Lista asioista, joita en ehdi tänään tehdä
joulukuuta 04, 2017
(Tämä on teeman ensimmäinen osa ja siitäkin tuli pitkä kuin nälkävuosi. Hallitsetko sinä kiirettä vai kiire sinua? Kerro vinkkejä ideoita, miten pysyy langat käsissä vai eikö pysy? Kaikki tärkeä hoituu kyllä, mutta vähintään pään sisällä mylly käy koko ajan.)
Postaus on ollut työn alla nyt useamman viikon ja tämä on varmaankin sen neljäs versio. Aina kun luulin, että nyt on sekä kalenteri että pään sisäinen liikenne hyvin järjestyksessä, seurasikin hirveä kaaos, (entistä) huonommin nukuttuja öitä ja tietysti aina ne kuuluisat pari muuttujaa.
Postaus on ollut työn alla nyt useamman viikon ja tämä on varmaankin sen neljäs versio. Aina kun luulin, että nyt on sekä kalenteri että pään sisäinen liikenne hyvin järjestyksessä, seurasikin hirveä kaaos, (entistä) huonommin nukuttuja öitä ja tietysti aina ne kuuluisat pari muuttujaa.
Fanitan tällä hetkellä Anna Perhoa ihan kympillä. Liittyyköhän se siihen, että olemme kotoisin varsinaissuomalaisista naapuripitäjistä? Tai sitten Perholla on vain ihan timanttisia ajatuksia, joihin koen vahvaa samaistumista. Antisäätäjä-kirjaan olen kirjastossa jonossa (47 enää mun edellä, varmaan jo noin neljän vuoden päästä saan sen – enkä aiemmin sitä ehtisi varmaan lukeakaan). Se kuulostaa kuitenkin ihan sellaiselta kirjalta, joka mun pitäisi lukea. Olen kirjaa odotellessa kuunnellut Annan webinaareja ja podcasteja, ja olen koukussa.
Olen nyt noin 10 vuotta elämästäni säätänyt. Ja sanotaanko, että kahteen lapseen asti se toimi. Kolmas lapsi ei ole syy sekasortoon, mutta nyt viimeistään sitä täytyy opetella hallitsemaan. Kiire ei saa olla asia, joka hallitsee minua – vaan päinvastoin.
Viimeisin ahaa-elämys oli kun kuuntelin Steal my job -podcastia, jossa Anna kertoi inhostaan downshifting-termiä kohtaan. Ihanaa, että joku sanoi sen ääneen. Siihen sisältyy se olettamus, että työ ja niin sanottu tavallinen arki olisivat lähtökohtaisesti jotenkin kurjempaa tai jopa huonompaa elämää kuin se oravanpyörästä heittäytyminen.
Ja realistisesti, miten monella edes on mahdollisuutta siihen. Kannattaako siitä haaveilla, etenkin jos on vaikka pieniä lapsia ja iso asuntolaina? Aikuinen voi irtisanoutua työstä, mutta ei velvollisuuksista. Myös suorittajat (joihin en itse kuitenkaan täysin koe samaistuvani, voi olla, että silti olen sellainen) saivat oman synninpäästönsä. Suorittamisestakin saa nauttia.
Ja realistisesti, miten monella edes on mahdollisuutta siihen. Kannattaako siitä haaveilla, etenkin jos on vaikka pieniä lapsia ja iso asuntolaina? Aikuinen voi irtisanoutua työstä, mutta ei velvollisuuksista. Myös suorittajat (joihin en itse kuitenkaan täysin koe samaistuvani, voi olla, että silti olen sellainen) saivat oman synninpäästönsä. Suorittamisestakin saa nauttia.
Säätäjä. Tai nykyään taidetaan sanoa multitaskaajaksi. Sana säätäjä tuo mieleen todella ikävän kaiun. Olen mieluummin innostuja. Innostun helposti asioista, tykkään tehdä kaikkea, osallistua ja luoda. Sitten yhtäkkiä niitä ihania asioita onkin liikaa ja tulee ne muuttujat peliin. Ihanista asioista tuleekin yhtäkkiä stressitekijä. Multitaskaaminen on mulle luonnollista, mutta haluaisin silti pyrkiä siitä eroon. Olenkin viime aikoina opetellut keskittymistä. Nyt kun se on erityisen vaikeaa, se on kuitenkin äärimmäisen pakollista, jotta saa asioita tehdyksi yksi kerrallaan.
En erityisemmin unelmoi (haaveilen toki, mutta aika arkisista asioista), en juurikaan odota lomia tai muita erityisiä tapahtumia. Suurimmat odotukset minulla on tavallista arkea kohtaan. Haluan, että se olisi mahdollisimman nautittavaa ja myös pidän siitä, että arki on "täyttä". Olen huono rentoutuja, en usko sellaiseen pakkorentoutumiseen kiireen keskellä. Vähän samalla logiikalla kuin en ikinä osaisi nauttia lainarahalla maksetusta matkasta, en myöskään osaa nauttia "vapaa-ajasta" kun asioita on tekemättä. Vaikka en juuri sillä hetkellä voisi tehdä asian eteen mitään, mutta niin kauan kuin ne jyskyttävät taustalla, ei pysty relaamaan.
Kun se vaivaava asia on hoidettu alta pois, tartun taas automaattisesti johonkin kivaan projektiin, joka – aika yllättävää – rentouttaa! Hierojalla käyminen fyysisiin vaivoihin on loogista, mutta hierojalla käyminen hieronnan takia kuulostaa...no, ajalta jolloin olisin voinut tehdä hyvin montaa muuta asiaa.
Olen huono merkitsemään kalenteriin. Alkuinnostuksen jälkeen se lopahtaa. Sitten kaikki kasaantuvat pään sisällä ja arki tuntuu ylitsepääsemättömän kiireiseltä. Mitään en ehtinyt taaskaan tehdä vaikka olin menossa koko päivässä. Kun aloin kirjata ylös ja jäsentää viikon ja päivien kulkua, pelkkiä neuvolareissuja tarkemmin, alkoikin tapahtua ja samalla myös löytyä niitä vapaahetkiä. Aloin valita joka päivällä yhden tai maksimissaan kaksi tärkeintä tehtävää. Jos lista lyhenee enemmän niin hyvä. Vaikka tietysti lapset ottavat aina osansa ja tekevät kaikkensa sabotoidakseen ne pienimmätkin hetket.
Olen lapsesta asti ollut epäjärjestelmällinen, mutta neuroottisuuden taso on kasvanut kuin valtion velka iän myötä. Epäjärjestelmällisyys? Vai boheemius? Rakastan sitä silloin kun avaimet on taas vähän hassusti kadoksissa eikä kukaan ole jäätymässä ulos pakkaseen. Inhoan sitä silloin kun pitäisi löytää joku tietty tärkeä veropaperi.
Rakastan sitä silloin kun aloitan taas uuden neuletyön muiden keskeneräisten rinnalle. Ja inhoan sitä silloin kun olen taas kerran unohtanut lapsen neuvola-ajan. Rakastan sitä kun saan inspiraatiopuuskan ja saan asioita paljon aikaiseksi. Inhoan sitä kun tuhlaan energiaani listaamalla päässäni asioita, joita en tänäänkään ehdi tehdä.
Inhoan sitä kun tuhlaan energiaani
listaamalla päässäni asioita,
joita en tänäänkään ehdi tehdä.
Toisinaan olen välttelijä. Erityisesti jos asiaan liittyy jotain inhottavaa, kuten hammaslääkäriajan varaaminen. Se asian vatvominen ja oikean hetken odottaminen vielä tuhottomasti paljon enemmän aikaa kuin sen varsinainen tekeminen. Mutta kyse ei ole kuitenkaan aina pelkästään välttelystä. Joskus viivyttely voi olla osa luovaa prosessia. En ole valmis tekemään tiettyä asiaa ennen kuin olen käynyt päässäni läpi. Lopputulos on parempi ja laadukkaampi kun en hätiköi.
Alan viimein ymmärtää, että kiire ei ole jokin mystinen asia, joka ympäröi minua – vaan minä ympäröin kiirettä. Voisin halutessani hallita sitä, mutta se vaatii myös työkaluja. Todellisuutta on, että meidän arki, minun arkeni, on hyvin pirstaleinen. Tehtävää ja kuormitusta on paljon. Kolme lasta ja heidän mukanaan tulevat menot neuvolasta futikseen. Oma tontti, kuten kotiarjen pyörittäminen, metatyöt, omat treenit, huvitukset, kiinnostukset ja työksi rinnastettavat harrastukset pitävät kiireisenä eikä palettia ainakaan helpota miehen työ-koulu-treenit -kombinaatio.
Kalenteri on tietysti hyvä apuväline, mutta olen oppinut, ettei se ole riittävä työkalu meidän arjessa. Tarvitaan säntillisempää otetta ja tarkempaa ajankäytön suunnittelua. Viikonloput ovat menneet aika hullun myllyiksi kun kaikkea pitäisi ehtiä tehdä. Vapaa-aika ei ole vapaata kuin näennäisesti. Kotiäitinä arkipäivä ja viikonloppu eivät tee eroa. Yhtä vapaata tai "vapaata" se on, joten otamme nekin nyt haltuun.
Rakastan tätä monimuotoista arkea juuri tällaisenaan, mutta inhoan, etten aina hallitse sitä vaan se valta-asema kääntyy aina jossain kohdin päälaelleen. Kuten nyt. Silloin teen ryhtiliikkeen ja lähden purkamaan to do -listaani systemaattisesti. Tärkeimmät – ei kivoimmat – ensin.
Vuosi sitten tuli Konmari. Kodin tavaramäärän keventäminen kevensi myös mieltä. Teki ajattelemisesta helpompaa. Vuosia kuljetimme samat laatikot varastosta toiseen ja sekin homma aina painoi takaraivossa. Turhaa kuormitusta. Toteutan siitä oppimaani koko ajan, mutta en orjallisesti "marittaen". Pyrin siihen, että tavaroille on paikkansa ja ylimääräinen asioiden etsiminen ja säätäminen olisi minimissä.
Sitä yleistä säätämistä kun riittää muutenkin.
***
Seuraavassa osassa pureudun konkreettisemmin vinkkeihin.
P.s. Kiinnostuneille, kuvien kalenteri on Annika Välimäen, löysin syksyllä vahingossa meidän postista/kirjakaupasta, kaunis, erottui heti joukosta. Ja sittemmin huomasin, että "annikat" ovat olleet muidenkin mieleen ja monesta paikasta jo valitettavasti loppuneet. Loisto löytö siis!
P.p.s. Löysin Suplasta Antisäätäjän äänikirjana! Jes jes!
2 kommenttia
Mä oon myös innostuja. Myönnän myös olevani säätäjä. Ja mä myös jotenkin viihdyn säätäjänä mutta lukioiässä ekan kerran säädin uupumukseen asti ja helposti uuvun edelleen. Viime keväänä vedin viimeksi sinne äärirajoille asti. Siinä kierrosten keskellä tulen sokeaksi omalle väsymykselle ja vauhdille, koska koen että kaikki säätämäni asiat on kuitenkin mulle mieleisiä, mähän nautin näistä ja nää auttaa mua jaksamaan arkea! Jossain vaiheessa tajusin olevani ihan loppu. Mies kysyi että huomaanko etten pysähdy hetkeksikään. Vaikka hetken ehkä maltoin istua päivässä paikallani, päässä suhisi jo seuraavat puuhat ja projektit.
VastaaPoistaTälläkään hetkellä harvemmin maltan olla mitään tekemättä, mutta päässä on ihanan hiljaista ja ajatus pysyy tässä hetkessä. Projekteja on varmaan vähintään yhtä paljon mutta tuntuu että asiat tulee valmiiksi asti ja pystyn keskittymään. Paljon on pitänyt harjoitella pysähtymistä ja vaikka se siinä vauhtipyörässä tuntui typerältä ja vaikealta ajatukselta niin hengitykseen keskittyminen on mulle se pysähtymisen keino. Paljon on vielä harjoiteltavaa ja karkaahan se ajatus välillä. Olo kuitenkin on nyt rauhallinen mutta innostunut.
Huh. Piti vaan laittaa nopee kommentti mutta nähtävästi halusin avautua aiheesta enemmänkin. Pistän tähän nyt vielä loppuun tämmösen kun kolahti tossa yhdellä luennolla:
"Ihminen tiskaa astioita ja ajattelee sitten juovansa kupin teetä. Hän toivoo että tiskaaminen päättyisi pian. Hän juo kupin teetä ajatellen seuraavaksi tehtäviä asioita. Näin hän elämässään menettää sekä tiskaamisen että teen juomisen. Kokonainem elämänvaihe voi mennä samaan tapaan, seuraavaa odottaessa." (Alan Watts 2002)
Tuo lainaus, kyllä kolahti mullekin. Ja tätä mä oikeastaan olen murehtinut tän kolmannen vauvan kohdalla et liian kiire koko ajan seuraavaan asiaan, että ohitan hänet ja se olisi pahinta. Mutta juuri noin se menee ja sitä keskittymistä ja karsimista opettelen nyt koko ajan. Sama juttu, monesti huomaan, että istahdan vasta illalla ensimmäisen kerran – vaikka olen pääasiassa koko päivän k o t o n a. Kuinka hölmöä!
PoistaKiitos kommentista Linda! <3