Erikoinen lauantai

maaliskuuta 21, 2015

Yhtään blogikaunistelematta voin sanoa, että tämä päivä oli erikoinen, koska se oli niin erikoisen hyvä. En tiedä vaikuttiko siihen eilinen asunto-ohari (kaikki näytti vihreää valoa, kunnes myyjä painoi sen punaiselle) vai miksi tämä oli niin onnistunut.

Lauantai oli kuvina tällainen.












- Minä heräsin aikaisin. Siispä ennen kahdeksaa oli jo pyykit, tiskit ja aamupala laitettu, kun en keksinyt tekemistä.
- Rauhallinen aamupala.
- Lähtöä asuntokierrokselle. (Taas, sanonko monennen kerran!!)
- Ruokapaussi Ricossa.
- Myllyssä kun oltiin niin piti tehdä täsmäisku Popin outlettiin. (Taas! Jes!) Poitsulle välikausitakki. Itse valitsi värin ja se sopii ihan mielettömän hyvin. En olisi päätynyt samaan, mutta hullun hieno.
- Epätäsmempi isku Ikeaan, yllätysostosten lisäksi tuli tällä kertaa ostettua ne mitä mentiin hakemaankin. Eli viimeksi jääneet pinnasängyn patja sekä lipasto vauvanvaatteille.
- Kotona viilettää hyvän tuulinen Batman, joka on kaiken märinän jälkeen syönyt tänään paremmin kuin aikoihin. Ravintolassakin lautasen tyhjäksi. (Siis mitä?)
- Syksyllä täysin mahdottomalta tuntunut pyöräily onnistui lähes ensi yrittämällä. (Siis mitä vol 2.)
- Loppuilta iksuostosten kokoamista ja järkkäilyä. Ja lisää hyväntuulisuutta. Näitä päiviä lisää kiitos.

Kukaan ei kiukutellut. Edes minä. Paitsi vähän kun yritettiin ottaa kuvia ja yhdet roikkuu pää alaspäin.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Kuulostaa kivalta päivältä! Ihanan hyväntuulista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on blogi, että voi sitten muistaa tämänkin päivän. Kun taas marmattaa lapsellekin, että "voisitko edes yhden päivän käyttäytyä..." ;)

      Poista
  2. Ihanan kuuloista! Ja osaa sitä enemmän arvostaakin noita onnistuneita päiviä sitten niiden vähemmän hehkeiden keskellä!

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset