Ee-veli

helmikuuta 20, 2015

"Onko se kasvanut?"
Vatsa siis. Kuuluu kysymys, lähes päivittäin kun tullaan töistä ja hoidosta kotiin ja otetaan ulkovaatteita pois päältä. Ja useimmiten se on. Tai siltä se ainakin tuntuu. Nyt taitaa ollakin se aika kun vauva kerää painoa suhteessa eniten. Meillä on täällä aikamoinen isovelikokelas kuumeisesti odottamassa vauvaa.



"Mä en, äiti,  j a k s a enää odottaa, et meidän vauva syntyy."
Itsestä taas tuntuu, että aika vain liittää eteenpäin. Viimeinen kymppi kuulostaa ihan älyttömän lyhyeltä ajalta valmistautua vauvan tuloon. Tuntuu, että tämä raskaus on esikoisraskautta kaksi kertaa nopeampi. Viimeksi pinnis oli tässä kohtaa jo pedattu valmiiksi ja nyt se kuulostaa ihan hullulta edes koota sitä vielä.

"Sit kun meidän vauva..."
Kieltämättä tämä toistuu omissakin ajatuksissa usein. Kuitenkin koko raskaus tuntuu jostain syystä todella absurdilta. Toisaalta mietin päivittäin paljon näitä "sit kun" -juttuja. Mutta toisaalta en osaa ajatella edes synnytystä. Esikoisen odotuksessa osasin jotenkuten kuvitella miltä tuntuu kun on yksi lapsi. Nyt en pääse siihen ajatukseen, että olisin kahden lapsen äiti. Raskaus tuntuu luonnolliselta, mutta jotenkin hassusti on sellainen olo, että kevään tullessa tämä raskaus vain loppuu, mutta mikään ei muutu.



"Koska lumet sulaa?"
On kevät. Ja vauva syntyy keväällä. Aikakäsitteitä opetellaan paljon. Ja E tietää kyllä, että kevät tulee talven jälkeen, mutta milloin se sitten oikein tapahtuu. Sitten kun lumet ovat sulanneet. Tuntuuko, että tämä talvi jatkuu ikuisesti? No 10 viikon päästä eletään jo toukokuuta. Uskomatonta.

"Liikkuuko se nyt...entä nyt?"
Olen ihan unohtanut etsiä jotain lastenkirjoja vauvan odotuksesta. Monia asioita on vaikea yksiselitteisesti kertoa. Kuvat voisivat auttaa sekä lasta hahmottamaan että aikuista selittämään asioita oikealla tavalla. Toisiin kysymyksiin on helppo vastata kyllä tai ei, ja asia on sillä selvä. Kuuleko se, voiko sitä pussata, istuuko se siellä, onko sen pää tässä kohtaa, itkeekö se, miksi se potkii? Sitten on toisaalta niitä haastavampia. Miltä se näyttää? Voisiko se välillä kurkata sieltä? Luojan kiitos, ei.



"Sit mä en enää riehu vaan vauva riehuu. / Sit mun pitää sanoo sille vauvalle, että..."
Isovelikäsite alkaa olla kuukausien itseharjoittelun jälkeen hyvällä mallilla. Voisin kuvitella, että vauvaa koulutetaan alusta asti hyvin kokemuksen syvällä rintaäänellä, niihin asioihin, jotka ovat kiellettyjen listalla. Tuntuu, että myös me vanhemmat saamme oman koulutuksen, josta esimakuna on jääkaapin oveen suurin, omintakeisin kirjaimin kirjoitettu vauvanhoito-ohje. Tärkeimpänä tietysti: Ei. Saa. Syödä. Legoja.



Täällä siis koko perhe hyvin odottavaisin mielin, mutta mahtaakohan tuo isoveli käsittää, että sieltä tuleekin huutava kinkku eikä hetivalmis leikkikaveri?

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. :) meilläkin on ihan yhtä malttamatonta. Juuri samoin puhuttu että sitten kun lumet on sulaneet ja voi että ku on kohta nelivuotiaan vaikea käsittää että vaikka joka päivä enemmän nurmikkoa näkyykin, silti vauva vielä antaa odottaa itseään. Kurkistusluukkukin on vatsan päälle ilmestyny mielikuvituksen tuotteena,

    Itse olen myös ihan pihalla siitä että kymmenisen viikon päästä meillä on pieni käärö. Toisaalta tässä on ohjelmaa ennen sitä kuin paljon, että ei ehdikään miettiä. On muutto, kasapäin tenttejä ja muita koulutöitä, synttäreitten järkkäämistä ym.. Mutta päivä kerrallaan ja eiköhän sinne uuteen taloon saada vauvallekin kaikki valmiiksi ajoissa :)

    Hyviä vointeja loppuraskauteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Meilläkin tuli jo kerran se, että nyt on kevät, miksei se jo tuu. :D Ihanaa, etten ole ainut mama, jonka pää ei pysy odotuksessa perässä. Meillä on sitä asunnon etsintää, mutta varsinaista muuta ohjelmaa ei ole, mutta hyvä niin kun päivät juoksee jo muutenkin. :P

      Samoin sinne! <3

      Poista
  2. Voi, ihanaa. ♥ Onpa suloisia kuvia!! Toi aika on niin jännittävää ja kutkuttelevaa.. Hyviä vointeja sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 On kyllä, kaikille osapuolille. Kiitos, toivotaan, että vointi pysyisi edes tällä tasolla mahdollisimman pitkään.

      Poista
  3. <3<3<3

    Mulle tulee näistä sun jutuista ihan kamala vauvakuume!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia teistä <3 E:stä tulee kyllä niin mahtava isoveli <3

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset