Arkivinkki | Lentävä matto

lokakuuta 20, 2014


Päiväkodissa oli iltarieha, johon kuului pieni rastikierros päiväkodin pihalla. Tehtäviä oli pallonheitosta ämpäripyramidiin, hyppynarulabyrintti ja vaikka mitä pieniä taitojuttuja, kuten "hyrrien" pyöritystä, jonglöörausta - mutta suurin hitti, ainakin E:lle, oli lentävä matto! Eli se tavallinen päiväkodin liukumäki + pieni kankaanpala, joka laitettiin pyllyn alle.

Ja voi että, tätä mahtavaa lentävää mattoa muisteltiin vielä illalla ja rastikierroksen leimapassi pääsi myös yöksi kainaloon. Ja olihan se kyllä kivaa tosiaan. Käytiin sitten myöhemmin testaamassa lentävää mattoa vielä omassakin pihassa. Tosin tuo meidän taloyhtiön pihalla oleva mäki on kyllä aika nysä, mutta ajoi asiansa!

Tästäpä siis laitan vinkin jakoon ahkerille puistoäideille, jotka tarvitsevat lapsille joskus jotain pientä spesiaalia tai vaikka uloslähteminen ei onnistu. Ottakaa mukaan vanha pyyhe tai tyynyliina ja menkäähän katsomaan leikkipuistoon lennähtänyttä lentävää mattoa.

P.s. Mä unohdin tähän kirjoittaa, että varastin idean arkivinkkiin Mutsimatskua-blogista. ;)

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Taas kerran tuli todistettua: pieniä ideoita, isoja elämyksiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin! Aina kun sen itsekin vain muistaisi... :)

      Poista
  2. Toi lentävä matto on muuten ihan paras alkukesästäkin, niillä ilmoilla kun ei enää tarvita ulkohousuja, mutta kuitenkin liukumäen peittää vielä yönkaste. Ei tarvitse odotella, että aurinko ehtii kuivattaa liukumäen eikä tarvii miettiä onko housut ihan litimärät ekan liun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, kyllä lastenhoitaja tietää. ;) Se on ihan totta saa helposti putsattua/kuivattua.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mahtavaa, laitan näitä toistekin...jos vielä tulee mieleen! :)

      Poista
  4. Tuo sama voisi toimia meillä aikuisillakin :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Tämä on tosi hyvä idea!! Kiitos. Joskus nihkeän kosteat kuravaatteet liukuu huonosti, siihenkin tämä on varmasti toimiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa kokeilla. Ihan kaikissa liukumäissä kaikki kangaslaadut eivät liu´u hyvin.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset