Oravapolulla

syyskuuta 28, 2014


Käytiin vähän vanhoilla huudeilla eli ihanalla "Oravapolulla", jossa ei kyllä meidän harmiksi ollut yhtään oravaa polulla. Vanhaan kotiin ei ole ollut yhtään ikävä, mutta Oravapolkua kaipaan. Se on luontopolku (Turun Katariinanlaaksossa), joka lähti aivan meidän kodin nurkalta ja käveltiin siellä vähintään viikottain. Ja nyt siellä tulee käytyä tosi harvoin. Aivan ihana lenkki juosta tai vaan fiilistellä metsää ja merta. Nyt on ihanat syysilmat kirmata metsäpolulla!

Oravapolun varrella asustelee luonnollisesti paljon oravia, joita varten meillä oli pähkinöitä mukana. Mutta jäi oikein mietityttämään, että mitä siellä on tapahtunut kun aiemmin, jos vain käveli silmät auki, ei voinut olla näkemättä (useita) oravia. Viimeistään laakealla kivellä, oravien ja lintujen syöttöpaikalla, on parveillut uteliaita pörröhäntiä.

Mulla on iso ihastus oraviin, sillä yksi lapsuuden lempipiirretyistäni oli Pörri Orava, ohjelma itsessään taisi olla nimellä Oravan seikkailut. Piirrossarja on jäänyt mieleen hyvin, koska se oli erittäin liikuttava ja surullinenkin, mutta luonnollisesti kaikki päättyi aina hyvin. Kuulen myös kertojan äänen kirkkaasti. Ja pienellä googlettelulla huomasin, että sama kertoja, Inkeri Wallenius, oli tosiaan myös Tao taossa ja Peukaloisen retkissä. Kuka muistaa? Kaikki mun ikäiset tietysti...

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Mä en muista oravaohjelmaa, TaoTaon kylläkin. oli ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti aika harva muistaa Pörrin, mutta Tao Taon kyllä varmasti kaikki. <3

      Poista
  2. Aivan uskomattomia kuvia! Ja hetkiä ennenkaikkea. Nämä ovat juuri niitä, jotka ovat pienen ihmisenalun mielessä vielä pitkään. Ja aikuistenkin. Yhdessäoloa ja hienoja kokemuksia. Pienistä asioista ja arjen hetkistä syntyy koko ihmisen olemus. Pitääkin käydä kurkkimassa tuota polkua nyt kun syyskelit ovat tosiaan parhaimmillaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykää ihmeessä, se on aika lyhyt, mutta tosi kiva lenkki. Kiertää ihan sieltä meren rannasta. Ja kunpa sen muistaisi itsekin, että ei lapsen viihdyttämiseen tämän ihmeellisempää tarvitse kun kaikki kasvit ja kivet kiinnostaa. Ja miten sitä itsekin kokee olevansa jotenkin ihan tässä ja nyt, vaikka onkin ihan metsässä. ;)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Tuo polku vaikuttaa kyllä ihanalta paikalta, ettei ihme, että sinne on ikävä. Pörri Oravaa en muista, mutta nuo muut kyllä. Heti jäin miettimään mikähän se olikaan, pitää kai googlettaa itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan huikea, lyhyt, mutta sitäkin parempi luontopolku. :) Haha, aika harva tuntuu muistavan sitä, mutta mä muistan sen ohjelman sisällön paremmin kuin vaikka Tao Taon, muistan siitä sen tunnarin, mutta en sitä, mikä se "juttu" oli.

      Poista
  4. No siis VAU näitä sun kuvia! mun kamerassa on varmaan jotain vikaa kun ei tuu tämmösiä, ei voi johtua kuvaajasta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsis, ihania hetkiä olet tallentanut - katsopa kuule uusimman postauksesi kuvat. ;) Kiitos ihanasta kommentista. :)

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset