Raskaana, mutta ei vauvakuumetta

Tämä raskaus on ollut siitäkin erikoinen, että en ole kärsinyt vauvakuumeesta. Siis kärsinyt. Ennen esikoista todella kitusin siinä kuumehoureessa. Kaikkialla oli vauvoja ja raskausvatsoja. Ostin lähikaupasta "salaa" vauvalehtiä. Siis jo vuosia ennen kun vauva sai luvan oikeasti tulla. Jos lähdin kaupungille kävin mielessäni miltä tuntuu kun laittaa turvakaukalon autoon (sehän se vasta kokemus on!) ja perillä nostan rattaat takahutlarista. Ja tietysti, ostin vaatteita. En kovin paljon, mutta aina silloin tällöin. Mies piti varmaan ihan sekopäänä.

Mutta ei muuten pitänyt enää kun vauva oli syntynyt ja ensimmäisenä yönä kotona sen pää kolahti lamppuun (siis hipaisi, mutta tuore iskä sai silti slaagin). Tai kun se rääpäle oli ensimmäisen kerran kipeä ja tämä mamma pysyi rauhallisena, koska olinhan jo vuosia opiskellut näitäkin tilanteita.


Vauvaruuhka

En tiedä onko vauvojen syntymäajoissa aina näin kristillinen jako, että jouluisin syntyy paljon vauvoja. Tuntui, että koko joulukuun ajan some-feedit, blogit ja jopa puhelimen viestiosio täyttyi Tänään on meille syntynyt... -ilmoituksista. Sattumaako vain? Vai olinko tänä vuonna vain harvinaisen korvat höröllään näiden ihan mahtavien uutisten kanssa?

Uuden raskauden jälkeen en kovin montaa ajatusta ole suonut sille, että keväällä laskettuaika oli jouluna. Kun tässä kävi niinkin onnellisesti, että uusi päivä saatiin merkitä kalenteriin nopeasti ja aika pian katseet sekä ajatukset siirtyivät sinne seuraavaan kevääseen. Pyhäpäivän tienoille tämäkin. Tällä kertaa vain hieman maallisemman sellaisen. Nähtäväksi jää korkataanko vappuskumpat laitoksella.

Raskauden ensimmäinen puolisko meni aika jännittyneissä tunnelmissa. Yllättäin olin varovaisempi asian paljastamisen suhteen. Ensin tietysti pelotti riskiviikot. Kun niistä selvittiin kunnialla, niin hormoniherkkää mieltä järkytettiin ensimmäisessä ultrassa. Kaikki oli hyvin, mutta olisin toivonut lääkärin myös sanovan niin sitä häneltä kysyttäess, eikä "No sinällään ihan ok". Ja kaupan päälle läksytti verikokeesta ottamattomista näytteistä. (Toimisikohan sellainen tee-se-itse-laboratorio?) Alkupuoliskolla jännitystä elämään toi myös voimakas pahoinvointi.

Kun odotus todella alkaa, ei jaksais enää odottaa

Jo ennen raskautta tuntui, että ei ole erityistä vauvakuumetta tai sellaista järjenvastaista pakotusta ostaa vauvatavaraa. Just in case. Muiden vauvat eivät näyttäneet mitenkään ylitsevuotavan tui-tui-tuu-mamman-syliin-niin-syön-sut-suloisilta vaan ihan tavallisilta söpöiltä mini-ihmisiltä. Tuli vain sellainen sopiva olo. Perheestä puuttuu jotain. Halu hoivata sitä pientä avutonta vauvaa. Olla tarpeellinen. Vaikka onkin hieman ristiriitaista samalla karjua sille esikoiselle, että "Kylläpäs osaat itse riisua haalarit. En muuten varmana auta."

En tiedä oliko se joulun tunnelma, lukuisat vauvauutiset, pienten potkujen tuntuminen, rakenneultra vai loppuviimein aleostoksilta löytyneet suloiset pienet vaatteet kun loivat ensimmäistä kertaa innostuneet tunnelmat. (Onnellinen ja kiitollinen olo on ollut koko ajan.) Mutta nyt olo on odottavainen. Kirjaimellisesti. Tuntuu, että vatsakin pomppasi esiin, uskallan nauttia raskaudesta ja fiilistellä miten vauva muuttaa perheemme elämää ja miltä uusi perheenjäsenemme tulisi näyttämään. Vaikka se nyt jo tiedetään ultrakuvankin perusteella, että aikalailla identtiset kaksoset olisi tulossa. Viiden vuoden ikäerolla tosin.

Vauvakuumehourut. Check!

Kommentit

  1. Hassua kun ne ajatukset on kaikilla niin erilaiset. Tai samalla ihmiselläkin eri raskauksien aikana.

    Meille on tulossa neljäs, vähän nopeammin kuin odotin. Laskettuun aikaan on nyt 6 viikkoa. Kaikki edelliset ovat syntyneet etuajassa, joten oletan että tämäkin. Ensimmäistä kertaa toivon, että menee yli! Kaikki tarvittava tavara alkaa olla kasassa, mutta mieli ei oikein vielä ole ehtinyt mukaan...

    Toivon, että saan jonkun super-rakkauspuuskan heti kun vauva on maailmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voi vaihdella ihan ääripäihinkin. Onhan se aina iso muutos. Silloinkin kun sitä on jo halunnut pitkään. Sekin tuntuu hämmentävältä kun se lapsi ei tulekaan silloin kun olisi halunnut ja sitten kun ilmoittaa itsestään, niin on taas ihan uuden asian äärellä. Varmasti se puuska tuleekin, joskus sekin antaa odotuttaa itseään. Onnea raskauden johdosta, olen kuullut, että monella nuoremmat lapset ovat syntyneetkin myöhemmin mitä aiemmat!

      Poista
  2. "Perheestä puuttuu jotain. Halu hoivata sitä pientä avutonta vauvaa. Olla tarpeellinen. Vaikka onkin hieman ristiriitaista samalla karjua sille esikoiselle, että "Kylläpäs osaat itse riisua haalarit. En muuten varmana auta."" Nainen, tämä on niin totta! Ai että, kuin suoraan mun ajatuksista! Sillä erolla siis että en ole raskaana vaikka masuikävä ja vauvakuume on valtava. Jos meidän kaks lasta olis parempia nukkujia niin varmaan odottaisin kolmatta jo. Mutta alkaa tämä yli kolmen vuoden valvominen melkein kohta jo hapottaa, niin Mies on sitä mieltä että jospa hetki ootetaan että jaksaa sitten paremmin. Mutta voi ei kun se puuttuva vauva on ajatuksissa joka päivä! Pieni avuton nyytti! Meidän kuopuskin 1v4kk tuntuu niin isolta jo, saati se reilu kolmevee.. Voi vauva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin voin suoraan sanoa, että ainakaan ajatuksellisesti "tämä ei jää tähän". Mutta se miten sekin sitten taas toteutuu (ja toteutuuko ollenkaan) on eri tarina. Koska tiedän, että siinä vauvaväysymyksessä en kyllä mitään kolmosta jaksa miettiä vaikka siitä haaveilisinkin. Tämän toisen kanssakin odotin ehkä hieman liian pitkään ja sitten aika vaan kului. Voi, että toivottavasti se arki tasoittuisi (jotta voisi sitten taas uskaltaa konkreettisemmin haaveilla siitä kolmannesta ;) )

      Poista

Lähetä kommentti