Mammablogit vuonna 2030

Esikoinen lähti armeijaan. En halunnu päästä irti halauksesta. Yritin vielä kerran tyrkyttää pojalle mukaan juuri ostamaani Popin windfleeceä (yllättävän vaikea muuten löytää kokoa 184 cm), mutta ei huolinut kun saavat kuulemma välikerraston valtion puolesta. Ensimmäisen viikonlopun ovat aina kiinni ja muut lapsetkin menevät (vastentahtoisesti) mummulaan, niin saadaan miehen kanssa vähän omaa aikaa. Pitää ainakin tapetoida kun tuo esikoisen huoneen harlekiinitapetti on niin vuotta 2014.

Tytöllä alkoi kuukautiset. (Häntä hävettää kun kerron tästä julkisesti, niin peitin kuvasta kasvot ja lupasin, etten puhu Mineasta enää nimellä. Tän jälkeen.) Vein hänet ja tyttökaverinsa leffaan kun saatiin yhteistyönä leffaliput. Tällä kertaa sain istua jopa samalla penkkirivillä - toisessa reunassa. Ei riittänyt tytöillä keskittyminen koko elokuvaan, kun edessä istuivat kuulemma liian söpöjä poikia. Suosittelen tätä elokuvaa kyllä, sopii hyvin yli 10-vuotiaille, mutta valitkaa istumapaikat tarkkaan.

Tyttö on syöny viime aikoina vähän huonosti. Jos jotain toivon, niin sitä, että olen onnistunut välittämään terveen minäkuvan. Toivottavasti se on käynyt lukemassa mun parinkymmenen vuoden takaisin Beautiful body -blogihaasteen. Huoh, kaukana ovat ne ajat kun syömisen vauhdittamiseen auttoi ruoanlaittoon osallistaminen, Muumi-muoteilla leikatut kurkkusiivut tai iPad. 

Tyttösen vaatekriisikin jatkuu edelleen. Pisteenä ii:n päälle, isäntä oli menny pesemään ja kutistamaan M:n lempipaidan. Koitin Sydänpyllyjen faceryhmästä huudella apua, miten sitä paitaa sais venytettyä. Menee varmaan reklaan kun tolleen kutistuu. Nyt odotellaan, josko Mini Rodinin Drop 3675 toisi mukaan jotain meitä molempia miellyttäviä kuoseja. Moloa ei suostu enää pitämään, koska se on kuulemma liian per*oa. (Mistä lie senkin sanan oppinut.)

Neuloin pitkästä aikaa. Tein nuorimmalle pojalle pipon. Vaikka ilman mitään ohjeita puikottelin menemään, niin tuli yllättäin ihan sopiva. Mutta 15-vuotiaan pojan "imitsiin" ei kuulemma sovi ne söppänät korvat. Eikä suostunut, että ottaisin kuvan. Yritin kyllä sanoa, että "Hei yolo!", mut ei auttanut tilannetta. Pahensi vaan. Nykynuoret ei kuulemma sano enää niin.

Meillä käydään taas kerran tahtotaistelua moposta tai mopoautosta, mutta ei hommattu esikoisellekaan, niin saavat muutkin pärjätä ilman. Suuttuessaan laittoi sitten mun sisustaman lasten...teinihuoneen uuteen uskoon. Loppuukohan nämä raivarit ikinä? Mutta jos jotain positiivista, niin tämä meidän kuopus on taas oppinut puhumaan. Nimittäin tervehtimään naapureita ja lähikaupan kassaa.

Niin ja pysypä linjoilla, tulossa arvontapostaus, blogi täyttää ensi viikolla 19 vuotta!

Mitäs teille kuuluu näin syksyllä 2030?


Kommentit

  1. :D :D Mä löysin tuolta itseni niin monesta kohtaa. Apua! Ihan mahtava teksti! (Huutomerkeillä!)

    VastaaPoista
  2. Eikä!!! :D Eka tyrskähdys tuli Popin windfleecen kohdalla. :D :D :D Ihan paras postaus. :D :D

    Kiva kun oot nyt kirjoitellut paljon. Sun blogia on aina kiva lukea ja aikaisempaan postaukseen viitaten tykkään kyllä lukea kaikenlaisia juttuja. Se ehkä onkin sun blogissa parasta, että pystyt kirjoittamaan aidosti niin monista eri jutuista. Välillä luen sun postauksia kyynel silmässä, välillä kuolen nauruun ja välillä taas ihastelen sun kekseliäisyyttä tai kivoja lastenvaatteita. Hyviä kuvia on myös aina ilo katsella blogissasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää et sille nauran itekin aika makeesti. :D

      Joo, ihan kamala into päällä, nyt kun sain vähän tunnelukkoja auki. Tuntuu oikealta taas kirjoitella. Kiitos, ihana kommentti Johku. <3 Näillä eväillä jatketaan siis!

      Poista
  3. Eikä, nyt kyllä kuolen nauruun!!!! :D Paras postaus ever!

    VastaaPoista
  4. Ahhah nauroin tälle, mahtava postaus :D

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava :D. Toivottavasti sitä tajuaa lopettaa jossain vaiheessa ;).

    VastaaPoista
  6. Hahah, nauroin ääneen, illan piristys! :D

    VastaaPoista
  7. Eksyin tänne ekaa kertaa. Ja heti päätyi lukulistalle tämä blogisi! Ja vuonna 2030 voi olla, että meidän neljästä lapsesta asuu kotona enää yksi! Voi apua! Sen nuorimman pimpulan ei varmaan voi edes antaa muuttaa pois!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, tervetuloa! :) Siis ihan kamalaa edes ajatella noin pitkälle, mutta sitähän se taitaa olla. "Älä mee!!"

      Poista
  8. Eikä!! :D paras pitkästä aikaa, viikon naurut! :D

    VastaaPoista
  9. Sainpahan lukea heti huippuhauskan postauksen, kun ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin. Pakko jäädä seuraamaan! :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa! Täällä ei ikinä tiedä mitä täältä saa. :P

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hahaa, saa käyttää, mut ei oo pakko hei! :P

      Poista
  11. Voi vitsi, tää oli mennyt multa aivan ohi! Hihittelin täällä itsekseni. :D Pakko varmaan baitata idea - tosin meillä ei (toivottavasti!) 2030 enää kukaan asu kotona (mutta ehkä se vitsi olisikin siinä? hmmmm...)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti