Montako lasta sais olla?

by - 20.17

Mikä on oikea aika lapselle? Entä lasten oikea ikäero? Pitääkö olla naimisissa? Minkä ikäinen on sopivan ikäinen äiti? Kuinka monta lasta? Voiko lapsen tehdä kesken opiskelujen? Kuinka kauan äiti voi olla pois työeämästä? Jääkö isä kotiin? Täytyykö olla oma koti tai vakituinen työ? Pitääkö näitä miettiä, entä jos antaakin vaan kohtalon päättää? 


Keskivertoperhe


Olin 23-vuotias kun poika syntyi hartaan odotuksen jälkeen. Vuoden päästä syntymästä aloin opiskella täysin uutta alaa ja välissä olimme ehtineet muuttaa toiselle paikkakunnallekin. Meillä oli oma koti, mutta vähän myöhemmin päätimmekin myydä sen. Ja palasimme "huolettomiksi" vuokralaisiksi. (Tosin sitä oikeaa me kyllä etsimme koko ajan.) Nyt minulla on kuitenkin se kuuluisa vakituinen työ. Koen, että olemme hieman poikenneet ns. normista, mutta emme ole kuitenkaan mikään harvinaisuus. Onko edes mitään normia enää?

On oikeastaan vain yksi asia, jota olen alussa mainitusta listasta joskus miettinyt. Nimittäin mahdolliset tulevat lapset ja lasten ikäerot. Koska ikäero tuntuu itselleni noista pohdinnoista ainoalta, jolla on jotain oikeaa merkitystä elämän kannalta. Ei sillä kenen omistamassa kodissa asutaan tai onko vanhemmalla vakituinen työ.

Millaiseksi sisarusten suhde kehittyy jos ikäero on iso tai pieni? 
Vaikuttaako ikäero enää aikuisena? Voiko olla läheinen sisarussuhde, jos ikäeroa on paljon. Mikä on paljon? Ja käytännön juttuja, onko kasvatus helpompaa jos molempien uhmat "menee siinä samassa" vai jaksaako paremmin olla vanhempi jos toinen lapsista on jo oma-aloitteisempi? Kasvaako pienellä ikäerolla lapsista omatoimisempia, oppiiko nuorempi nopeammin vaikka kuivaksi jos isosisaruskin käy potalla? 

Vaikka olen tuota pohtinut, emme ole koskaan liiaksi murehtineet sitä kun olemme suunnitelleet perheasioita. Minusta sen pitää tuntua oikealta hetkeltä, ei siksi että se lapsi pitäisi tehdä. On ihana nähdä tuttavaperheissä miten läheisiä pienellä ikäerolla kasvaneet sisarukset voivat olla, mutta pääasia on kuitenkin aina rakastava perhe. Meille on kuitenkin tärkeää, että poika saisi sisaruksen. Minulla on veljeni kanssa monesti erilainen ajatusmaailma, mutta koen meidän olevan kuitenkin läheiset. On kiva, että on joku joka on kasvanut "samoissa olosuhteissa" ja on ainoa, joka ymmärtää tiettyjä juttuja. 

Hullunkuriset perheet


Häiden jälkeiset lapsiutelut ovat jo klassikko, mutta toinen elämänvaihe, jossa uteliaisuus ja "hauskat heitot" heräävät eloon on se kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. E taisi täyttää kolme kun havahduin, että kysymyksiä toisesta lapsesta ei enää kuulunut. Ja nämäkin olivat siis yleensä niiltä ei-läheisiltä ihmisiltä.

Meillä on lähipiirissä ihanan erilaisia perheitä, joissa on tai ei ole lapsia - tai odotetaan. On sellaisia, joissa lapsilla on enemmän ikäeroa ja sitten niitä, jotka toivotetaan synnärillä lämpimästi taas tervetulleiksi. On sellaisia, jotka ovat olleet pitkään kotona lasten kanssa ja sitten meitä hätäisempiä "synnytyksestä heinähommiin" -tyyppejä. On nuorena äidiksi tulleita, keskiarvoikää suosivia ja kypsemmällä iällä lapsia saaneita.

On sellaisia, jotka seurustelivat reipas 10 vuotta ja sellaisia, jotka tapasivat vasta muutamia kuukausia ennen raskauden alkua. On uusioperheitä ja pitkiä välimatkoja. On iloisia lapsiyllätyksiä ja toisaalta taas surullisia juttuja, lapsen menetystä, lapsettomuutta ja adoptiota. On suurperheestä haaveilevia ja niitä, joille riittää yksi. On sellaisia, jotka eivät edes halua lapsia ja sellaisia, jotka ovat valmiita prosessiin yksinkin.

Nämä ystävät ja perheet ovat kaikki voimavarojani, yhtä tärkeitä ja jokainen elämäntilanne tuntuu juuri heille sopivilta. Ehkä myös siksi olen itsekin aina säästynyt kaikilta ulkoisilta paineilta.

Se on ihanaa!

Oletko sinä tuntenut ulkoista (tai sisäistä) painetta olla tietynlainen perhe?

P.s. Lanseerasin hömpän keskelle Kuukauden pohdinta -tägin, katsotaan miten sen käy... ;)

(Kuvituksena ottamiani odotuskuvia tältä syksyltä.)

You May Also Like

27 kommenttia

  1. On niitä paineita yritetty luoda. Naimisiin pitäisi mennä ja kahden pojan lisäksi ainakin se yksi tyttö tehdä. Ja jonkun mielestä viisi olisi meille sopiva lapsiluku. Äidin pitäisi ehdottomasti olla lasten kanssa kotona 24/7 mahdollisimman pitkään. Itsehän aloitin työt vauvan ollessa kolmen kuukauden vanha. :D Itse olen (ja ilmeisesti mieskin on) täysin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, joten antaa ulkopuolisten mielipiteiden olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin klassikko, että niiden poikien jälkeen se tyttö pitäisi olla! Kun kerrottiin mun vanhemmille pojan tulosta niin isä kysyi, että koska mennään naimisiin. Mutta se taisi olla enemmän vain heitto kun ei sitten sen jälkeen ole mitään aiheesta kuulunut. :D
      No sä olet todellinen lapsivuoteelta peltotöihin -mama! Samaa mieltä. Antaa toisten mielipiteiden kukkia ja tehdään me omat valintamme. :)

      Poista
  2. Ihan on menty omia polkuja tuossa lapsiasiassa ja varmaan vähän muutoinkin. Emme olleet naimisissa, huolimatta siinä vaiheessa jo viisi vuotta kestäneestä parisuhteesta, kun perheen ensimmäinen lapsi syntyi. Tosin meidät vihittiin ristiäisten yhteydessä "ohimennen". Ei ollut myöskään omaa asuntoa sen enempää kuin vakituista työpaikkaakaan. Vaikken teiniäiti ollutkaan, niin ehkä keskimääräistä nuorempi kuitenkin silloin. Toinen lapsi, molemmat poikia, syntyi lähes viisitoista vuotta isoveljensä jälkeen. Silloin oli kyllä jo oma asunto ja vakituinen työpaikka, ja ikää puolestaan sillä kertaa keskimääräistä äitiä enemmän. Nuoremman pojan kanssa jäi äitiysloman jälkeen vuodeksi kotiin lasten isä, ei keskivertoa sekään. Mitään paineita ei ole ollut tehdä kahden pojan jälkeen enää tyttöä, ei sillä, että niitä lapsia noin vain tehtäisikään, ei se niin itsestäänselvää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on todellista normien rikkomista ihanaa! Ja varmaan järisyttävää lähipiirille. ;) Juu ei ole itsestään selvää ei, puhun silti aina tekemisestä, koska siltä se välillä kyllä tuntuu. :D

      Poista
  3. Meidän perheen olisi pitänyt olla jo täysi kolmen lapsen jälkeen. Olihan meillä kaksi poikaa ja tyttö. Neljättä raskautta ei esim anoppi voinut uskoa. Kun kerrottiin perheenlisäyksestä hän vaan jankkasi, että nyt te sit sen koiran otatte. (hän piti meidän koirahaaveita hulluina)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin! :D Ihana kommentti jotenkin tämä. En osaa edes muuta sanoa, mutta nämä lähipiirin kommentit voivat joskus olla (kuulemma) niin koomisia ja tässä se taas nähtiin. :P

      Poista
  4. mua eniten ottaa päähän ne kommentit että "kiva kun teillä on poika ja tyttö niin saitte molemmat eikä tarvinnut tehdä kuin kaksi lasta". siis mitä hittoa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala! :D Aikalailla toi "mitä hittoa" kuvaili just mun ajatuksen...

      Poista
  5. Tää oli hyvä ! Mikä nyt sit on muka keskivertoa / tavallista / normia, kun kaikilla on vähän erilaista :D

    Mä olen myös pohtinut postausta meidän perheestä. Kyllä. Sitkeästi puhun meistä kahdesta perheenä. Pieni, mutta perhe kuitenkin :) Perheen käsite on nykyään kyllä melko moninainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on musta hyvä. Pidä siitä kiinni! Koska se on teidän ydinperhe. Jossain siinä lapsen ollessa pieni mä erehdyin hetken ajattelemaan, ettei mekään olla perhe kun on yksi lapsi. Koska kyselyt. Mutta nyt myöhemmin olen tässä paljon viisaampi ja kuten kirjoitinkin niin meillä on lähipiirissä perheitä kahden hengen taloudesta monilapsisiin ja kaikkea siltä väliltä.

      Kiitos kommentista Laura! <3

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus ja hyviä pohdintoja, joihin tosin on vaikea antaa mitään oikeaa tai väärää vastausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anna! :) Eihän näihin tosiaan olekaan, mutta aina jaksan yllättyä siitä miten paljon kommenttia ihmiset tuntuu saavan omista valinnoistaan.

      Poista
  7. Hyvää pohdintaan! Ehdottomasti kuukauden pohdintoja kehiin joka kuukausi! Ainakin oli hyvä alku;) Todella hyviä mietintöjä, johon minä en kyllä osaa vastata. Eikä niihin varmaan oikeaa tai väärää vastausta olekaan... Jokaisella on se oma mielikuvansa ja jos jokainen pysyy niissä omissa eikä sekaannu toisten, niin hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pari luonnosta tuolla jo onkin tulevaa ajatellen! Kiva, että tuli hyvä vastaanotto tällaisillekin postauksille. Eiköhän tähän sillisalaattiin tämn tyyppistäkin mahdu. ;) Kunpa se myös menisi niin, mutta erityisesti nuo meidän omat äidit/anopit tuntuvat olevan niitä kärkkäimpiä tuomaan esiin mielipiteensä. Ei siitä roolista taida osata milloinkaan päästää irti. (Tässäkin voisi olla aihetta pohdintapostaukselle ja kuukauden kysymykselle. :P)

      Poista
  8. Kuvat. Teksti <3

    Hei, tuo kuukauden pohdinta juttu on ihan mielettömän hyvä idea. Saatan vähän varastaa.. (annoin silti kunniaa sinulle uudessa postauksessani) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ada! <3 Joo ajattelin just vähän tällaisella kuukauden kysymys -periaatteella ja jos näitä ideoita tulee niin tulee varmaan joskun enemmänkin kuin 1 per kuukausi. Varasta pois vaan! :) Ihanaa kun tämänkin blogin kommenttiboksi on nyt selkeästi avautunut. <3

      Poista
  9. Todella hyvä kirjoitus ja aihe. Sisäiset paineet ovat ainakin nuorempana luoneet liian hyvän maaperän ulkoisille paineille. Tuntuu, että niitä loi eniten itse, ja oletti asioita, vaikkei niitä ollutkaan. Ja kun niitä oli tai joku sanoi ne ääneen, ei osannut suhtautua niihin. Mikä on normaali tai normaalia, siitä ei taida tulla keskustelemalla valmista. Jokaisella on oma historiansa ja se vaikuttaa näkökulmiin. Itse olen äitini ja isäni ainoa lapsi, isälläni on uudesta perheestään taas kolme lasta, jotka ovat minulle rakkaita, mutta emme ole asuneet samassa perheessä ja he ovat minua 20 vuotta nuorempia. Itselläni on kaksi lasta ja heillä on 7 vuoden ikäero. Näillä mennään. Joku asia voisi olla toisin, joku taas ei. Parasta on, ja on ollut, että tekee asioita ja päätöksiä miltä itsestä tuntuu ja mikä omaan tilanteeseen ja perheelle on parhaaksi. Kiitos Sonja - loistava idea tämä kuukauden kysymys ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania kommentteja tänne tulee! <3 Ja tarinoita. Tykkään niin lukea tällaisia. Nykyään kun kaikki näyttää netissä niin sliipatulta niin voi unohtua. Ja vaikka mäkin kuulun kuitenkin tähän nettisukupolveen niin ei tämä ole mitään verrattuna siihen millaisia perhepaineita nyt luodaan. Tai miten kukin sen sitten ottaa. Itse osaan mielestäni suodattaa sellaiset, mutta kaikki ei välttämättä. Ja tässäkin voisi olla taas kyllä yksi aihe. ;)

      Poista
  10. Itse ajattelen niin että lapsia tulee niin monta kun niitä suodaan ja sillä ikäerolla kun annetaan :) mielestäni on TODELLA helpottava ja ihana ajatus ettei tarvitse päässä pyöritellä miettiä ja miettiä sitä että milloon ja montako ja mikä sopiva ikäero vaan voi luottaa että menee niin kuin menee ja juuri niin kuin on tarkoitettu. Ei tarvitse itse päättää niin suuria asioita. Itselläni on seitsemän sisarusta ja iso suku enkä voisi olla mistään elämässäni niin onnellinen kuin siitä <3 Ja jokaiseen sisarukseen on rakkaat ja lämpimät välit,miten paljon olenkaan oppinut heiltä ja ei en koe ettei äidin syliä tai rakkautta olisi riittänyt juuri minulle tarpeeksi ,päin vastoin <3 kyllä tuo sisarukset ja iso perhe niin paljon rikkautta,rakkautta ja sisältöä elämään<3 Kukin tekee tietenkin niin kuin itse parhaaksi katsoo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso suku on kyllä ihan mahtava monessakin mielessä. Enkä mäkään ole ikinä ajatellut, että jos meille lapsia tulee enemmän, etteikö rakkaus riittäisi kaikille. Se tuntuu absurdilta, että niinkin voi ajatella.

      Mahtavaa, jos paineita ei ole ollut. :)

      Poista
  11. Jos jonkinlaista kommenttia sitä on vuosien aikana saatu... oltiin hiukan vajaa 21v kun esikoinen, tyttö, syntyi. Mies armeijassa just silloin, molemmilla amk-opiskelupaikat odottamassa. Eikä oltu edes kihloissa, vaikka 4v oltiin jo seurusteltu. Toinen lapsi, poika, syntyi reilu 2 vuotta esikoisen jälkeen. Nyt teidän ei tartte enää tehdä lapsia sanoi naapurin täti rappukäytävässä... Eikä mitä, opiskelut päätökseen 25/26-vuotiaina, vakituiset työpaikat molemmilla, ja sit vielä kolmas lapsi 27-vuotiaana :D eikä me olla vieläkään edes kihloissa, nuorin on nyt neljävuotias, ja yhteisiä vuosia meillä 14 takana. Lapset on läheisiä keskenään, mut näin äidin näkökulmasta vajaa 4v ikäero on armollisempi kuin reilu 2v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo "nyt teidän ei enää tarvitse" -kommentit ovat kyllä niin koomisia etten kestä. :D Mekään ei olla vielä naimisissa vaikka yhteistä eloa onkin takana jo 12 vuotta. Mä olen jotenkin aina ajatellut, että pieni ikäero on kuitenkin se helpompi, mutta ihan kiva myös kuulla, että näin. ;)

      Poista
  12. Ja taas niin osuva ja hyvä postaus! Huomaa että ollut kiire viikko, kun ei ehdi kaikkea lukea, mutta otetaanpa nyt viikonloppuna kiinni. :)

    Jos jotain painetta olen ulkopuolelta tuntenut, niin tyttövauvapainetta. Kai te sen nyt vielä sen tytön teette? Jne. Ei toki ihan lähipiiristä mutta kauemmilta sukulaisilta ja tuttavilta. Ylipäätään absurdi kysymys, koska eihän niitä vauvoja tehdä saati valita sukupuolta.

    Minulla on kaksi sisarusta, toinen vuoden nuorempi veli ja toinen yhdeksän vuotta nuorempi sisko. Ja siskon kanssa ollaan läheisempiä! Iästä ei siis kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään. Better late than never. Tuo tyttö/poikavauva paine on kyllä varmasti se yleisin jos on kaksi samaa sukupuolta olevaa lasta. Mikä on tosiaan ihan hullua, koska sitä sukupuolta ei kuitenkaan voi valita. Joo, kyllä se on varmaan myös sisaruksissa jotenkin henkilökemioista kiinni, kenen kanssa on läheinen ja kenen ei. Niin moni asia vaikuttaa. Kiva kun kommentoit! <3

      Poista
  13. Meillä oli kaksi lasta kun anoppi sanoi, nyt riittää. Kuinka ollakaan lapsia tuli kaikkiaan yhdeksän. Kaikki rakkaita ja tervetulleita. On ihanaa seurata kuinka lapsilla on ihanat välit toisiinsa, niin kunnioittavat ja lämpimät. Olen ylpeä heistä. Lastenlapsiakin on kolmisenkymmentä, voi kuinka he ovat rakkaita ja suloisia. Lapsiaika oli työntäyteistä, mutta mukavaa aikaa. En koe sitä raskaana, vaan rikkautena. taloudellisesti meillä ei ollut tiukkaa. Tykkäsin pukea lapset aina kauniisti, kun pidän kaikesta kauniista. Matkustimme paljon lasten kanssa, näin he oppivat hyviä tapoja ja ylipäätään saivat sisältöä elämäänsä ja kokemuksia. Olemme keskustelleet nyt aikuisten lastemme kanssa, miten vat kokeneet lapsuuden. kaikki sanovat yhdestä suusta, että ovat olleet onnekkaita ja saaneet ihanan perheen ja rakastavat vanhemmat. Toki elämä ei aina ollutruusuilla tanssimista, kun keskustelemalla, kuuntelemalla, anteeksi pyytämällä ja antamalla elämästä selvittiin ilman isompia haavereita. Jälkeenpäin mukava muistella niitä aikoja. Paljon on kuviksi tallennettu sen aikainen elämä. T; yks äitee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava tarina, kiitos kun tulit kertomaan. Niinhän se on, ei sitä voi kukaan ulkopuolinen määritellä mikä on oikea määrä. Ja mukava kuulla myös heidän omia mietteitä monilapsisesta lapsuudesta. Tuosta asenteesta voisi moni ottaa mallia. <3

      Poista
  14. Olen sivusta seurannut omien lasteni kohdalla, että lapsen saaminen ei ole itsestään selvää. Monet ja monelaiset hoidot on jouduttu ottamaan. Keinohedelmöitys yhden lapsen kohdalla jouduttiin tekemään, että sai oma biologisen lapsen. Siksi minulla kalskahtaa niin pahasti korvaan, kun kysytään, ettekö jo tee lasta tai millon te teette lapsen. Heitä ei todellakaan kukaan tee, vaan ne lahjaksi annetaan. Tuntuu todella pahalta sellaisesta henkilöstä, joka ei monien yritysten jälkeen ole lasta saanut, kun ulkopuolinen tulee kommentoimaan, eikö teidänkin jo olis aika hankkia, se on todella arka ja henkilökohtainen asia, joka ei todellakaan kuulu ulkopuolisille. On eri asia jos asianomainen ite ottaa puheeksi aran asian. Lapset ovat ihania, mutta kaikille niitä ei vain suoda hoidoistakaan hulimatta. Siksi kannattaa pitää ne suut supussa, etä ei loukata toisia. T; lapset lahjana saanut

    VastaaPoista

top social