No nyt näköjään myös pyörällä ajon! Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin viime kesänä ja syksynä tätä asiaa tahkottiin. Mutta jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Potkupyöräily on hauskempaa (ja helpompaa). Mutta kevään ensimmäisestä pyöräretkestä tulikin sitten maaginen retki, ja hetki, kun isi päästi pyörästä irti ja jäbä polki menemään kuin mikäkin sunnuntaifillaristi.

Isoja hetkiä pienen elämässä. Muistanhan itsekin sen kun kotitiellä jalat viuhu ensimmäistä kertaa ilman appareita. Pyörä oli vihreä ja sama fillari opetti, niin monet sukulaislapsetkin pyöräilemään.

Vaikka syynä oli luonnollisesti muksun oma motivaatio oppia se nyt, niin uudesta takista ei varmaan ollut yhtään haittaa. Mä olen ihan rakastunut tuohon Popin oranssiin softshelliin. Poitsu sai itse valita värin ja yllätyin lopputuloksesta. Olisin itse varmaan päätynyt, yllätyksettömästi, siniseen versioon, mutta onneksi kuuntelin. Kaupassa ajattelin, että näyttää kivalta mustien ja harmaiden asusteiden kanssa, mutta itseasiassa tuo sininen vasta oiva pari on.

Kyllä nyt kelpaa kevätkeleillä fillaroida. Ihan itse!