Pussit, pussit

huhtikuuta 17, 2015

Jatketaan edellisen postauksen äitiyspakkausteemaa. Viimeaikainen kirppistuuri ei ole ollut kovin riemuvoittoinen. Muun muassa tuunattavaksi sopiva äitiyspakkauksen makuupussi on ollut pitkään haussa. Fb:n äitiyspakkauskirppis olisi takuuvarma, mutta myös hinnat aika kovia. Samoin torissa, mutta livekirpulta niitä löytäisi varsin edullisesti, jos vain sattuisi olemaan asialla oikeaan aikaan. 

Ja mä olin!

Löysin täydellisen, halvan ja kamalan makuupussin, tuollaisen vähän ysärivivahteisen pastelliruutuisen - hintaan 1,40 €. (Vuodelta 2006 muuten, mutta muistuttaa kovasti oman vuosikertani makuupussia. Tuossa on muuten vielä nuo nauhatkin, jotka pakkauksen makuupussissa oli pitkään.) Ajattelin heti, että tämän mä raaskin tuhota!

Katselin sitä pussia koko kirppiskierroksen ajan ja se alkoikin näyttää niin suloiselta, etten raaskikaan päällystää sitä. Mietin, että etsintä saa luvan jatkua, kun ompelukonekin kerran on huollossa. Mutta sitten joku kirppiskeiju istui olkapäälle ja kassalla ollessa bongasin toisenkin pussin, ruskean nallepussin (vuodelta 2011). Tällä olikin hintaa jo kokonaiset 5 euroa, mutta yhteishinta siis aika edullinen. Nallepussi oli myös aika käyttämättömän oloinen, joten sopii hyvin päällystettäväksi kun sisäpuoli ei ole kulahtanut ihan keltaiseksi. Pastellinen pussi taas on kulunut ihanan pehmoiseksi.

Nyt näitä makuupusseja olisi vaikka nelosille. Aappa-makuupussi saa kyllä luvan lähteä kotiin, jossa sitä arvostetaan yhtä paljon kuin minä tuota ylisöpöä pastellipussia. Ehkä seuraava askel onkin jo oikean retropussin hankinta... 







Onko olemassa joku makuupussihullujen tukiryhmä? 

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. En voi ymmärtää, että ilmeisesti muhun on iskemässä tämä hulluus ;) Ostin 2009 vuoden sydänmakuupussin ja kovasti toivon löytäväni edullisesti hyvässä kunnossa olevan oman vuoden pussin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! Mäkin yritin sitä etsiä jossain vaiheessa, nyt vähän unohdinkin sen. Varmaan seuraavaksi tulee vastaan kun yritän etsiä tuunattavaa, mutta eihän sitä raaski. :D Ja se oman vuoden olisi kiva saada kun mun oma on tuhoutunut joskus lapsena kun käytin sitä ahkerasti nukkeleikeissä. :)

      Poista
  2. Ihana makuupussi-villitys ;) Nuo makuupussit ovat kyllä kooltaan tosi käytännöllisiä ja väittäisin ettei yhtään haittaa vaikka niitä olisi muutama ylimääräinen..!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti, ja musta tuntuu, että tämä on vasta alkua. Montakohan näitä olisi jos olisin hoksannut tämän villityksen jo esikoisen aikaan kun silloinkin oli pientä kässäintoa päällä, mutta tämä ei tullut blogeissa vastaan kuitenkaan. :D

      Poista
  3. Ihanaa, että löysin sattumalta toisenkin jolla on lähteny tää makuupussitouhu vähän käpälästä. Vaikee valita kivointa kuosia, joten paras hankkia kaikki pussit jotka vaan edullisesti eteen tulee!

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset