Siirtolapuutarha

huhtikuuta 19, 2015

Päivän asu. Ootd. Ristiäis-look. Rv 38+1. Siirtolapuutarha. Mitänäitänyton.



Ristiäispäivän asuna tänään oli ihana synttärilahjani, jonka sain pari päivää etukäteen. (Eikä miestä muuten yhtään haitannut, että Skanssin liikkeessä oli alennusmyynnit.) Olenkin nyt paitsi ylpeä moninkertainen kummitäti, myös katu-uskottava blokkari uudessa Marimekko-mekossa. Ihan superjoustava trikoo antaa hyvin masulle myöden ja uskalsin vielä tässä vaiheessa hankkia vaatteen, jota on tarkoitus käyttää raskausajan jälkeenkin. Uskallan lämpimästi suositella jo tällä kokemuksella Marimekon trikoovaatteita käytännöllisinä äitiysvaatteina. Siis jos tämä oli jollekin muullekin uusi informaatio. 

Jälleen on muuten yksi kalenteriviikko saatu päätökseen ja uusi raskausviikko alulle. Nyt on hyvä mennä nukkumaan kun mielikin on rauhoittunut vauvan säikäytettyä ensimmäisen kerran ihan kunnolla liikkumattomuudellaan. Pari tuntia herättelyyn meni, mutta vaavi olikin ilmeisesti juhlapäivän jäljiltä vain niin sikeässä unessa.

Valtakunnassa kaikki hyvin taas!

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Onnea tyylikkäälle kummitädille ja onnea myös jo etukäteen synttäreistäsi! Mekko on tosi kivan näköinen. Hyvä, että sait mielenrauhan ennen nukkumaanmenoa ♥ Tuollaiset säikähdyttävät ja yön pimeinä, pitkinä tunteina sitä olisi ehtinyt miettiä vaikka mitä. Voi pientä väsynyttä juhlijaa... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Anu! <3 Ja kyllä vaikka toisaalta olikin tosi luottavainen olo ja muutaman hennon liikkeen sainkin aika nopeasti, niin en olisi osannut nukkua ennen kuin sain niitä omasta mielestä täysin normaalin tuntuisia liikkeitä.

      Poista
  2. Hui! Kauhea kun mäkin ihan säikähdin kun luin, onneksi vaavi vain nukkui vähän sikeämmin.. Tänään olet ollut useasti mun mielessä ja siis jännitän koko ajan koska se vaavi sieltä tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, eikä ollut tarkoitus ollenkaan pelästyttää sua tällä. <3 Olin aika luottavainen koko ajan, mutta oli pakko saada vauva kunnolla hereille kun se huoli iskee niin se iskee vaikka pientä liikettä sainkin nopeasti, mutta kyllä sitkeässä unessa oli.

      Poista
  3. Oon ihan hulluna marimekon trikoihin!! Ne on niin kauniita! Kaunis mamma olet <3 kohta jo nyytti sylissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin nyt, ne on niin ihania! Voi kiitos! <3

      Poista
  4. Mikä ihana masu <3 Kaunis kuin mikä! Ja kyllä tuo Marimekon mekkokin on täydellinen :) Täällä pyörähtää 38+6, ja odotellaan jo kovasti tulokasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin kun sulla poksahti tänään taas yksi viikko. Tää on niin jännää! Ja mekko on kyllä iiiihana. Niinkuin masukin.

      Poista
  5. Ihana mekko, näytät tosi kauniilta! Hyvä että kaikki on hyvin, varmasti säikäytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Mimmu! <3 Kyllä se aina kun se huoli pääsee valloilleen. Hui, onneksi nyt tosiaan kaikki hyvin.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset