arkijuttuja

Kaunis kalenteri, kauniimpi arki

tammikuuta 30, 2015

Mulla on paljon takakireitä ystäviä.
...ja kyllä, tämä on heidän oma arvionsa itsestään, ei minun. Tai no okei vähän, mutta positiivisena ominaisuutena. Mä sitten taas olen vähän sellainen vetkuttelija. Kaikenlaiset got to do -listat ahdistaa. Kamalaa nähdä ne kaikki tekemättömät työt nenän edessä. Mutta jos en pidä listaa, kuormitun ja unohdan myös ne want to do -listalla olevat.

Kadehdin aina noita täsmällisiä ystäviä, jotka tuntuvat aina saavan kaiken aikaan ajallaan. Nimenomaan ne inhottavimmatkin kuten hammaslääkärin ajanvaraukset ja verilmoitusten täytöt. Deadline-paniikki on täysin tuntematon käsite. On kuulemma "kiva kun hoitaa ikävät asiat nopeasti alta pois." Jep jep. Vaikka myönnetään, aina ne asiat tuntuvat etukäteen pahemmilta. En kuitenkaan haluaisi sanoa olevani laiska tai edes haasteita pelkäävä. Innostun helposti asioista ja se aiheuttaa kalenteriin ruuhkaa, jolloin alkaa tuntua, että listalla on pelkkiä velvoitteita.


Näin kalenteri muutti elämäni - katso kuvat!


Viime vuosi meni ihan näppärästi ilman kalenteria. Mitä nyt muutamat paniiikki-itkut ja "sori mä unohdin" sekä voiv*ttuset saatoin suustani päästää. Aika kun kuluu ilman vahtimistakin, mutta stressaavaa se on. Tuntui, että koko ajan oli kaikenlaista ja se pääkopan täyttävä tehtävälista ihan loputon. Kalenteri olisi auttanut, mutta aika ironista - mä myöhästyin. Eikä mistään löytynyt enää mitään kivaa. Sellainen tylsä Ajasto-kalenteri on aika epäinspiroiva, kuten myös digitaaliset kalenterit. Kauppalistakin on ihan erilaista kirjoittaa käsin kuin puhelimen muistioon...tosin jälkimmäinen ei ikinä unohdu kotiin.


Nyt olen pari viikkoa nauttinut kevyemmästä elämästä Polkka Jamin ihana kalenteri kainalossa. Se on niin suloinen! Huomasin myös, että niitä vapaita iltoja onkin viikossa yllättävän monta. Sitä paitsi uutuuden viehätyksestä olisi kiva rustailla merkintöjä enemmänkin. Tehtävälistakin näyttää tässä vaiheessa viikkoa paljon lyhyemmältä. Tosin nyt kaipaisin pienen boostin sitä "takakireyttä", jonka voimalla voisin täyttää vielä nuo vakuutuspaperit, parit kela-lippulaput, maksaa laskut ja varata ajan sokerirasitukseen....

Yritän vain ajatella nyt sitä hetkeä kun voin kirjaimellisesti sutata ne yli tuolta kirotulta listalta. Ei ole voittajaolo. Ei vielä, mutta ehkä kohta on!

DIY

Pinnasängyn reunapehmuste | DIY

tammikuuta 29, 2015

Nyt se pinniksen reunapehmuste, jota jo instassa vilauttelin. Tämä on sellainen DIY, jonka olen pitkään ajatellut, että jos tarvetta tulee niin tämän toteutan. Kirpparilta ostettu Ikean reunapehmuste sai uuden elämän Marimekon Onnea etsimässä -kankaalla päällystettynä. En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Vaikka nähtäväksi jää menikö nauhat sopiville paikoille, kun aika mielivaltaisesti ne ompelin kiinni.

Yritin etsiä netistä ohjetta pinnasängyn reunapehmusteen tuunaamiselle, mutta niitä oli yhtä monta kuin tekijöitä. Toteutin tämän sitten yksinkertaisimmalla keksimälläni tavalla. Ottaa tästäkin nyt selvää ken tahtoo...





Aloitin projektin ratkomalla nauhat irti ja liottamalla niitä mustassa tekstiilivärissä.

Pehmuste on vähän yli 3,5 metriä pitkä. Leikkasin 150 cm leveästä kankaasta 3 palasta, jotka ovat korkeudeltaan 2 kertaa pehmusteen korkeus (+ saumanvarat). Yhdestä palasesta leikkasin ylijäävän osan pois. Ompelin loput palaset leveyssuunnassa yhteen. (Nyt kangaspala on siis hieman pehmustetta leveämpi ja reilu 2 kertaa korkeampi.)

Tämän jälkeen tein siitä putkilon, ompelemalla pitkän sivun kiinni (nurjalta puolelta tietenkin) ja käänsin putkilon oikein päin silitystä varten. Silitin sivusauman nätiksi ja pyysin miestä auttamaan pehmusteen laittamisessa putkilon sisälle. (Sivusauma pehmusteen alareunan kohdalle, jotta yläreuna jää mahdollisimman siistin näköiseksi.) Ompelin päädyt kiinni ja tein muutamat tikkaukset pystysuunnassa, jotta pehmuste pysyy hyvin paikoillaan ja näyttää ryhdikkäämmältä.

Koska nauhojen värjäys oli päähänpisto, ne likosivat värissä sillä aikaa kun ompelin ja pesun jälkeen kuivatin sen verran kuivaksi, että viitsin ommella kiinni pehmusteeseen. Ja tadaa, valmis!





Reunapehmusteen DIY yksinkertaistettuna osimoilleen näin:

1. Kiinnitysnauhojen irroitus (ja värjäys)
2. Pehmusteen mittaus
3. Kankaiden leikkaus
4. Kangaspalojen yhteenompelu (leveyssuunnassa)
5. Putkilon ompelu
6. Putkilon silitys
7. Pehmuste putkiloon
8. Päätyjen ompelu (+ pystytikkaukset)
9. Nauhojen kiinnitys

arkijuttuja

Kiirekiirekiire

tammikuuta 26, 2015

Nyt sitä zeniä tänne kiitos!
Mun suurin paheeni taitaa olla se sinne omituiseen kiireen tunteen mustaan aukkoon uppoaminen. Vaikka blogista on ylimääräistä työtä, niin sen aiheuttama vaiva on vain positiivista. Ainakin keskityn siihen mitä teen ja tulee pohdittua, että mitä olen tehnyt.



Viikonloppu tuntui sujahtavan ohi niin nopeasti. "Mitään en taaskaan ehtinyt tehdä." Vaikka totuus on se, että yksi ommeltu pilvityyny, tuunattu pinnasängyn pehmuste, lastentarvikeliikkeissä kiertely ja uintireissukin on kuitenkin jotain. Ehkä aika paljonkin, ehkä juuri sopivasti yhteen viikonloppuun. Pitäisi osata rentoutua, mutta mä rentoudun parhaiten tekemällä jotain. Ja se jotain voi olla melkein mitä tahansa kakun leipomisesta hikiseen salitreeniin tai vauvasukkien neulomisesta seinien maalaamiseen.

Kalenteriinkin merkitsin, että enää 8 viikkoa töitä. Iski paniikki. Mitä pitäisi hommata, ettei kaikki jäisi viime tippaan. Me kun ollaan suht lähtöpisteessä hankintojen kanssa. Vaatteita kaapista löytyy kyllä löytyy niin, että pärjää. Jotain on hävinnyt matkan varrella ja todellisen tilanteen näkee vasta kun pesee vaatteet. Mutta sitten ne isoimmat eli v-a-u-n-u-t sekä kaikki pienet vauvan hoitoon tarvittavat tilpehöörit. En edes muista mitä pitää olla. Ou mai. Mutta, sitten tajusin, että onhan tässä nyt kuitenkin vielä ihan ruhtinaallisesti aikaa panikoida tätä vielä vaikka kuinka monta kertaa.

Ehkä zeniä toisi jos tuolta yläpalkista sulkisi pari välilehteä. Tai jopa selaimen kokonaan. Tuntuu, että töissäkin paljon menee aikaa siihen, että tarkistelee töiden lomassa kaikkia mahdollisia some-kanavia, uutisvirtoja, sähköpostilaatikoita ja tietysti sitä Facebookia. (Meillä on siis jo pelkästään työpaikan sisäisiäkin tiedostuskanavia ihan liikaa.) Pienemmälläkin tiedon määrällä pärjää, miksi kuormittaa itseään ihan turhaan.

Jos tästä tajunnanvirrasta pääsee johonkin lopputulemaan, niin ehkä siihen, että en halua yhtään enempää aikaa. Enkä edes päästä tuohon sohvalle oikaisemaan. Tahdon oppia paremmaksi oman arjen hallitsijaksi (mahtipontista!) ja pois siitä kiireentunnusta. Ei kiireestä. Koska harvoin minulla mikään oikea kiire on.

Tosin kohta on ellen nyt nouse tästä ja pakkaa tykötarpeet valmiiksi huomiselle minityöreissulle.



(Vanha kolumni, mutta sattuipa tulemaan googlesta vastaan. Kiire on saavutettu etu. )

Syyllistytkö "kiireeseen"?

P.s. Olisi hirveä kiire tietenkin päästä päivänvalossa kuvaamaan tuo viikonloppuna aikaan saatu reunapehmuste. Koska se on iik-ihana! Mutta ehkä jaksatte odottaa sinne seuraavaan viikonloppuun.

DIY

Harjoituskappale

tammikuuta 24, 2015


Meinaan tuo tyyny, ei lapsi. Tein samanlaisen joulupukinkonttiin. (Edelleen tyynyn, ei lasta.)

Ja jätkä on odottanut omaa tyynyään (joka oli siis jo leikattu valmiiksi!), mutta kerran kun sen ompelukoneen laittaa syrjään, niin aloittaminen on taas (muka) niin vaikeaa. Eilen postista haettu Marimekon kangas kuitenkin inspiroi jatkamaan homman loppuun. Koska ompelutaidot eivät ole ihan priimaa, niin hyväkin, että oli tuo Ikean alenurkasta löytynyt kangas harjoituskappaleena, ennen kuin alan tikkaamaan hieman tyyriimpää tyykiä.

Illan jatkoa! <3

höpöt

Lastenvaatteiden lyhyt oppimäärä

tammikuuta 21, 2015

Talvea inhoavien pitäisi laittaa katsee aina mammablogeihin kun räntä, losta ja pakkanen jurppii. Nimittäin sieltä vai täältä löytyvät aina ne varmat, iloiset ja aurinkoiset, kevään merkit. Ja tuntuupa vielä, että joka vuosi aina aiemmin ja aiemmin. Selkeitä kevään merkkejä ovat (aamulla kuullun linnunlaulun lisäksi) ainakin vaatemallistojen sneak peekit blogeissa, vk-vaatteiden testipostaukset ja piiiiitkä jono fb-eventtejä lastenvaatteiden kotikutsuille.

Vaikka en itseäni myönnäkään siihen pahimpaan lastenvaatehull...lastenvaatteisiin erikoistuneiden joukkoon, niin tulee kyllä seurattua mallistojen julkistuksia. (Että mitä sitten seuraavasta alesta kannattaisi bongailla.) Sneak peekejä katsellessa tuli mieleen, että jos linjoilla on tuoreita mammoja tai vastikään blogien pariin eksyneitä, niin voi äkkiä iskeä pakokauhu kun törmää lastenvaateblogiin. Hyvin näköisesti törmäät myös omituisten termien viidakkoon, kuten S/S15, g/m2/24h, AW14, Drop 1... 

Ajattelin näin lastenvaatteiden 4,5 vuoden kokemuksen eli ihan korkeakoulutasoisen tuntemuksen pohjilta koota pienen sanaston avuksi. Ollos hyvä. 

Mutta jos törmäät ihan kasvotusten aitoon popittajaan, miikkarimamaan tai Mini Rodini -fanaatikkoon, sus siunatkoon.


Lasten(merkki)vaatteiden lyhyt oppimäärä


Sneak peek = Snakari eli tiiseri eli kurkistus tulevaan mallistoon (Käytetään yleensä siinä yhteydessä kun ennakkokatsauksen kuvat "vuotavat" jälleenmyyjien kautta blogimarkkinointiin.)
Vk = Välikausi (Kevään ja syksyn kelit, eli loska and shit)
Vesipilariarvo 5000 mm = Materiaali kestää 5 metriä korkean vesipilarin paineen kangasta läpäisemättä. (Tarkoittaa, että teknisesti vaate on vedenpitävä vaikka lätäkössä istuisi. Vedenpitävyysstandardin mukaan raja-arvo on 1300 mm, mutta alle 3000 mm ovat käytönnössä vasta vettä hylkiviä.)
g/m2/24h = Einsteinin toinen vähemmän tunnettu kaava. No ei, vaan vaatteen hengittävyysarvo eli montako grammaa neliömetri kangasta päästää kosteutta lävitseen 24h aikana. (Ulkoilukankaan kannattaisi olla väh. 5 000 g/m2/24h. Jos hengittävyys on alle 1 000 g/m2/24h, on sama kuin lenkkeilisit kumipuvussa.)
Ootd = Tutumpaa kauraa muotiblogeista, "outfit of the day" eli päivän asu eli mitä puin lapselle tänään.
SS = Spring/summer (Kevät/kesä-mallisto)
AW = Autumn/winter (Yllättäin syksy/talvi-mallisto)
Drop 1 = Malliston ensimmäinen osa (Tuottavampaa jakaa julkaisut osiin - ja koska lahkoilu)
Po.P = Polarn O. Pyret eli polarn och pyret eli sälli ja friidu tai jotain sinne päin (Käännösapua!). Suosittu ja laadukkaaksi kehuttu lastenvaateliike. (Alunperin muuten kondomikauppa, mutta ilmeisesti huomasivat, että syntyy enemmän katetta kun jättää kortsut pois ja keskittyy siihen mitä seuraavaksi tarvitaan.)

Kyllä oli muuten tämäkin ennen helpompaa kun Kalle Anttilan kuvastossakin luki ihan selkeästi suomen kielellä, notta Tavaraluettelo numero 2, kevät-kesä ja vuosiluku.


Psst. Sarkasmilla aina peitellään jotain ja oikeasti tulin vain kertomaan, että poitsulla oli Hipoilla kiva asu. Syksyllä ostettu Silverjunglen musta neulehuppari on sekä pojan että äidin lemppari ja sopii mielestäni aivan loistavasti noiden ihanien Papun sinisten leggareiden kanssa.

Kävin myös vauvanvaatevarastoa läpi - ja tulin siihen tulokseen, että pakko ostaa lisää!

Tuliko jotain uutta ja yllättävää vai oliko jo selvää pässinlihaa?

hyvinvointi

Ai sä oot meikannu?

tammikuuta 20, 2015

Taisin ohimennen mainita siitä itseni huolittelemattomuudesta (tässäpä vasta hieno sana!) tasan viikko sitten. Ei vaan jaksa meikata. Tai oikeastaan jaksaisin, mutta kun en millään jaksa hinkata niitä meikkejä illalla pois. Arkena ei tule nähtyä niin kovasti ihmisiä, että asia jaksaisi liikuttaa.

Mutta lauantaina päätimme 4000 muun tavoin käydä vähän hippaamassa Logomossa (oli muuten aevan kreisit bileet, ihan käsittämätöntä!) ja teimme lähtövalmisteluja kun mies kotiutui salilta: "Ai, sä oot meikannu! He he."

He he?
No en kai mä nyt turhaan heittänyt sitä hyvää kuusi vuotta vanhaa puuteria pois ja ostanut tilalle uutta! (Mut ois kai sitä sit hiukset voinu harjata...)



DIY

Spicy DIY | Tuunattu maustehylly

tammikuuta 19, 2015

Sillä välin kun puolet blogimaailmasta tarroittaa eteistä liitutaulutarralla, mä päätin siirtyä tungoksen takia keittiöön. Luulin muuten olleeni ainoa, joka keksisi käyttää liitutaulutarraa sähkökaapin piilottamiseen ja eteisen ryhdittämiseen. :D Muuut mun ei annettu toteuttaa sitä ideaa "koska kuitenkin kohta muutetaan". Mutta mä en jaksa enää odottaa muuttoa, vaan tuo lopputarra on käytettävä jonnekin. (Niitä hienoja sähkökaappien tuunauksia voi muuten nähdä ainakin täällä ja täällä.)

Siinä tarroja leikatessa ja liimatessa mietin, että nyt ollaan taas käsillä tekemisen ytimessä. Leikkaa ja liimaa! Tuntuu, että blogin myötä jokainen päähänpisto laittaa kruunukynttilät Ilves-purkkiin ja purkin ympärille paperinarun kietominen, on mun päässä DIY-idea. Maltoin. En tehnyt postausta!




Mitä DIY oikeasti on?

DIY:n määritelmä taitaa olla aika laaja. Se, onko se DIY vai tuunaus taitaa olla katsojan silmissä. Tämä ehkä enemmän sitä jälkimmäistä osastoa. Mun mielestä pääasia on, että siitä syntyy se käsillä tekemisen ilo. (Kuten tästä liitutaulutarralla taiteilusta.) Ja vielä ihanampaa oli kuulla miehenkin kehuvan illalla maustehyllyn näyttävän tyylikkäältä ja yllättävän paljon erilaiselta. Toiset DIY-projektit vaativat enemmän taitoa ja toiset vähemmän, mutta ei se ole niin justiinsa jos vähän tuli tiplu reunoja leikatessa. Ne saa yleensä aina piiloon. DIY on myös yhtä kuin vanha kunnon Niksipirkka. Yksinkertaisilla välineillä helppoutta tai hauskuutta arkeen.

Pinterestin mielestä taas se DIY:n määritelmä tuntuisi venyvän ja paukkuvan. Pinterest vinkkasi Facebook-feedissäni pientä DIY-projektia: "Ota portaikon ylle jäävä tyhjä tila hyötykäyttöön - ja rakenna siihen lasten leikkitila!" ... Oletetaan, että Suomessa rakennusviranomaisilla tai vaikkapa taloyhtiöllä, ei ole mitään sanomista muutaman lisäneliön omatoimirakentamiseen. Ei se kyllä silti tee siitä kivaa jokatytön tein-itse-ja-säästin-rojektia. Vaatii kyllä jo vähän raskaamman sarjan DIY-heppua tai mieluummin ihan alan ammattilaista. "Nyt tuli pieni mittavirhepaholainen, mutta ei kait sen nii väliä kun tää on vaan tämmöinen DIY!"

Mutta tämmöinen tästä uusimmasta DIY:stä sitten tuli. Aika skarppi maustehylly mielestäni! (Toisin kuin hämärässä otetut kuvat.) Alunperin ajatuksena oli kirjoittaa tuohon taustalle hienoja iskulauseita "Spice it up, Spice girl!" Mutta ehkä mä en tahdokaan sutata sitä, kun tuo tilakin on aika pieni. Musta DC-fix olisi siis ajanut saman asian. Aiempi tarratuunaus löytyypi lastenhuoneen seinältä.


P.s. Sattuuko linjoilla olemaan joku vanhojen tavaroiden asiantuntija ja kertoa mitä näissä Pauligin pikkupulloissa on alkujaan ollut. Nämä ovat kulkeutuneet siis mamman perintötavaroiden joukossa meille. Todella kauniit!

arki

Keittääkö? | 5 ruokainspistä

tammikuuta 18, 2015

Ainahan se on mielessä. Ruoka. Mä olen viime päivinä ottanu niitä kuuluisia bloggaajan ruokakuvia. "Ei saa koskea vielä, otan kuvan ensin....onpa huono valo. Näyttää hölmöltä tästä kulmasta. No nyt! Jaaaaa, nyt se on kylmää."

Mitään khurmeeta ei siis ole tiedossa, mutta ainakin itselle monesti iskee sunnuntai-iltana se apua-mitä-me-syödään-ensi-viikolla-paniikki. Tai sitten on todella fakkiutunut tiettyihin ruokiin ja on kiva nähdä, että mitä muut sitten syö. Joten tässä nyt muutaman idean poikanen mitä sitä voisi suuhunsa laittaa kun nälkä iskee itsellä tai linnunpojat odottavat jo suut auki ruokapöydässä. Ei siis varsinaisia reseptejä, etenkin kun olen aika kokeileva keittiössä ainakin silloin kun oikeasti teen ruokaa (enkä vain paistettua jauhelihaa ja makaronia ketsupilla ja kurkulla).

Poimin viisi lempparia viime viikolta. Ei siis samalta päivältä, vaikka kokosinkin näistä leikkisästi yhden päivän menun. Mulla on menossa nyt keittokausi. Kauhea himo. En tiedä onko raskaushimo vai saiko pakkaset himoitsemaan kasvissosekeittoa. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Kalakeittoa, tomaatti-linssikeittoa, hernekeittoa...(sitä en suinkaan tehnyt, vaan kävin lounasraflassa. Eiku teinpäs, lapselle - sen resepti löytyy Jalostajan purkin kyljestä.)

Aamupala

En voi lakata hehkuttamasta tätä itse tehtyä mysliä. Se on vain niin tajuttoman hyvää! (Alla on bulgarianjuggaa ja päällä mansikoita kuten näkyy.)


Lounas

Se kasvissosekeitto, miksi ei muista useammin kun se on niin helppoa ja niin hyvää! Ja sekaan voi heitellä mitä vain. Tässä on bataattia, perunaa, porkkanaa, sipulia ja vähän kukkakaalia. Lisäksi hieman kermaa ja Koskenlaskijaa. Sekä tietysti Keso-raejuustoa. Pa-ras-ta!


Välipala

Ei paremmasta väliä kuulkaas tämä. Munaleipää ja avokadoleipää kahvilla huuhdottuna. Say no more!


Päivällinen

Tomaatti-linssikeitto. En viitsi toistaa ohjetta kun tein sen käytännössä tämän Jennin reseptin mukaan. Paitsi, että tein sen sellaisella kasvissyöjän appivanhemmat -tyylillä. "Ku sää ny oot tommonen ituhippi nii, tehtii iha sua varten tämmöistä kasvismössöä, maustoin sen pippurilla ja kanaliemikuutoilla."

Note to self. Muista ostaa kasviskuutioita.



Iltapala

Olen pari kertaa tehnyt tämmöistä täyttävää terveysriski-jauhelihapiirakkaa, googlesta ensimmäisenä löytyvää ohjetta mukaillen. Teen suolaisen piirakan pohjan aina itse, koska se on maailman helpointa, (vaikka olisi miten jauhopeukalo keskellä kämmentä, sekin löytyy muuten kuukkelista ensimmäisenä.)

Tähän laitoin alkuperäisestä ohjeesta poiketen mm. sitä Koskenlaskijaa, jota jäi keitosta yli. En ikinä tee mitään suoraan ohjeen mukaan tai tee kahta samanlaista, joko raaka-aineiden puutteessa tai vain ollakseni keittiökapinallinen. Hieman soveltamalla tästäkin saa tehtyä vaikka kevyemmän lounaspiirakan tai mausteisemman tex mex -version.


Tämän postauksen kantava voima näyttäisi olevan keittojen lisäksi persilja, jota löytyy melkein kaikista paitsi myslistä. Mulla on semmoinenkin kausi nyt.

Jumiudutko aina samoihin ruokiin? Mitä teillä syötiin tänään tai syödään huomenna, vinkit ja ideat jakoon!

arkijuttuja

Arkirealismia ja jetlagi

tammikuuta 16, 2015





Söin aamun pimeydessä, keittön kelmeässä valossa, hiljaa puuroani, kun lapsi laahusti meidän makuuhuoneesta (Jep, se on sitten näköjään tämä perhepetiratkaisu kello kolmesta eteenpäin tullut jäädäkseen. Jottai tarttis varmaa tehrä...?) keittiön pöydän ohitse, sivuilleen vilkuilematta, ja lösähti sohvalle. Jostain sohvatyynyjen välistä kuului vaikeasti mumisten. "Onko jo loma (=viikonloppu)?"

Niinpä. Onneksi tosiaan on perjantai ja sain sanoa, että tämä päivä vielä. Tämä "kasist neljään" on kaikesta huolimatta parasta juuri tällaisenaan ja loppuviikosta saakin väsyttää. Sehän se tekee viikonlopuista ja vapaapäivistä juhlaa. Ja jos jotain muistan kotiäitiajasta, niin sen, että viikonpäivällä ei tuntunut ihan hirveästi olevan väliä. Kuitenkin, vielä on käynnistymisvaikeuksia (edelleen) joululoman ja katkonaisten viikkojen jäljiltä. On jonkinlainen arkinen arkinen jetlagi.

Arjen ihanuus ei kuitenkaan loistanut kukkeimmillaan kun tarposin päiväkotiin loskassa ja vesisateessa lasta ja rattaita työntäen sekä muksun luistinreppua kantaen. Eikä töihin kiiruhtavilla bemarikuskeilla ole aikaa odottaa, että karavaani pääsisi edes puoliksi jalkakäytävälle roiskesuojaan. Thanks, man! Tässä sitä nyt kuitenkin istutaan voittajana perjantaisen työpäivän, kauppareissun ja ruoanlaiton jälkeen sohvalla keräämässä blogista voimaa laittaa vielä se pyykkikone pyörimään. Ja heittää itsensä sitten poitsun kanssa pariksi päiväksi lomamoodiin.

On ihana jakaa blogissa omasta mielestään kauniisti somistettu hylly tai esitellä vaate- tai sisustusostoksia. Mutta perhe- ja lifestyle-kategorian alla blogatessa ehkä parasta on, että voin ottaa kuvan vaikkapa tiskivuoresta ja sitten pakoilla sitä arkea heittämällä hienon filtterin päälle ja höpistä mitä sylki suuhun tuo.

TGIF.

Psst. Sitä mää vielä, että Tilasto-Tiinana katsoin monen tulevan blogiin suoran Google-haun kautta, ja täysin sallittua tietenkin sekin, mutta pienenä muikkarina, että blogia voi seurata helposti myös Facebookissa, Instagramissa (@sonja_aaltoja) sekä tietysti Bloglovinissa ja Blogilistalla.

höpöt

Raskaus ei ole sairaus

tammikuuta 15, 2015


NO EIPÄ VISSIIN!

Pahoinvointi, liitoskivut, hallitsematon painonnousu, vielä hallitsemattomampi virtsankarkailu, flatukset (eli just ne, ilmavaivat), väsymys ja yleisesti heikentynyt suoristuskyky ylipäänsä kaikessa. Lisäksi selittämättömät vatsa- ja kaikkimuutkinkrampit, närästys, verenpaineongelmat, raskausdiabetes (terveydenhuollon ja kokeneiden äitien kesken ihan "radi" vaan), iskias, anemia, unettomuus (mielenkiintoinen vastine alkuraskauden väsymykselle muuten), nivelet löystyy, ruuvit löystyy...niin, se pahin kaikista - raskausdementia.

Suurin osa vaivoista on pääasiassa joko alkuraskauden tai loppuraskauden vaivoja. Raskautta siis suunnitteleville tiedoksi, että vaivoja on, mutta niiden laatu vain vaihtuu puolessa välissä. Viimeksi mulla ei ollut kumpiakaan, nyt sain päävoiton.

Se yksi kuitenkin säilyy koko ajan. Aivojen alimittainen ajatuskapasiteetti. Tämän lähes 25 raskausviikon aikana olen mm. pessyt hampaat lasten hammastahnalla, laittanut leivän jääkaappiin ja margiksen leipäkoriin, unohtanut ostaa kaupasta sen ainoan mitä menin hakemaan ja pyörittänyt saman pyykkikoneellisen kolme kertaa ja unohtanut taas ne pyykit sinne. Perussettiä raskaana olevalle.



Oletpa sitten viikolla 5 tai 35, raskaus tekee sinusta urpån. Kun mies pyysi kauppareissun jälkeen laittamaan muovikassin niille tarkoitettuun paikkaa, paiskasin sen muina naisina makuuhuoneen ovesta sisään. Olkkarin kaappia ostaessa kinasin Ikean myyjän kanssa 15 minuuttia, että yritättekö kusettaa meilta 100 euroa? Ei yrittänyt. Minä en vain osannut laskea 2+1. Ja tänään tein työmatkan kahdesti, koska kun pääsin töihin ja ovi napsahti takanani kiinni, tuli mieleen yllä oleva näky. Yksi pieni napsahdus unohtui aamulla.

Onneksi asutaan lähellä ja sainpahan toisen kupin kuumaa kahvia mukaan. Kotimatkalla mietin, että onpa pakkanen kiristynyt sitten aamun. Kunnes tajusin, että unohdin ulkoiluhousut töihin.

Sillai kai!

No ei, helpollahan mä olen tässä päässyt. Vatsakrampit helpottivat magnesiumilla, pahoinvointi helpotti oksentamalla ja dementia helpotti lopettamalla ajattelun.

Hei hei hermosolut, nähdään taas imetyksen jälkeen! Ehkä.

ajatuksia

Raskaana, mutta ei vauvakuumetta

tammikuuta 14, 2015

Tämä raskaus on ollut siitäkin erikoinen, että en ole kärsinyt vauvakuumeesta. Siis kärsinyt. Ennen esikoista todella kitusin siinä kuumehoureessa. Kaikkialla oli vauvoja ja raskausvatsoja. Ostin lähikaupasta "salaa" vauvalehtiä. Siis jo vuosia ennen kun vauva sai luvan oikeasti tulla. Jos lähdin kaupungille kävin mielessäni miltä tuntuu kun laittaa turvakaukalon autoon (sehän se vasta kokemus on!) ja perillä nostan rattaat takahutlarista. Ja tietysti, ostin vaatteita. En kovin paljon, mutta aina silloin tällöin. Mies piti varmaan ihan sekopäänä.

Mutta ei muuten pitänyt enää kun vauva oli syntynyt ja ensimmäisenä yönä kotona sen pää kolahti lamppuun (siis hipaisi, mutta tuore iskä sai silti slaagin). Tai kun se rääpäle oli ensimmäisen kerran kipeä ja tämä mamma pysyi rauhallisena, koska olinhan jo vuosia opiskellut näitäkin tilanteita.


Vauvaruuhka

En tiedä onko vauvojen syntymäajoissa aina näin kristillinen jako, että jouluisin syntyy paljon vauvoja. Tuntui, että koko joulukuun ajan some-feedit, blogit ja jopa puhelimen viestiosio täyttyi Tänään on meille syntynyt... -ilmoituksista. Sattumaako vain? Vai olinko tänä vuonna vain harvinaisen korvat höröllään näiden ihan mahtavien uutisten kanssa?

Uuden raskauden jälkeen en kovin montaa ajatusta ole suonut sille, että keväällä laskettuaika oli jouluna. Kun tässä kävi niinkin onnellisesti, että uusi päivä saatiin merkitä kalenteriin nopeasti ja aika pian katseet sekä ajatukset siirtyivät sinne seuraavaan kevääseen. Pyhäpäivän tienoille tämäkin. Tällä kertaa vain hieman maallisemman sellaisen. Nähtäväksi jää korkataanko vappuskumpat laitoksella.

Raskauden ensimmäinen puolisko meni aika jännittyneissä tunnelmissa. Yllättäin olin varovaisempi asian paljastamisen suhteen. Ensin tietysti pelotti riskiviikot. Kun niistä selvittiin kunnialla, niin hormoniherkkää mieltä järkytettiin ensimmäisessä ultrassa. Kaikki oli hyvin, mutta olisin toivonut lääkärin myös sanovan niin sitä häneltä kysyttäess, eikä "No sinällään ihan ok". Ja kaupan päälle läksytti verikokeesta ottamattomista näytteistä. (Toimisikohan sellainen tee-se-itse-laboratorio?) Alkupuoliskolla jännitystä elämään toi myös voimakas pahoinvointi.

Kun odotus todella alkaa, ei jaksais enää odottaa

Jo ennen raskautta tuntui, että ei ole erityistä vauvakuumetta tai sellaista järjenvastaista pakotusta ostaa vauvatavaraa. Just in case. Muiden vauvat eivät näyttäneet mitenkään ylitsevuotavan tui-tui-tuu-mamman-syliin-niin-syön-sut-suloisilta vaan ihan tavallisilta söpöiltä mini-ihmisiltä. Tuli vain sellainen sopiva olo. Perheestä puuttuu jotain. Halu hoivata sitä pientä avutonta vauvaa. Olla tarpeellinen. Vaikka onkin hieman ristiriitaista samalla karjua sille esikoiselle, että "Kylläpäs osaat itse riisua haalarit. En muuten varmana auta."

En tiedä oliko se joulun tunnelma, lukuisat vauvauutiset, pienten potkujen tuntuminen, rakenneultra vai loppuviimein aleostoksilta löytyneet suloiset pienet vaatteet kun loivat ensimmäistä kertaa innostuneet tunnelmat. (Onnellinen ja kiitollinen olo on ollut koko ajan.) Mutta nyt olo on odottavainen. Kirjaimellisesti. Tuntuu, että vatsakin pomppasi esiin, uskallan nauttia raskaudesta ja fiilistellä miten vauva muuttaa perheemme elämää ja miltä uusi perheenjäsenemme tulisi näyttämään. Vaikka se nyt jo tiedetään ultrakuvankin perusteella, että aikalailla identtiset kaksoset olisi tulossa. Viiden vuoden ikäerolla tosin.

Vauvakuumehourut. Check!

ekohippeily

Takituttaa

tammikuuta 13, 2015


Ostin takin!
Jollekin fashionistalle se on varmaan sama kuin, että ”ostin vessapaperia”. Mutta se mikä tässä on ihmeellistä on se, että se ei ole harmaa neule, harmaa t-paita, mustat legginsit tai harmaat Converset. Vaan, se on TAKKI. No, okei on se kuitenkin harmaa. Mutta se on t a k k i.

Ostan vaatteita itselle aika vähän tai ainakaan mitään sen erikoisempia. Olen sellainen harmaaneulepaitanainen. Pidän hurjasti graafisista mekoista ja näyttävistä printtipaidoista, värikkäistä neuleista ja korkeista koroista sekä isoista, yksinkertaisista koruista - muiden päällä. Mutta itselläni tuntuu, että ne kiinnittävät liikaa huomiota, vaikka eivät varmaan sitä edes tekisi siinä määrin kuin miltä se tuntuu.

Jos olisin töissä asiakkaiden kanssa tekemisissä, kiinnittäisin varmaan enemmän huomiota pukeutumiseen. Työkaverini sanoo usein mun saapuessa toimistolle, että näytän joltain erä-Jormalta ja sillä Loppiaisen makkaranpaistoreissulla sain vielä autenttisen tuoksunkin vietäväksi työpaikalle. Nykyään en jaksa laittaa töihin edes sitä ripsiväriä, jonka ennen laitoin. Aamulla niskaan mukavimmat vaatteet, jotka joustavat, eivät purista ja voin istua työtuolilla vaikka polvi-istunnassa. (Siksi oli ajoissa hommattava myös vatsaystävällisiä housuja.)


Nyt olen kuitenkin aivan lapsellisen innoissani uudesta takista. Hieno, mutta turvallisen harmaa kuitenkin. Löysin sen Carlingsin alennusmyynnistä puoleen hintaan. Ei muuten harmittanut maksaa enää jäljelle jäävää osaa. Etenkin kun juuri olin etsinyt netistä näillä spekseillä takkia. Yllättävän vaikea löytää hupullista harmaata duffelitakkia sopuhintaan, muttei näköjään mahdotonta.

Nyt voin vihdoin päästää (ainakin) 10 vuotta vanhan villakangastakin seuraavalle käyttäjälle. Arvostan vaatteita suuresti. Muistan vähänkin suuremmista ostoksista aina paljonko olen jostain maksanut enkä koskaan heitä vaatteita roskiin. Tai ainakin täytyy olla jo todella rikkinäinen sukka, että voin heittää pois miettimättä mihin sitä voisi vielä hyödyntää. Tähän väliin muuten aika shokeeraava ekohippiuutinen - tiesitkö, että suomalainen heittää 9 kiloa vaatteita roskiin? Eli jos meille menee roskikseen keskimäärin kolme sukkaa vuodessa ja miehen kaapista vahingossa hävinnyt ruma paita, niin jonkun pitää nakata kerran vuodessa vaatekaappi sisältöineen kaatikselle.

Voi olla, että tästäkin voi kiittää mun äitiä. Siis tästä arvostuksesta, eikä siitä jätemäärästä. Ollessamme pieniä, hän teki meille kaikki vaatteet, aina ulkohaalareista lähtien. Vaikka se ei siihen maailmanaikaan mitenkään ihmeellistä ollutkaan, se on jotenkin jäänyt yhtenä päällimmäisenä asiana mieleen lapsuudesta. Ehkä se on alun perin ollut trauma, joka on vaihtunut aikuisiällä arvostukseksi.


Lastenvaatteita hankin enemmän ja käytän niihin suhteessa enemmän rahaa, mutta pääsääntöisesti ostan niitäkin vain tarpeeseen, mutta tietysti myös joitakin kivoja tulee hankittua ”tarpeeseen”. Olen kertonut vaateideologiastani aiemmin mm. tässä postauksessa ja sen jälkeenkin olenkin ryhdistäytynyt ja ottanut tehokkaampaan käyttöön myös niitä ns. parempia vaatteita, koska sitä varten niitä on ostettu.

Mutta kerrankin vaate itselleni, joka ansaitsi ihan oman postauksen!

bloggaaminen

Rinkiläinen

tammikuuta 12, 2015

Jatketaan hieman vielä eilisen synttäripostauksen kaltaisella metatason postauksella eli blogaus bloggaamisesta. Mutta pidetään paatos kauniina ja lyhyenä, sillä tämä muutos on varmasti isompi itselleni kuin teille blogin lukijoina.

Nopeimmat ehkä havaitsivat jo muutamien logojen kadonneet sivupalkista. Johtuu siitä, että blogini sai kutsun liittyä Blogirinkiin. Ja koska muutokset ovat elämän suola, joita rakastan kuin hullu puuroa eikä vierivä kivi sammaloidu, sanoin tietenkin, että mää olen niin mukana kuin peräpukama!

Aaltoja-blogi siis pysyy edelleen itsenäisenä blogina täällä bloggerissa, mutta useiden blogiyhteisöjen sijasta kuulumme jatkossa vain yhteen eli Blogirinkiin. Ja jatkossa blogiyhteistyöt toimivat pääasiassa vain yhtä kanavaa pitkin.


Onko Blogirinki uusi tuttavuus? Tässä lyhyt info mistä on kyse


Blogirinki Media on maan johtava ja ensimmäinen itsenäisten blogien blogimedia. Suunnittelemme ja toteutamme sisältökampanjoita maamme laadukkaimmissa blogeissa. Bloggaajille tarjoamme aktiivisen ja tiiviin yhteisön, joka tukee, kouluttaa ja inspiroi bloggaamisharrastuksessa. Blogirinki Media antaa kodin keittiöistä ja hiekkalaatikoilta sisältöä tuottaville valtakunnan luetuimmille blogeille. Voit lukea lisää Blogirinki Mediasta täältä.

Bloggaaminen elämästä jatkuu


Heitin loppuvuodesta toivomuksen tuuleen, että vuosi 2015 päihittäisi vuoden 2014 murskavoitolla. Kotikauppojen osalta näin ei ole vielä käynyt, mutta vuosihan on vasta alussa. Mutta tämmöiset pienet kivat muutokset ovat aina sitä "positiivista plussaa" tässä arkitaivalluksessa, joka saattaa joskus blogin välityksellä näyttää kiinnostavammalta kuin se onkaan. Mutta sehän se idea tässä blogissa yleensä onkin, vaikka välillä vilauttelen sitä arkirealismiakin.

Ja jälleen kerran on mainittava, että bloggaaminen jatkuu entiseen tapaansa. Poimien arjesta niitä pieniä iloja, mutta kuten mainitsin niin tietysti välillä on terapeuttista kirjoittaa ja löytää sitä sarkasmia myös niistä, joissa sitä ei sillä hetkellä nähnyt. Henkilökohtaisella tasolla olen rentoutunut ja johtuu varmaan pitkälle haastavasta vuodesta, joka on nyt selätetty ja uskottava huomiseen. (Niitä pieniä päivittäisiä raskausväsyhormoni-itkuja ei lasketa!)

Toivottavasti teitä ei lukijoina kyllästytä nämä "jatkuvat" muutokset. Eiköhän myö nyt tällä mennä toivottavasti aika pitkään. Blogirinki tuntuu kotoisalta paikalta Aaltoja-blogille ja kanssabloggaajat kivasti samanhenkisille. Sain syksyn aikana paljon lisäboostia bloggaamiseen eikä tämä muutos ole sitä ainakaan yhtään vähentääkseen.

NYT sitten jatketaan taas niillä tavallisilla aiheilla! <3

bloggaaminen

Yksivuotias

tammikuuta 11, 2015


Aaltoja-blogi on nyt yksivuotias!
Monen vuoden ja monen blogin jälkeen vihdoin paikka, joka tuntuu omalta. Tämä on luovuuden leikkikenttä ja arjen aallokon tyynnyttäjä. Vuosi sitten kirjoitin mistä Aaltoja sai alkunsa blogitauon jälkeen. ”Pojan kanssa maalatessa se yhtäkkiä ponnahti päähäni. Kun en keksinyt mitä maalaisin, aloin vain tehdä aaltokuviota. Pidän arjesta sellaisena kuin se on. Joskus tyyntä, joskus myrskyää. Pidän kerroksellisuudessa, niin elämässä kuin sisustuksessakin.” Niin kuin mainoksessakin sanotaan, siitä se ajatus sitten taas lähti.


Millainen emäntä, sellainen blogi
Kuitenkin ajoittain olen kärsinyt identiteettikriisistä. Siitä mitä lukijat kaipaisivat blogiltani. Täältä löytyy kaikkea sekaisin. Sisustusta, lastenvaatteita, käsitöitä, ruokaa, valokuvausta sekä muuta hömppää ja äitiyshöpinää.

Tykkään kirjoittaa arkisista asioista, mutta keskityn mieluummin kuitenkin löytämään arjesta ne pienet ja iloiset asiat. Ensi keväänä, palatessani työarjesta kotiarkeen, blogi tulee varmasti olemaan myös se kanava löytää huumoria niistäkin päivistä kun muuten olisi voinut hypätä yli. Odottakaahan vaan! Niksipirkka-tason ruokareseptien, kopioitujen DIY-ideoiden ja keskeneräisten neuletöiden sekä aaltoilevan arjen luvattu blogi tulee taas enemmän olemaan myös se perinteinen mammablogi.


Mut kui?
Tämä blogi on ollut tämän vuoden ainakin todella pintaraapaisua meidän elämästä, joten en ole kohdannut mitään sellaista ihmettelyä julkisen blogin pitämisestä. Enkä ole sitä viime aikoina edes miettinyt. Tämä on ollut harrastukseni pitkään, ainakin jollain tavalla. Ja ei oikein ilmankaan osaa olla. Kun ei ole aikaa tai inspiraatiota, päivitän harvemmin.

Nyt kun olen viettänyt enemmän aikaa kotona, olen viettänyt tämän parissa enemmän myös aikaa. Tämä on paikka, johon on kiva jakaa ilon aiheita, inspiraatio sekä toisinaan myös niitä varjopuolia. Joskus pieni (ja sopivasti pinnallinen) vaatepostaus vie ajatukset pois jostain oikean elämän ahdistuksesta.

Blogin tavoitteet?
Bloggaustyylini vaihtelevat kuvapostauksista pohdiskelevampiin postauksiin. Toivoisin itse blogiin enemmän tekstipainotteisuutta, on se sitten vakavampaa tai ihan liirumlaarumia (kuten tämä :D) ja otankin arjesta tälle hömppäkirjoittamiselle taas enemmän aikaa. Moni tietää kuvaustaustani, mutta se on yksi asia, josta olen oppinut päästämään irti. Kaikkea ei tarvitse tehdä työkseen tai edes työtä muistuttavana harrastuksena.

En tee blogille kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia, moni postauksista on tullut mieleen edellisenä tai samana päivänä. Osa ideoista hakee paikkaansa pidempään. Joskus kun yritän tehdä ”oikein ajoitetun postauksen”, niin jälkeen päin tulee olo, että postaus vaikuttaa yliyrittämiseltä. Blogi elää omaa elämäänsä koko ajan...tai siis kulkee minun ja meidän elämän mukana.


Bloggaaja vai bloggari vaiko kumpikaan?
Joskus blogia kirjoittavat pohtivat ovatko he bloggaajia. ”Tämähän on vain minun pieni hengentuotokseni.” Vaikka olisi vain yksi lukija, niin on mielestäni bloggaaja. Ihan kuin säännöllisesti, vaikka ei tavoitteellisesti, salilla käyvä henkilökin on treenaaja.

Miellän itseni ehdottomasti bloggaajaksi. Harrastelija. Henkilö, joka nyt sattuu tällä hetkellä pitämään blogia. Vaikka onkin toisinaan yhteistyöpostauksia, niin bloggaisin ihan samalla tavalla ilmankin. Toisaalta niin varmasti tekesivät ne ammatikseen bloggaavatkin eli bloggaritkin, mutta omaan korvaan bloggari on nimenomaan työkseen tai vahvasti sivutyökseen bloggaava henkilö. Tätä voi verrata esimerkiksi termeihin maalaaja ja maalari.

Kiitos teille tästä ensimmäisestä vuodesta!
Ihanaa, että siellä on lukijoita, jo muutamankin blogini takaa, ja paljon myös uusia tullut seuraamaan tätä sekametelisoppaa. Kiitos myös aktivoituneesta kommentoinnista, se on minulle koko tämän jutun juju. Katsotaan millainen blogi ja millaiset mietteet on taas vuoden päästä (kahden lapsen äitinä, hui!).

Miksi sinä bloggaat tai seuraat blogeja - tai jopa tätä blogia?

arvonta

Lankahankintoja ja arvonnan voittaja

tammikuuta 10, 2015


Seuraan monia blogeja, koska saan niistä inspiraatiota suoraan suoneen. Innostus holahtaa hattuun nopeammin kuin olen ehtinyt selaimen sulkea. Väitän olevani suhteellisen immuuni blogien vaikutukselle, mutta en ole. Lähipiirissä kyllä tiedetään vastaus kun kysytään, että "mistä sait idean tehdä tämmöisen?"

Varsinaisia kulutustavaroita en hanki siksi "jokin blogiääni käskee tekemään niin". Vaan siksi, että jokin asia näyttää ja tuntuu kivalta tai kätevältä, saan siitä uuden idean tai ajatuksen hankkia jotain asiaan liittyvää. Ilman blogeja en varmaan olisi kokenut sitä ihanuutta kun loppusyksystä laitoin ensimmäistä kertaa sopivat äitiysfarkut jalkaan, koska en varmaan edes tietäisi, että on muitakin merkkejä kuin H&M. Hennesin housut kun ei sovi mun kropalle ollenkaan. Jos haluan ne ylipäänsä päälle, pitäisi ottaa kaksi numeroa normaalia kokoa isommat.

Viimeisin blogivaikutus tuli Valoisaa vaaleaa -blogista, jossa Jonna esitteli Novita Woolista neulomansa lapaset. Olin jo miettinyt, että olisi ihana tehdä vauvalle jotain noista pastellisävyistä, mutta ajattelin, että onhan noita lankoja jo ennestään - vaikka ei niitä pastellisia. Mutta sitten se iski. Ei juma, pakko saada sitä ihanaa mintunvihreää ja mustaa, vähän vaaleanpunaistakin. Mutta...mitä ihmettä mä näistä tekisin. Sukat, tumput, pipon? Villahaalarin? Kevätvauvalle? Minkä kokoiset.? Äh. Katsotaan miten taas tämänkin inspiraation kanssa käy. Puikoilla on yksi surullisen kuuluisa peitto vauvalle. Se vauva on nyt neljä ja puoli.

Mutta katsokaa nyt noita värejä! Kertokee mitä te tekisitte noista?

***
...sitten se arvonta!

Arvonta suoritettiin jo tutuksi tulleella kombolla nimilaput, pipo ja pieni arpoja.



Onni potkaisi tällä kertaa Sari H:ta (anonyymi 20.21). Paljon onnea! Saatte perhelipun ja pääsette näkemään Muumit ja vuodenajat, sekä tietysti koko muunkin Ipanahippojen tarjonnan. Otan sinuun heti yhteyttä sähköpostilla. :) Nähdään Hipoilla!

lapset

Äiti who?

tammikuuta 09, 2015



Pienen lapsen äidille on outoa kun teinien äidit valittavat siitä, että joku ei roiku enää lahkeessa..tai edes kotona. Ei höpötä koko ajan, kysele koko ajan, tarvitse koko ajan...mut mä haluan taitaa kyllä pysyä koko ajan. Kun saa lapsen syliin ensimmäisen kerran, tulee väistämättä tunne, tämä käärö tarvii mua ja vain mua nyt ja koko ajan. (Okei ja vähän isiä kun tehdään jotain oikeasti kivaa.)

Hain pojan hoidosta kävellen, nopeasti käväisin kaupan kautta. Perustäydennykset, maitoa ja leipää junou. Hän nousi itse rattaisiin ja kotiin tullessa riisui ulkovaatteet. Päätin kotiutua ennen kuin tyhjennän kauppakassit, vaihtaa vaatteet ja sen sellaista. Innokas nelivuotias tyhjensi kauppakassia, välillä kysyen "mihin tämä tai tämä?"

Sitten hän alkoi tehdä itselleen leipää. Päälle margista ja kalkkunaa. Otti tuolin jääkaapin edestä ja kiipesi hakemaan leivälle lautasen. Meni sohvalle, avasi television, sitten pleikkarin ja sieltä netflixin. Spidermanin. Alkoi mutustaa leipää ja tarkisti leikkipuhelimestaan päivän aikana tulleet puhelut. Pappa oli soittanut.

En osannut tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä ja nieleskellä. Voiko itkeä ilosta ja ylpeydestä sekä surusta ja kateudesta samaan aikaan?

arkijuttuja

No se arki

tammikuuta 08, 2015



Arki on aloitettu kuten monilla muillakin. Lomien vaikutus häviää nopeasti. Olen kuullut, että pitkän kesäloman vaikutus on noin 3 päivää, ja joululoma oli nyt puolet lyhyempi niin tarkoittaako se sitten, että 1,5 päivää? Mutta ei loma silti turha ole vaikka stressitaso nouseekin helposti arjen alkaessa.

On hyvä kuitenkin nollata päätä ja ajatuksia, jotta voi sitten toimia siinä arkiaherruksessa paremmin. Mä olen sellainen projektimagneetti. On niin vaikea sanoa ei. Kaikkea olisi niin kiva tehdä ja sitten kun kivat asiat kasaantuvat, niistä ei enää nautikaan. Nyt kuitenkin raskaus, on paitsi pakottanut hiljentämään, myös pistänyt ajattelemaan enemmän sitä, että luopumalla voisin saada lopulta enemmän irti asioista. Niinpä päätin jättää taas yhden sivuhomman jäähylle, kunnes sille vapautuu oikeasti aikaa.

Huomasin joululoman aikana myös sen, että se ylimääräinen tavara on kyllä omiaan kuormittamaan aivoja. (No ei tullut yllätyksenä, mutta mun on vaikea se joskus sisäistää.) Olen käynyt meidän kaikki kaapit läpi, järjestänyt, kierrättänyt ja heittänyt pois. Viimeisimpänä tuo uusin kaappi, joka ehti jo muutamassa kuukaudessa kerätä sisuksiinsa kaikkea pientä. Sitä sellaista mihinkään kuulumatonta. Kaikki paperitkin ovat taas oikeissa kansioissaan. Olenko muuten ainut, joka kerää kaikenmoisia tosi tärkeitä pikkulippuja ja lappuja, jotka sitten siivotessa kuitenkin heittää roskikseen?

Tänä vuonna muuten (tai tarkemmin ottaen viime vuonna) myös joulukoristeet saivat häädön tavallista nopeammin. Järjestin jopa joulukoristelaatikon ja vaihdoin sen ikuisuuksia palvelleen pahvilaatikon muovilaatikkoon.

...no okei, yksi puinen tähti roikkuu olkkarin ikkunassa, mutta se on jo edellisjoulusta...eikä edes kovin jouluinen, joten se jääköön vielä toiseksi vuodeksi.

Nollasitko ajatukset joulunpyhinä vai onko vaikeaa heittäytyä vapaalle pitkän syksyn jälkeen?

P.s. Arjen myötä iski myös migreeni heti toisena työpäivä. Mieltä ylentävää...not.

lifestyle

Joko grillataan?

tammikuuta 06, 2015


Tämä on nyt vähän tämmöistä ihanan överiä blogihehkutusta siitä miten ihanaa, että joululoma sai näin ihanan päätöksen. Okei, no pari mokaa, mutta enhän täydelliseksi päiväksi väittänytkään.

Käytiin Teijolla harjoittelemassa laskemista. Kotona on treenattu ahkerasti niitä numeroita, mutta tämä taas on tämmöistä paljon hauskempaa laskua. En kestä miten nopeasti nuo lapset oppivat. Ensimmäisiä kertoja lautailevat aikuiset naureskelevat hermostuneesti jalat tutisten ja housut märkinä (lumesta tai liristä, who knows) kun nämä pienet reikäpäät vaan huutavat vieressä "Päästä isi irti, än yy tee nyt!"

Ehtiihän sitä jarruttelua harjoitella sitten rinteen alapuolellakin.


No kuvissa ja videoissa (instasta löytyy yksi tyylinäyte) saa näyttämään niin helpolta ja hyvin sujuvalta, vaikka todellisuudessahan se näyttää tuolta kuin tuossa yläpuolella näkyy. Nostopalvelun pitää pelata, muuten homma ei toimi. Ja jos hänestä ottaa vähänkin kiinni, ihan vain vähän tukea antaakseen, hän ulkoistaa kaiken tasapainon ja lihastyön ja valahtaa ihan spagettina mäkeen.

Olemme opettaneet sellaisilla metodeilla kuin hyvältä tuntuu, mutta pitää ehkä vähän tutkia, että mikä olisi paras. Olisiko se jopa hiihtokoulu, jossa opit antaisi jokin perheen ulkopuolinen. Koska äidin ja isin neuvot menevät tuonne kypärän alle vähän vaihtelevalla menestyksellä.

Timanttisin aika kestää noin 10 minuuttia (= yhden laskun). Sitten keskittyminen on aika ameebamaista.

"Polvet koukkuun, ja lähdet heti kääntämään kun isi irroittaa."
"Joo, joojoo. Koska grillataan?"
"No kohta. Nyt keskity. Eli polvet koukkuun..."
"Jooo. Mikä toi mökki on?"
"Emmä tiiä. No, nyt mä päästän, heti sit kanttaat."
"Joko grillataan?"

"Joo nyt grillataan."


Mukaan oli pakattu kuumaa kaakaota ja tietenkin sitä makkaraa. En edes kesäisin oikein ikinä syö grillimakkaraa, mutta tuolla rinteen juurella niitä voisi syödä vaikka miten paljon. Onneksi oli niin kylmä, että piti lämpimikseen mennä lastenrinnettä ylös ja alas, niin kelpasi syödäkin.

Toivoisin, että lautailusta tulisi meille sellainen perhejuttu, kun tämä oheistoimintakin on niin maukasta...mukavaa. Mutta jos lapset tahtovatkin laskea suksilla, niin ovat silti perheen täysivaltaisia jäseniä, korkeintaan jätetään hiihtohississä pari ankkuria välistä. Tämän talven ensimmäinen laskuyrityskin päättyi lyhyeen kun Turun Hirvensalon vuokraamosta ei löytynyt tarpeeksi pientä lautaa eikä sukset millään kelvanneet.

Joko isin suksiallergia periytyvää tai sitten on altistunut liialle propagrandalle...

P.s. Toistaiseksi nautin lautailua mieluummin näistä pienistä hennoista Pesosen potkuista, mutta loppua kohden jos olo on tukala, niin hiihtolomalla Levillä saatan pienen marttyyrin kyynelen päästää.

P.p.s. Ai niin ja ne mokat. Ensimmäinen huomattiin kun päästiin Teijolle, että kypärä jäi kotiin (onneksi voi vuokrata) ja kotiin päästyä huomasimme, että lauta jäi sinne (hyvä syy mennä pian uudestaan).

Ai niin ja vielä pieni menovinkki, jos ei laskettelu maita, niin hiihtokeskuksiin voi mennä vaikka vain laskemaan pulkkamäkeä tai grillaamaan sitä makkaraa ja fiilistelemään.

kuvapostaus

Pakkasukko vuoren huipulla

tammikuuta 05, 2015

Melkoinen pakkasukko tuo pieni mies. Nenä ja posket jo ihan punaisena ja varpaatkin kuulemma kylmissään, ja vielä pitäisi vähän keinua ja yksi kerta vielä laskea liukumäkeä. Hyrrr!

Mutta ihan mieletön päivä! Tuskin kovin moni valittaisi talvesta jos jokainen päivä olisi näin kaunis. Vai huomaisiko sitä edes jos olisi joka päivä? Käveltiin pikku-ukon kanssa Kuuvuoren laelle. Ei niin hyvät näköalat kuin vaikka Luolavuorelta, mutta se on tuossa pienen kävelymatkan päässä.

Ihan makeat näkymät kuitenkin ja lapsen mielestä ihan huippua, että se on v u o r i . Rattaatkin oli matkassa, mutta pitäähän vuorelle nyt itse kiivetä. (Lähes Gustafssonin sukua siis.) Ja voi olla, että tää mama ei olisi ylös asti jaksanut työntääkään.

Huomenna viimeinen lomapäivä. Nyyh.

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset