Smoothie ja itsetehty mysli

joulukuuta 29, 2014


Joulupöhköytyneet blogit seuraavat nyt naistenlehtien viittoittamalla tiellä ja herkkuohjeiden jälkeen ilmestyvät kaikki kuitupitoiset ähkyn karkoittajat. Niin myös täällä! Itse en koe varsinaista jouluruokaa kovinkaan raskaaksi. Kaikki kylmät ovat enemmän mieleen ja syönkin paljon mm. rosollia ja kalaa. Mutta toki muita herkkuja tulee napsittua kun niitä joka puolella on tarjolla.

Ns. jouluähkyn ja sen pakollisen majomättöaterian jälkeen kelpaa taas siistiä ruokavaliota. Smoothiesta tuli joulun alla mulle aamupala kun puuro ei enää uponnut. Nyt pienen tauon jälkeen välipalasmoothie maistui niiiiin herkulle. Kevyelle, mutta varsin täyttävälle.

Mun lempparini sisältää rahkaa, vaniljajugua, maitoa, mansikoita ja mustikoita. Hyvin perus. Kaipaisinkin hirveästi oikeasti hyviä smoothie-ohjeita. Vihersmoothiet ja inkivääri ovat osoittautuneet makutesteissä ehdottomaksi nounouksi. Vinkkejä kehiin siis!

Joulun alla itse tehty mysli on ihan sairaan hyvää. Yllätin jopa itseni. En tiedä mitä odotin, mutta en tiennyt, että monessa ohjeessa paahtamisessa käytetään siirappia, joten eivät ne itsetehdyt myslit olekaan pelkästään kuivatettuja leseitä ja siemeniä. Ei tällä arkimysliä korvata, mutta pienenä välipalaherkkuna toimii paremmin kuin hyvin! Tässäpä tässä siis itse tehdyn myslin ohje.

Myslin ohje

Tein myslin netistä löytyvistä ohjeista mukailtuna (ja aika paljon oikaistuna kun kaapista ei löytynyt kaikkia pieniä hilpetöörejä).

8 dl 4-viljan hiutaleita
1 pussi Pirkka-siemensekoitusta
1/2 Pirkka-pähkinäsekoitusta (murskattuna kaulimella)

1,5 dl tummaa siirappia
1 dl rypsiöljyä
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl hunajaa
2 dl vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lämmitä vesi, siirappi, öljy ja hunaja sekä mausteet paistinpannulla niin, että sokerit sulavat ja kaada seos kuivien aineiden joukkoon. Sekoita. Lämmit uuni 175 asteeseen. Levitä seos tasaisesti uunipellille (tämä määrä kahteen peltiin). Nosta pellit uuniin 20-30 minuutiksi (voi laittaa yhtä aikaa, mutta kannattaa vaihtaa peltien paikkaa puolessa välissä. Anna myslien jäähtyä ja nauti.

(Myslin jäähdyttyä joukkoon voi lisätä maun mukaan esimerkiksi kuivattuja hedelmiä tai marjoja.)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mä aina silloin tällöin mietin, että pitäsi tehdä itse mysliä. Vielä en ole saanut aikaiseksi.. Tässä näyttäis olevan hyvä ohje, joten taidanpa kokeilla! :) Sitä paitsi tulis varmasti halvemmaksi tehdä itse, kun valmiina ostettuna on melko kallista.

    Meillä jäi sattuneesta syystä jouluruoat kokonaan syömättä. Äiti lupasi paistaa toisen kinkun uudeksi vuodeksi, jotta minäkin saan itselleni jouluähkyn! Nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi simppeli ja usein en tee toista samanlaista, mutta tämä oli niin hyvää, että pakko uusia kun loppuu! Haha, joo teillä olikin astetta jännempi joulu ja mitä parhain paketti. Ihana ajatus tuo kinkku uudeksi vuodeksi. <3

      Poista
  2. Kokeile avokadoa smoothieen! Sopii ihan pirun hyvin! Itse tykään laittaa: Valion vilja-jogurttia, maitoa, kaurahiutaleita, mansikkaa, puolikkaan avokadon ja vielä jotain siemeniä. Aika rouskuva smoothie tulee, mutta ite ainaki tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus! Ehdottomasti pitää kokeilla se. Ostinkin juuri avokadoa kun tänä aamuna teki kamalasti mieli. Mutta en olisi tajunnut smoothieen laittaa. Jes, teen sitten varmaan postausta jos innostun testailemaan näitä enemmänkin. ;)

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset