Äitiyspakkaus 2015 | Rakkauspakkaus

helmikuuta 24, 2015

Minussa asuu sellainen pieni "äp-lover". Se on niin hieno ja uniikki keksintö. Aivan kaikki eivät osaa nykypäivänä edes ajatella miten tärkeässä asemassa sen historia on meille suomalaisille naisille ja äideille yhteiskunnallisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se saisi herättää tunteita. Sen sisältöä kritisoidaan paljon, mikä on tietysti myös hyvä sen kehittymisen kannalta. Mutta ei mennä siihen tällä kertaa enempää, koska juttua riittää aiheesta muutenkin.

Tänään julkistettu äitiyspakkaus 2015 oli aikalailla rakkautta ensisilmäyksellä. Luonnollisesti aihe koskettaa itseäni tällä hetkellä, mutta erityisesti siksi, etten ole vielä tehnyt äitiysavustushakemusta, ja takaraja häämöttää. Äitiysavustus on haettava viimeistään 2 kuukautta ennen laskettua aikaa. Mulla tuo aika tulee täyteen tämän viikon lopussa.

Olin juuri päätymässä ratkaisuun ottaa äitiysavustuksen rahana, sillä viime vuoden pakkaus ei säväyttänyt, vaikka osa tuotteista olisivat tarpeellisia ollutkin. Kuitenkin uuden pakkauksen julkistus toi pienen äp-hypetyksen itsessäni takaisin ja päädyn kuitenkin valitsemaan rahan sijasta pakkauksen. Vaikka erittäin todennäköisesti saan vanhan.

Kuvat: Kela & Annika Söderblom / Nana Uitto

Vuoden 2015 äitiyspakkauksen makuupussi on omaan silmään hienoin aikoihin. Vaikka en livenä ole nähnytkään ja vihreän todellinen värisävy on varmasti hieman kuvista poikkeava, mutta kuosi näyttää omaan silmään todella hyvältä. Eikä ollenkaan ns. äitiyspakkausmaiselta. Sopivan rauhallinen sävymaailma.

Kuvat: Kela & Annika Söderblom / Nana Uitto

Aina paljon keskustelua herättävä haalari on tällä kertaa erityisesti minun mieleeni, koska se muistuttaa omasta lapsuudesta tuttua mintunvihreää äitiyspakkauksen haalaria, josta sai myös tehtyä makuupussin, kuten tästä uusimmastakin. En ole varma onko muistojeni haalari juuri oman vuosikertani puku vai neljä vuotta nuoremman pikkuveljeni. Eikä omasta käytöstä muistikuvia olisikaan, mutta nukkeleikeissä käytin sitä haalaria ahkerasti.

Kuvat: Kela & Annika Söderblom / Nana Uitto

Minusta oikein raikas kokonaisuus! Reilusti vaaleampi ja pirteämpi kuin vaikkapa kaksi edeltäjäänsä. Ei niin retrovihvahteinen, ja haalariuudistus (vai -toisinto) viittaa vahvasti siihen, että tuotteiden esikuvat ovat nyt vahvasti siellä kasarissa ja ysärissä. Eli aika nostalgista ikäisilleni odottajille. Vaatteiden mallit varmasti toistavat kirjaimellisesti samaa kaavaa kuin aiemmin. Esikoiselle ne olivat usein liian leveitä, mutta uskon, että tarkan syynin läpikäyvät vaatteet on suunniteltu niin, että sopisivat malliltaan mahdollisimman monelle vauvalle. Ja raatihan valitseekin tuotteita käytettävyyden mukaan. Hyvä Kela-Kertut!

Pöllöt ovat nyt kovasti pinnalla joka puolella ja se toistuu myös pakkauksessa. Äitiyspakkauksen vaatteet eivät voi kaikkia miellyttää, mutta mielestäni kiinnostava fakta kuitenkin, että yli 90% ensisynnyttäjistä valitsee yhä pakkauksen. Kritiikistä huolimatta. Pakkauksen tuotteet kilpailutetaan tilataan noin 1,5-2 vuotta ennen sen julkistamista, joten vaikka nuo pöllöt ovatkin jo melkolailla "nähty", niin ihan hyvin ennustettu trendiä kuitenkin.

Kuvat: Kela & Annika Söderblom / Nana Uitto
Pelkkä laatikkokin on todella hieno. Suloinen suorastaan! Esikoisen laatikkohan on ihan valkoinen. Pelkällä Kela-tekstillä ja -logolla varustettuna. Sukupuu-laatikossa oli hieno oivallus, mutta itselläni ei olisi kyllä tullut siihen laatikkoon kirjattua mitään. Minun on tarkoitus säilöä rakkaimmat vauvatarvikkeet äp-laatikkoon. (Tämäkin pikkuasia kyllä puoltaa omalla kohdalla sitä pakkauksen ottamista toisellekin lapselle.) Ja vaikka laatikko varastoon lopulta päätyykin, niin onhan se kiva, ettei ole ihan tylsän valkoinen, vaan ihanan lapsekas. 

Nyt jään jännittämään kävisikö tuurimunkki ja saisinkin tämän uuden! Uuden äitiyspakkauksen tuotteet näet yksittäin Kelan-sivuilta.

Miltä uusi pakkaus teidän silmään näyttää?

(Kuvalähde: Kela & Annika Söderblom / Nana Uitto)

P.s. Jos se äitiyspakkauksen historia jäi kiinnostamaan, niin tässä yksi opinnäytetyö aiheesta.

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Ihan kivan näköinen ja kuten sanoit: raikas! Itsellä jäi tämän toisen kohdalla pakkaus tilaamatta. Meidän esikoiselle kuin ei oikein millään passanneet nuo pakkauksen vaatteet. Potkuhousut eivät olleet oikein missään vaiheessa sopivia ja niitä oli edellisessä versiossa paljon! Ulkoilupukuja käytin ja ne oli vuonna 2013 kivat, joten tällä toisellakin aion käyttää niitä samoja. Oikeastaan pukuja ja makuupussia lukuunottamatta pakkaus jäi suurimmaksi osaksi käyttämättä. Äitiyspakkaus on kuitenkin ihana juttu ja ehdottomasti peukutan tälle systeemille! Uusi pussi on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä niitä potkuhousuja oli jotenkin paljon ja koin se myös hankaliksi vauvalle. 2010-pakkauksessa oli sellainen 50cm-setti, jossa oli maailman paras body ja potkarit. Tuo uusi pussi on! <3

      Poista
  2. MInunkin mielestä tuo makuupussi on ihana :) Onneksi voimme vitkutella vielä reilut kuukauden päivät hakemuksen kanssa, josko vaikka saataisiin sitten tää uusi. Otamme sen lähinnä sen fiiliksen ja hypistelyn takia, ja vaan yhden pakkauksen. Jostain pitäis kyllä kekkasta toisellekin ainakin toi makuupussi, tai sit joku vanhempi malli. Esim. se siili on musta ihan söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo epäreilua. :P Varmasti tule kyllä uusi, jos venytät sinne loppuun saakka. :) Musta kuulostaa tosi fiksulta ratkaisulta ottaa yksi pakkaus ja muut rahana, koska tuskin kuitenkaan tulisi pidettyä samoja vaatteita yhtä aikaa. :D Joo siili on kiva ja niitä löytyy kyllä kirppareilta nyt paljon ja ihan edullisesti.

      Poista
  3. Muistan sen verran edeltävästä pakkauksesta (vuodelta 2008), että oli hirmusen kelta/beigesävytteinen. Jotenkin aika moni vaate jäi jostain syystä silloin käyttämättä. Tälläkään kertaa ei tarvinnut miettiä pakkauksen ja rahan väliltä, vaan ehdottomasti pakkaus! On se kuitenkin täyttä tavaraa ( onneksi nuo kestovaipat ovat sitten viime kerran vähentyneet..) ja hyvin käyttökelpoista. Oman pakkaukseni sain itseasiassa nyt viikonloppuna ja kyllä se on jo moneen kertaan käyty läpi. Paljon hyvää ja kivoja värejäkin :) Itse tykkään, ainut mikä harmittaa, on se helistin, buuuu. Niin olisin toivonut sitä retrohelistintä tähänkin, kun vanha on jo kadonnut aikoja sitten. Mutta muuten hyvä juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan törmäsin siihen makuupussiin kun selailin netissä tätä tekstiä varten. :D Tuo äp on mun mielestä modernisoitunut hirveästi. Että ne oikeastaan ennen meidän ensimmäistä 2010-pakkausta, vaatteet olivat jotenkin rumasti ysäreitä vielä. Mä ostin sen helistimen silloin erikseen kun harmitti myös, että se puuttui. Mutta ei se ole enää sama hymyhelistin. Ennen oli se surunaama toisella puolella. :D

      Poista
  4. Katosikohan mun kommentti. Mä oon -87 ja mulla oli mintunvärinen toppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa vuosikertaa ollaan ja sellainen se oli. Mun mielestä silloin kultaisella 80-luvulla kyllä pakkaus ei vaihtunut edes ihan joka vuosi.

      Poista
  5. Mä himoitsen noita keltaisia potkuhousuja ja vaaleasävyisiä kietaisubodeja! Makuupussi vaikuttaa hieman liian turkoosilta mun makuun, mutta oikein kiva paketti muuten tällä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi keltsit on ihanat. Ja just sellaisen sopivan retrot, että mä voisin käyttää. Turkoosilta, onko se pussi turkoosi? Mä näen sen koko ajan jotenkin vähän metsän vihreänä...?

      Poista
  6. Voi, kuinka ihana paketti. Kyllä kelpais, jos tarve olis. :) kaikki mikä liittyy vauvaan näyttää niin söpöltä tällaisen orastavaa vauvakuumetta "sairastavan" silmissä. :D Meidän pienemmälle valittiin raha, mutta kyllä jos kolmas vielä joskus siunaantuu pitää ottaa taas äp. On se vaan kertakaikkisen mainio etu.. Niin, että peukut pystyyn, että kela-kertut tekee ensi vuodeksikin yhtä hyviä valintoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kyllä varmasti näyttää kaikki ihanalta. Tiedän tunteen! :D Voi voi, toivottavasti pääsisit pian hypistelemään vauvan vaatteita uudelleen. <3

      Poista
  7. Mun silmään myös tosi kivannäköinen pakkaus. Jos tämä olisi ollut viime vuonna tyrkyllä olisin harkinnut vakavasti ottavani. Mun mielestä tosi kiva kun toppapuvunkin saa pussiksi. Pidän peukkuja että saisitkin tämän uuden, vaikka ei se viime vuotinenkaan huono ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei turhaan ole kehuttu tätä, tykkään kyllä tosiaan kovasti. Täytyy sitten koittaa metsästää noita juttuja kirppiksiltä. :)

      Poista
  8. Mä tykkäsin tästä kans tosi paljon, ja tykkäsin myös siitä edellisestä joka siis C:llä on. Makuupusseista pidin kyllä enemmän viimevuotisesta. Mä olen ottanut kaikille äp:n, musta se vaan on niin hieno juttu ja kiva et kaikilla on omat. Peukut pystyyn et saat tän uuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mustakin on kiva, että lapsilla on omat. En tiedä, että osaako pojat sitten arvostaa niitä aikuisena. :D Mä tykkään Aappa-kuosista, mutta siitä vihreästä pohjasta en niin tykännyt. Joo toivotaan, että pieni mahis olis saada. <3

      Poista
  9. Mullakin oli se mintunvihree haalari ja oliskohan meillä olleet samat pakkaukset.. Oma makuupussikin on tallella.. Mä oon ottanut molemmista lapsista pakkauksen ja jos vielä lapsia saan niin pakkauksen otan varmasti. Minusta on ihanaa säilöä lapselle oman vuoden pakkaus makuupussin ja haalarin kanssa sekä samalla siihen samaan laatikkoon mahtuu muutkin muistot mitä tahdon lapsille säilyttävän. Vaikka suurin osa vaatteista ei tullutkään käyttöön koska olivat juurikin liian leveitä, niin senkin edestä on toppahaalaria ja makuupussia käytetty sekä pyyhe, lakanat, kynsisakset, purulelu, kirja, hammasharja, kestovaippa ym. ovat olleet käytössä. Joten jos aletaan rahassa miettiä niin varmasti sen rahallisen määrän edestä tavaraa on pakkaukseta kuitenkin käytössä. Mä pidän sulle peukkuja, jotta saisit uuden pakkauksen! Mä viime vuonna kanssa pitkitin viimeiseen saakka hakemusta, koska tahdoin uuden pakkauksen ja onneksi sain sen sitten myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, että oli samat tai sitten samaa pakkausta jaettiin aina pari vuotta kerrallaan. Mulla on sellainen muistikuva, että aiemmin se olisi mennyt aina pidemmissä jaksoissa kuin nyt uudistetaan vuosittain. Joo ne on kyllä tosi leveitä vaatteita, mutta paljon kaikkea muuta hyödyllistä kyllä riittää!

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset