Sitruunainen omenapiirakka

elokuuta 27, 2016

Esikoisen kummit olivat tänään kylässä ja teimme vihdoin – jo aiemmin hehkuttamani – grillipitsat. Kesän ensimmäiset ja viimeiset. Nätti ilma ja kaikkee. Mutta tuuli. Oikea puhuri sellainen pilasi suunnitelmat eikä grilliin saatu kunnon höökiä. Eikun äkkiä uuni päälle. Saimme kaksi pitsaa paistettua grillissä. Pitsakivellä saa ihanan rapean pohjan. Pidän rukiisesta pitsapohjasta ja siihen löydät ohjeen täältä viime syksyn pitsagrillailusta.

Tämän postauksen ei kuitenkaan pitänyt käsitellä pitsaa tai grillausta vaan sitä mitä söimme jälkiruoaksi. Syksyn must-herkku. Omenapiirakka.

Olin jo kirjoittamassa, että tällä kertaa tein jopa täysin ohjeen mukaan. Se on äärimmäisen harvinaista. Vaan enpäs edes tehnyt. Kaapissa ei ollut vaniljajogurttia, joten käytin ihan luonnonjugua. Ja hyvä tuli. Ehkä jopa parempikin! En yleensä leivo tai kokkaa ohjeen mukaan siksi, että kaikki reseptikirjat ja ohjeita pursuava internetsi on minulle vain pohjaton inspiraation lähde. Joko valmistan päähänpistosta, jolloin kaikkia aineita ei ole kotona saatavilla tai sitten vartavasten ostan kaupasta vain tärkeimmät ja sovellan loput.



Löysin tämän ohjeen ja tein pikatsekkauksen mitä kaapista puuttuu. Sitruunarahka. Ok, no tämä oli iisi. Vaniljajuggaa en viitsinyt ostaa kun maustamatonta oli saatavilla. Olen aina ajatellut näiden rahkapiirakoiden olevan monimutkaisia vaiheiltaan, mutta ainakin tämä Liian hyvää -blogin ohje oli hyvin simppeli.

Sitruunainen muruomenapiirakka (pellillinen)

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua voita tai margariinia

Pohjataikina:
2/3 muruseoksesta
2 dl vaniljajogurttia (tai luonnonjugua, voi myös maustaa vaniljasokerilla)
1 kananmuna

Täyte:
1 litra pieniä omenakuutioita (n. 5 omenaa)
hieman kanelia
1 tlk sitruunarahkaa (200 g)
1 tlk maustamatonta rahkaa (250 g)
1,5 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet kulhossa sekaisin. Sulata rasva ja kaada jauhoseoksen sekaan. Vatkaa sähkövatkaimella nopeasti muruseokseksi. Älä vatkaa liikaa. Ota muruseoksesta 4,5 dl toiseen kulhoon, ja laita sivuun pinnan muruseosta varten.

2. Pohjataikinaa varten, lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen vaniljajogurtti (tai luonnonjugu) ja kananmuna. Vatkaa nopeasti taikinaksi. Ei tarvitse olla sileää, vaan murupaakkuja saa jäädä.

3. Levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle suurelle uunipellille. Laita pienet taikinanokareet leivinpaperin alle, uunipellin nurkkiin, että paperi pysyy paikallaan, kun levität tahmeaa taikinaa pellille.

4. Kuori ja kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Itse käytin 5 keskikokoista omenaa. Levitä omenakuutiot piirakkapohjalle tasaisesti. Jos pidät kanelista, lisää hieman kanelia omenakuutioiden päälle (ilman kaneliakin tulee herkullista).

5. Valmista rahkatäyte sekoittamalla rahkat, sokerit ja munat vatkaimella sileäksi seokseksi. Kaada täyteseos tasaisesti omenakuutioiden päälle.

6. Ripottele sivuun jättämäsi 4,5 dl muruseosta rahkatäytteen pinnalle, mahdollisimman tasaisesti.

7. Paista piirakka 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40-45 min ylä/alalämmöllä. Piirakan pinta jää vaaleahkoksi, mutta pohja on yleensä tummempi. Anna piirakan jäähtyä kunnolla. Piirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, jääkaappikylmänä, makeuden ja kosteuden tasaannuttua.



You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oh my kun näyttää hyvältä! Ja vitsit miten kauniita kuvia :)

    http://the-happiness-theory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli hyvää! :P Oi kiitos, pidin näistä kuvista itsekin kovasti.

      Poista
  2. Oih, kiva idea yhdistää sitruunarahkaa ja omppuja. Mulla on muuten sama piirakkaohje, mut siinä on vaan tavallista rahkaa. Tulee muutes hyvää ananasmurskalla, kokeileppa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää oli tosi hyvää kyllä! Pitää koittaa tuo ananas myös. Tykkään monista rahkaleivonnaisista kun silloin ne eivät ole niin ylimakeita. Vaikka tässäkin sokeria riittää. :)

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset