Äiti who?



Pienen lapsen äidille on outoa kun teinien äidit valittavat siitä, että joku ei roiku enää lahkeessa..tai edes kotona. Ei höpötä koko ajan, kysele koko ajan, tarvitse koko ajan...mut mä haluan taitaa kyllä pysyä koko ajan. Kun saa lapsen syliin ensimmäisen kerran, tulee väistämättä tunne, tämä käärö tarvii mua ja vain mua nyt ja koko ajan. (Okei ja vähän isiä kun tehdään jotain oikeasti kivaa.)

Hain pojan hoidosta kävellen, nopeasti käväisin kaupan kautta. Perustäydennykset, maitoa ja leipää junou. Hän nousi itse rattaisiin ja kotiin tullessa riisui ulkovaatteet. Päätin kotiutua ennen kuin tyhjennän kauppakassit, vaihtaa vaatteet ja sen sellaista. Innokas nelivuotias tyhjensi kauppakassia, välillä kysyen "mihin tämä tai tämä?"

Sitten hän alkoi tehdä itselleen leipää. Päälle margista ja kalkkunaa. Otti tuolin jääkaapin edestä ja kiipesi hakemaan leivälle lautasen. Meni sohvalle, avasi television, sitten pleikkarin ja sieltä netflixin. Spidermanin. Alkoi mutustaa leipää ja tarkisti leikkipuhelimestaan päivän aikana tulleet puhelut. Pappa oli soittanut.

En osannut tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä ja nieleskellä. Voiko itkeä ilosta ja ylpeydestä sekä surusta ja kateudesta samaan aikaan?

Kommentit

  1. Kyllä voi... se on ihanan kamala tunne kun tajuaa että se aika kulkee sittenkin eteenpäin ja luuja vielä. Mihin se pieni nyytti hävisi... entä se uhmaikäinen jolle ei mikään käy... entä se minä itse eikä kukaan muu! Ihanaa ja kamalaa. Se taitaa olla tämän elämän suola että kun oivallat jotain uutta kehitystä alat heti miettimään sen sekaisen onnentunteen keskeltä että mihin se aika katosi jonka toivoit olevan nopeasti ohi kun ei hermot muuten kestä. :D <3 Elämä on ihanaa ja vielä ihanampaa on ne onnen tunteet jotka nostaa ne kyyneleet hetkittäin silmäkulmaan! <3

    -noora-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, että ne hetket, joiden toivosi menevän nopeasti ohi, onkin sitten yhtäkkiä todellakin ohi. Kääk! Mutta ainahan sitten kuitenkin paras lapsen ikä on se oman lapsen ikä. Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  2. Vastahan E oli pieni nyytti. <3 Nyt jo niin iso poika.

    Meilläkin kasvetaan ihan liian nopeaan, luulin että meillä on vauva, mutta tuossa se jo yrittää kovasti nousta seisomaan sohvaa vasten. Miten se vauva aikakin menee niin nopeaan ja sitten ne onkin jo hetken päästä omatoimisia pikkuihmisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Ihan todella omituista. Ne vain kasvaa nin nopeasti ja niinkuin Noorakin sanoi niin se aika, jonka toivoi olevan pian ohi, onkin sitten ihan liian pian ohi. Kummallista tämä. Silti on iloinen ja onnellinen kun lapsi kasvaa ja oppii uutta. :)

      Poista

Lähetä kommentti