No se arki

tammikuuta 08, 2015



Arki on aloitettu kuten monilla muillakin. Lomien vaikutus häviää nopeasti. Olen kuullut, että pitkän kesäloman vaikutus on noin 3 päivää, ja joululoma oli nyt puolet lyhyempi niin tarkoittaako se sitten, että 1,5 päivää? Mutta ei loma silti turha ole vaikka stressitaso nouseekin helposti arjen alkaessa.

On hyvä kuitenkin nollata päätä ja ajatuksia, jotta voi sitten toimia siinä arkiaherruksessa paremmin. Mä olen sellainen projektimagneetti. On niin vaikea sanoa ei. Kaikkea olisi niin kiva tehdä ja sitten kun kivat asiat kasaantuvat, niistä ei enää nautikaan. Nyt kuitenkin raskaus, on paitsi pakottanut hiljentämään, myös pistänyt ajattelemaan enemmän sitä, että luopumalla voisin saada lopulta enemmän irti asioista. Niinpä päätin jättää taas yhden sivuhomman jäähylle, kunnes sille vapautuu oikeasti aikaa.

Huomasin joululoman aikana myös sen, että se ylimääräinen tavara on kyllä omiaan kuormittamaan aivoja. (No ei tullut yllätyksenä, mutta mun on vaikea se joskus sisäistää.) Olen käynyt meidän kaikki kaapit läpi, järjestänyt, kierrättänyt ja heittänyt pois. Viimeisimpänä tuo uusin kaappi, joka ehti jo muutamassa kuukaudessa kerätä sisuksiinsa kaikkea pientä. Sitä sellaista mihinkään kuulumatonta. Kaikki paperitkin ovat taas oikeissa kansioissaan. Olenko muuten ainut, joka kerää kaikenmoisia tosi tärkeitä pikkulippuja ja lappuja, jotka sitten siivotessa kuitenkin heittää roskikseen?

Tänä vuonna muuten (tai tarkemmin ottaen viime vuonna) myös joulukoristeet saivat häädön tavallista nopeammin. Järjestin jopa joulukoristelaatikon ja vaihdoin sen ikuisuuksia palvelleen pahvilaatikon muovilaatikkoon.

...no okei, yksi puinen tähti roikkuu olkkarin ikkunassa, mutta se on jo edellisjoulusta...eikä edes kovin jouluinen, joten se jääköön vielä toiseksi vuodeksi.

Nollasitko ajatukset joulunpyhinä vai onko vaikeaa heittäytyä vapaalle pitkän syksyn jälkeen?

P.s. Arjen myötä iski myös migreeni heti toisena työpäivä. Mieltä ylentävää...not.

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Täällä eletään vähän sellasta joulun/arjen välistä eimitään- aikaa. Ähkyä materiasta ja juhlista, mutta hiljaista paikallaan oloa ilman odotuksia: ei kevätpaniikkia, ei suunnitelmia, ei mitään - pelkkää eloa ja oloa. Mutta kohta loppuu, sen verran vilkas vuosi tulossa, että tästä autuaan hartaasta tyhjästä päästä on hyvä nyt nauttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, tuollainen se taitaa olla tämä tammikuu - Ei mitään -aika. Joo eiköhän tässä äksöniä ala tulemaan kun vuosi vähän etenee. :P

      Poista
  2. Meillä onneksi joulunpyhät jatkuivat, kun mies on isyyslomalla. Minulla, äippälomalaisella kun tuo arki on aina. Tosin sillä erotuksella, että toisinaan mies on kotona.

    Sama täällä - joulun jälkeen iski ähky. Ruoan lisäksi se tavaraähky. Nettikirpparille lähti ensimmäisenä äitiysvaatteet ja jatkoa on luvassa!

    Ihanaa arkea sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Ihanaa lomaa...tai siis arkea sinne. ;)

      Kyllä se kaikenpuolinen ähky varmaan iskee vähän kaikille. Lapsen kaapissa on paljon vaatetta, mutta nyt odotellaan sitten sitä sumaa kun yksi toisensa jälkeen ne jää pieneksi. Nyt olen purkanut jo kaiken pienen ja vähänkin pienen pois alta. Apuva.

      Poista
  3. Tehokasta toimintaa, sanon minä! Meilläkin alkoi taas vaihteeksi vähän erilainen arki, kun tytöt lähtivät hoitoon. Vielä kun saisi itsensä sopivaan moodiin opintoja ja muuta arkista aherrusta varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Mä vähän ehdin jo alkuraskauden väsymyksissä ja pahoinvoinneissa odotellakin tätä energiapuuskaa. Täytyy nauttia kun jaksaa touhuta. Tsemppiä opintoihin, alku aina hankalaa, mutta eiköhän se siitä taas lähde. Mullakaan ei ihan vahvasti alkanut tämä työarki. :D

      Poista
  4. Odottaessani esikoistani ahdistuin totaalisesti kotimme tavaramäärään ja tuntui, ettei edes ajatus kulkenut kaiken sen krääsän keskellä. Kaiken maailman kuitteja, käyttöohjeita, nappeja, nippeleitä ja johtoja tursusi joka kaapista ja laatikosta. Kun vihdoin sain katsottua kaikki tavarat läpi periaatteella "tarvitsenko tätä IHAN OIKEASTI vai pärjäänkö ilman", pois heitettävää ja kierrätettävää löytyikin säkkikaupalla. Urakka oli melkoinen, mutta sen jälkeen olikin ihan uudestisyntynyt olo. Vielä kun tuon puolisonsakin saisi innostumaan samanlaisesta projektista. Hänellä varsinkin vaatekaapissa on niitä "no kyl tätä sit joskus tulee käytettyä" -vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli nyt ihan sama juttu. Häkkivarastossa on vielä tähän sarjaan luettavia, mutta koska nyt sisällä on oikeastaan enää vain ne ihan tarpeelliset, niin ehkä tuon varaston voisi sitten (mahdollisessa) muutossa käydä läpi, ettei enää roudaisi uuteen paikkaan. Tuntuu, että osa niistä on kulkenut samoissa laatikoissa jo muutosta toiseen. Se on kyllä vapauttavaa kun myöntää itselleen jostain vaatteesta esimerkiksi, että en tule tätä kyllä käyttämään. ;)

      Poista
  5. Kolme viikkoa oli lomaa, ja nyt on ollut kolme päivää koulua ja tuntuu kuin ei lomaa olisi ollutkaan! Enkä ollut ainut joka koulussa sanoin niin.. Ihana kun olet jaksanut kaappeja käydä läpi. Minäkin olen tehnyt samaa mutta vielä olisi monta käymättä. Minulla on tapana laittaa mikron päälle kaikki "tärkeä"sälä eli liput, laput ja pinnit ja pikkulelut. Ja nykyään olen tehnyt niin että joskus aina laitan sälät mikron päältä pieneen pussiin ja vien kaappiin ja hups niitä muutamaan pússia ei ole koskaan katsottukaan kaapista eli pitäisi vaan heittää raakasti ne roskiin, eikä kurkkia sisään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kolmen viikon loma on kyllä jo kunnon loma! Mutta sitten se arki palautuu ja ollaan taas normaalitilassa. Toi on niin totta, juuri sellaiset pitäisi heittää suoraan roskiin vaan rohkeasti!

      Poista
  6. Niin ja piti vielä sanoa että tosiaankin ylimääräinen tavara kuormittaa, juuri heitin lasten ihme sälä leluja eli mäkkärin leluja ja muuta pois ja oli niin ihana heittää se roskiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama juttu. Tuonne lastenhuoneeseen kummasti kerääntyy vaikka ja mitä. :D

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset