Olen päässyt kuitenkin aika vähällä raskausvaivoissani ja raskauden nälkävuoden pituiselta tuntunut alku menikin taas taaksepäin katsottuna nopeasti. Kuitenkin maagisen viimeisen kolmanneksen alkaessa, kroppakin alkoi yhtäkkiä muistuttelemaan, että loppua kohti mennään. 

Pahinta taitaa olla tällä hetkellä supistelut ja huonot yöt. En muista esikoisraskaudesta tällaista vaivaa ollenkaan. Pieni unettomuus vaivaa iltaisin ja vaikka vatsakin on aika kompaktia mallia, niin asennon vaihtaminen on yllättävän hankalaa. Vauva potkii paljon (positiivinen ongelma!) ja tekee siten nukkumisesta mahdotonta, vaikka muuten taas olisi planeetat kohdillaan.

Hieman kyllä jännittää, että tuleeko tästä vauvasta yökukkuja vol. 2. Ensimmäisen kanssahan tuon vielä kesti, vaikka muistot vauvavuodesta ovatkin hatarat. Nyt sitä unta kuitenkin pitäisi saada, että jaksaa päivät viihdyttää myös esikoista.

Kaiken kaikkiaan koko raskaudessa on yllättänyt tämä ajankulu. Olin varautunut pitkältä tuntuvaan talveen. Alan olla pian kauhuissani, että mihin junaan sitä onkaan tullut hypättyä. Mitä enemmän mietin, sitä vähemmän tuntuu, että muistan esikoisen vauva-ajasta. Vaikka onkin pitäny verestää muistia vauva-ajan pikkuhärpäkkeiden tarpeesta, niin ei ole mielessä kuitenkaan saman luokan varustelua kuin viimeksi vaan nyt tiedän, että kaupat on auki vielä vauvan syntymän jälkeenkin.

Mammaloma häämöttää ja syksyn murheet tuntuvat kaukaiselta. Olisiko jo meidän junan vuoro pysähtyä vähän iloisemmilla asemilla. Tästä tulee niin jännä kevät!