Breden Kids | Lämpöisiä lastenvaatetuulia Virosta

elokuuta 09, 2017





"Toiveissa kestävä vaatevalikoima – 
vaatteista, jotka kestävät myös kulutusta ja aikaa."

Haaveissani, niin lastenvaatteiden kuin omienkin vaatteiden suhteen, on luoda vaatevalikoima, joka kestää paitsi kulutusta ja aikaa, mutta olisi myös mahdollisimman pitkälle kestävän kehityksen mukainen. Täydellisyyteen on suhteellisen mahdoton pyrkiä, mutta sillä on myös symboliarvoa, että juuri lastemme vaatteet olisivat mahdollisuuksien mukaisesti osa sitä muutosta, joka turvaa jälkipolvien elämisen mahdollisuudet.

Lastenvaatteiden osalta tarjontaa onkin jo mukavasti ja kotimaisia merkkejä pulpahtelee markkinoille tämän tästä. Niinpä, en epäröinyt kun tuli tilaisuus tutustua tähän virolaiseen lastenvaatemerkkiin. Brändi oli itselleni vielä muutama viikkon sitten ihan tuntematon. Nyt blogien tai lastenvaatteiden kuluttajat ovat helpostikin voineet jo törmätä Breden Kidsiin. Mutta jos et vielä ole, tässä sinullekin infontäyteinen tuulahdus Suomenlahden toiselta puolelta.



Mikä on Breden Kids?

Breden Kids on vuonna 2012 perustettu perheyritys. Breden Kids -vaatteet valmistetaan Virossa GOTS sertifioidusta luomupuuvillasta ja jokainen vaatteiden valmistukseen osallistuva saa asianmukaista palkkaa. Yrityksen arvoihin kuuluu vahvasti se, että asiakas on tietoinen missä, miten ja mistä lastensa käyttämät vaatteet on valmistettu.

Breden Kidsin vaatteet on suunniteltu liikkuvalle lapselle sopiviksi sekä väri- ja -kuosivalikoima on iloisen värikäs, mutta vaihtoehtoja löytyy myös meille skandinaavisen värikkään mustan ja harmaan ystäville. Mallistot on suunniteltu mix & match -periaatteella, kuosien ja sävyjen sointuessa yhteen.

Breden Kidsin sanoin, vaatteissa on huomioitu myös meidän pohjoisen "viisi vuoden aikaa". Kuuma kesä, tuulinen syksy, kylmä talvi ja kauan odotettu kevät – sekä se ah niin ihana jokasyksyinen ja -keväinen aika, jota myös välikaudeksi kutsutaan.





Valitessani vaatteita sovituskuvia ja testausta varten, elettiin vielä toiveikasta kesäkuuta. Niin sanotusti unelma eli vielä, kyllä se kesä vielä tulee. No me kaikki tiedämme miten siinä kävi. Kuin etiäisenä valitsin esikoiselle pitkät housut (baggy-malliset), keskimmäiselle jumppiksen ja pipot kahdelle. 

Jumppis on kaksinkertaista kangasta eli vuorillinen ja ei ole ollut yhtään liioittelua. Oikein nappivalinta viileään kesään. Myös pipot, erityisesti vauvalle, on ollut tehokäytössä. Ja tehokäytöstä puheenollen, vaatteet ovat kestäneet hyvin meidän viikareiden käytössä. Vaikka esikoisella pahin vaihe polvien kuluttamisesta onkin ehkä hieman ohi, niin trikoohousut ovat riittävän vahvat, ei kovin plirua kangasta ja siten toistaiseksi näin muutaman viikon käytön jälkeen edelleen uudenveroiset. 





Voit tutustua tarkemmin Breden Kidsin tuotteisiin täällä sekä lukea lisää yrityksen arvoista ja ajastusmaailmasta täältä. Breden Kidsiä löytyy myös jo muutamilta kotimaisilta jälleenmyyjiltä.

Breden Kids Facebookissa ja Instagramissa @breden_kids.
Postaus toteutettu yhteistyössä Breden Kidsin kanssa

You Might Also Like

1 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset