Toiveuusinta! Mammablogibingo

lokakuuta 09, 2014

Toiveuusintatorstai! No ei kai. Sellaista ei ole tulossa. (Ainakaan vielä. Hah!) Tämä mammablogibingo on nähty vanhan blogin puolella edelliskeväänä, mutta ruudun toisella puolella on varmasti paljon uusiakin kasvoja niin laitetaanpas tämä bingo nyt uusiksi pystyyn.

Joskus kehitys ei vaan kehity. Nämä taitaa pitää edelleen paikkansa aika pitkälti. Idea lähti alunperin blogimainonnan vaikutuksista minuun ("Kyllä, tahtoo tahtoo!") ja ensimmäinen versio käsitteli sisustusblogien must have -juttuja. Uusitaanko sekin?

Kirjoitin aiemmin näin:

Harvoin iskee mikään välitön himo kun ensimmäisen kerran jotain esitellään. Se magia on siinä toistuvuudessa, sekä siinä teiniajoilta tutussa harhaluulossa, että "näitä on kaikilla muilla paitsi meillä!!!"





Ensimmäinen rivi 
Brion lelut (Todellakin check! Luv it! Mutta ei ole kahteen vuoteen leikitty niillä. Säästössä ovat!)
Po.Pin vaatteet (Jep, jep ja jep!)
Vaavisänky (Noup. Ei ole ollut vaikka onhan se viehättävän näköinen.)
Life Factoryn pullot (Njet. Vielä.)

Toinen rivi
Sophie the Giraffe (Söpöintä ikinä!...mut ei ole ollut.)
Babiators (Noup.)
Bugaboot (Onneks huuma ei ollut silloin kuuma kun vaunuja hankittiin, ois tullu tuplahintaiset.) Converset (Tiätty.)

Kolmas rivi
Fjällräven Kånken Mini (Laptop-reppu löytyy...)
Artek 616 (Niin hieno! Vai onko se the syöttötuoli edelleen se TrippTrapp - se meiltä löytyy. Varastosta tosin.)
Kolme lasta (Kuulin huhua, että tää on nyt tän päivän trendi. Vai oliko se ihan kukkua?)
Mini Rodini (Edelleen cooleimpien kärjessä. Ei must haveja tällä hetkellä.)

Neljäs rivi 
Crocsit ("Roksit" on nykyään myös salonkikelpoiset, ja meiltäkin löytyy tottakai!)
Puinen potkupyörä (Potkupyörä check, puinen njet.)
Tula (Mitä tapahtui niiiin hyvälle Manducalle? Ei ole, mutta ex-liinailijan silmä lepää. Voisin kuvitella käyttäväni...ainakin 10 kiloa kevyemmän kekaran kanssa.)
Bonus-ruutu: Mitä unohtui? (Tuleeko mieleen muita tämän hetken must-have-muksu-tuotteita?...ei siis niitä puuroja!)

Edelleen tulos on aika surkea 5/15.
Mikä on puolentoista vuoden aikana muuttunut...minkä tuloksen sait ja mitkä on nyt niitä the juttuja blogeissa teidän mielestä?

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Mun tulos on myös aika kehno 4/15. Näistäkin kaksi on saatu lahjaksi (Sophie kirahvi ja Fjällräven mini ja normikoko).

    Mä seuraan melko vähän mammablogeja, joten en oikeastaan tiedä tämän hetken hittejä. MiniRodini tuntuu tosin olevan pinnalla edelleen.. Jäänee kestosuosikiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että mun blogeissa olisi enemmän variaatiota, mutta huomasin seuraavani aika identtisiä blogeja, eli juuri näitä mammablogeja, mutta en ehkä kuitenkaan niin paljon niitä "edelläkävijöitä", että en kanssa tiedä ihan näitä nyt uusimpia juttuja.

      Poista
  2. Mun tulos on 5/15, paitsi jos tuon Kolme lasta lisää mukaan tulevaisuutta sitten joskus ajatellen.. Tai neljä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, samis! (Ja jos nyt paljastan niin kolme olis toiveissa täälläkin, tosin toivon nyt kyllä sitä kakkostakin ensin ja katsotaan sitten uudestaan. :D)

      Poista
  3. Minä niin muistan tämän postauksesi! Itse asiassa yksi päivä mietin mitä kirjoittaisin seuraavaksi, ja mieleeni tuli jotain tämän suuntaista, kunnes muistin että hei, Sonjahan teki jo tämän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka perustin tän uuden niin silti tekee mieli nostaa näitä vanhoja "hyviä" juttuja tännekin nähtäväksi. Mutta tee ihmeessä uusi versio, jos sulla on vähän uutta näkökulmaa tähän! ;)

      Poista
  4. 5/15 Täälläkin, brio, pop, converse, crocks ja 3 lasta. Kyllähän näitä must have juttuja on vaikka mitä, mut ei kyllä nyt just tule mitään mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kyllähän näitä koko ajan varmasti tulee uusia. :)

      Poista
  5. Tää on kyl hauska :) Saako lainata kuvaa ja viitaten sun tekstiin tehdä oma bingo-postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat ilman muuta lainata! Pahoittelut, että kesti vastata. Viittaus olisi tietysti mukava, vaikka alkuperäistä muuttaisitkin. :)

      Poista
  6. TAI oikeastaan kun luen noita kommentteja niin voisi hieman muokata bingo-kuvia, mutta silti viitata sun postaukseen? :D

    VastaaPoista
  7. Oooo 1/15! Sain kirahvin ystävältä jo raskausaikana :D

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset