Kirjahaaste – Luukku 14

joulukuuta 14, 2017

Haittaako teilläkin ruuhkavuodet lukemista? Hyvä kun suihkuun ehtii ja vielä pitäisi jossain välissä lukeakin.

Pelastus oli kun alkuvuodesta vihdoin löysin puhelimen kirjasovellukset. Fyysisessä kirjassa on sitä jotain, mutta ei käy kieltäminen etteikö äänikirjojen kuuntelu tai kirjojen lukeminen puhelimelta olisi todella kätevää. Vuorokaudessa on kertakaikkiaan aivan liian vähän tunteja kaikkeen.

Kun liikun hyvin aivoni naksahtavat automaattisesti myös terveellisen ruokavalion asetukseen. Samoin käy kun innostun kirjoittamaan enemmän, iskee myös tarve lukea enemmän.

Aina ei kuitenkaan jaksa tai ehdi liikkua, mutta juuri silloin olisi tärkeää syödä hyvin. Ristiriitaista, että yleensä nämä menevät aivan ristiin. Syön nyt tän jäätelön, suklaan, piirakan tai mitä vain kun konkurssi on jo päällä! Ja liikuntahimovaiheessa ei halua heittää kaikkea sitä vaivaa hukkaa. 

Aivan kuten treenin ja ruokavalion suhteen, minun pitäisi ehdottomasti panostaa lukemiseen juuri silloin kun en kirjoita. Mutta ei. Kaikki pitää saada kerralla. Heti nyt. Nyt on paljon asiaa ja sitä pitää purkaa blogin puolella. Samalla haluan kehittyä kirjoittajana ja se vaatii tietysti lisäksi myös lukemista.


Kirja kuukaudessa

Vuoden alussa heitin itselleni kirjahaasteen: 12 kirjaa, 12 kuukautta. Siis minimissään kirja kuukaudessa. Hetkittäin näytti siltä, että tuplaan omat odotukseni, mutta taitaa jäädäkin hieman vajaaksi. Alla olevan listan lisäksi on pari muutakin kirjaa aloitettuna. Se on e-kirjojen huonoin puoli, että tulee innostuttua monesta kirjasta.

Luen määrällisesti yleensä aika vähän, mutta olen kiinnostunut laidasta laitaan, aivan kuten muutenkin elämässä. En jaksaisi orientoitua dekkari dekkarin perään, vaan väliin pitää saada muutakin luettavaa. Oikeastaan en lue nykyään dekkareita ollenkaan. Aiemmin olen lukenut Lehtolaiset ja Agathat. Eniten kulutan tietokirja- ja elämänkerta-genreä.

Vuonna 2017 luetut

1. Konmari (E-kirja)
2. Sapiens  – Ihmisen lyhyt historia (E-kirja)
3. Sanotaan tyyliin näin (E-kirja)
4. Yhden lapsen kansa (E-kirja)
5. Unelmahommissa (E-kirja)
6. Tee se itse -vauva (E-kirja)
7. Tunne lukkosi (Äänikirja)
8. Merkilliset nimet (E-kirja)
9. Melkein äiti (E-kirja, kesken)
10. Tuntematon sotilas (Kirja)
11. Jere (Äänikirja, kesken)
12. Tyttö joka etsi varjoaan (E-kirja, kesken)

Näistä suosittelen ensimmäisenä ehdottomasti Yuval Harari: Sapiens ja Mari Mannisen Yhden lapsen kansa (Tieto-Finlandia). Aika mind blown molemmat. En tiedä miksi en ole lukenut Linnan Tuntematonta aiemmin, mutta olihan se nyt Suomi 100 -hengessä luettava ja klassikkohan se on. Lisäksi suositukset Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirjalle, josta kirjoittelin täällä sekä Aki Linnanahteen kirjoittamalla Jere Karalahden elämänkerralle. Jälkimmäisen olen kuunnellut puoliväliin ja lukijana on vaikuttava Ville Tiihonen.

Lukulistalla ensi vuodeksi

Lukulistan kirjat ovat kaikki BookBeat-sovelluksen kirjastosta, mutta ajan puitteissa täytyy tarttua enemmän myös fyysisiin kirjoihin. Puhelin on kädessä muutenkin tarpeeksi paljon. Otan mielelläni siis kirjaehdotuksia vastaan. Haluaisin panostaa erityisesti laadukkaaseen kaunokirjallisuuteen. 

Listalla tällä hetkellä odottavat nämä:

  • Anthony Doerr: Kaikki se valo, jota emme näe
  • Dan Brown: Alku
  • Aki Hintsa: Voittamisen anatomia
  • Minna Passi & Susanna Reinboth: Keisari Aarnio
  • Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Tule mukaan haasteeseen 2018

Haastan siis itseni (ja sinut) kirjahaasteeseen myös vuodelle 2018. Toivottavasti saan vielä tahkottua loput keskenjääneistä nopeasti. Lukutoukatkin voivat osallistua, vaikka tuplaamalla tavoitteen.

Kirjavinkkejä voi laittaa kommenttiboksiin tai hashtagilla #aaltojakirjahaaste.

Luin, näin, koitin.
Oletko mukana? <3

You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset