Minä ja kamera

_DSC7538 _DSC7547 _DSC7553 _DSC7478 _DSC7573 _DSC7578 _DSC7586

Paljon parjattu arkikuvahaaste pelasti mun ja mun kameran suhteen. Instasta löytyvät kuvat on enemmän sitä totuttua materiaalia. En vain halua ottaa kuvaa siitä pyykkivuoresta, ellen keksi siihen jotain jotain twistiä. Jotenkin pitkästä aikaa tuntui, että sitä kuvattavaa riitti ja niinpä muistikortille tallentui mm. näitä otoksia.

- Poikakaan ei kääntänyt selkäänsä kameralle kuten aiemmin. Tuli kivoja otoksia, vaikka itse sanonkin.
- Kokeilin myös elämäni ensimmäistä kertaa vihersmoothieta, mutta tein sellaisen kevyen (nössöjen) version, enkä heittänyt sekaan salaattia.
- Käytiin katsomassa vauvaa ja vein terveisinä suloiset töppöset (Novitan ohje) samalla kaavalla tehdyt tossut löytyivät myös viime maanantaina vaippakakusta.
- Pöytäkone muutti olohuoneeseen ja samalla Youtube-videot tekivät comebackin poitsun elämään.
- Vein ystävän uuteen kotiin kukkia muuttokaaosta piristämään, nuo kadut ja kesäkin tulossa. Ah!

Jostain luopuminen on aina mahdollisuus jollekin toiselle. Nyt kun treenit ovat hetkellisesti olleet keveät niin olen panostanut tähän mun toiseen puoleen. Kotona on saanut villakoirat kyytiä, mööpelit valssanneet ja Eevert saanut rutkasti perheaikaa. Toki ollaan sairasteltukin välillä, mutta sitähän se on. 

Nyt on kaikki terveitä (kop kop) ja maton kulmat suorassa, niin kroppa huutaa ihan täysiä liikkumaan. Keskiviikkona on taas vappujuhlaa, mutta ihan tämä perusviikonloppukin oli aika juhlallinen.

Kommentit