Viralliset raskauskuvat

huhtikuuta 21, 2015

Ei tullut tuplasynttäreitä. Tai nyt mä ainakin jo toivon niin, ettei mitään syöksyä enää tule tämän päivän puolelle. Vaikka tuo sairaalan päivystyksen ovi onkin ihan kulman takana, niin voisi silti olla tekemistä, että ehdittäisiin sinne synnärille saakka. Hyvä näin. Äiti, joka on myös ikuinen lapsi, saa täten pitää oman syntymäpäivänsä. (Oikeasti en odottanut vielä tähän viikkoon lainkaan syntyväksi. Odotus on mennyt huisin nopeaan, joskin on myönnettävä, että kummasti tässä loppua kohden nämäkin päivät hidastuvat.)

Vauva oli siis aikalailla lahjatoive numero yksi (ihan vaan koska se olisi ollut kivaa, ja myös aika ironinen tapa viettää omaa syntymäpäivää), mutta sen toimituksen viivästyessä voin esitellä Jennin antaman lahjan eli viralliset ja torelliset raskauskuvat. Koska mun synttäripäivä on luonnollisesti keväinen ja kaunis, niin tänään oli oiva päivä käydä kuvaamassa masua. Onneksi vielä oli mitä kuvata!

Raskauskuvat kannattaa yleensä otattaa raskausviikoilla 34-37, jolloin on jo pyöreä masu, mutta ei vielä kovin suurta riskiä, että kuvat jäisi ikuistamatta. Vaikka toisaalta loppuvaiheilla kun katsoo itseään peilistä, niin suloisia ovat ne ihanat pienet "puolivälimasutkin". Joten ei mikään tietenkään estä menemästä kuvaukseen jo aiemmassakin vaiheessa. Vaikka tämä omanikaan ei mikään jättivatsa ole, niin oman voinnin kannalta kuitenkin hehkuvampaa aikaa olivat ne viikot 20-30.

Kuvasimme Turun linnan ympäristössä, joka osoittautui varsin onnistuneeksi valinnaksi. Näyttäisin varmaan aika paljon isommalta jotain minimökkiä vasten kuin massiivista kivilinnaa. Haha!











Mää tykkään! Ja kiva myös saada kunnon kuvat, kun tämän vatsan kasvun ikuistaminen on jäänyt kyllä valitettavasti aika vähiin. Vaikka hieman kriiseilen vatsasta luopumista, niin toisaalta myös kaipaan sitä "omaa" kroppaa.

Mutta vaikka itse sanonkin, niin onhan tuo pallo nyt aika liikkis. <3 (Kääk, nyt tulee itku.)


P.s. Mikäli etsit lapsikuvaajaa Turun seudulta, niin lämpimästi (ja myönnän, hieman puolueellisesti) suosittelen Jenniä. Kuvagallerian löytääpi täältä.

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Minun on täytynyt ottaa kuvat jo noin viikolla 25-30, loppuvaiheessa on ollut hehkeys kaukana vaikkei minullakaan mitään jättivatsaa ole ollutkaan. Väsymys ja turvotus ovat tehneet tehtävänsä. Tosin en tiedä olisinko selvinnyt vähemmällä jos vauvat olisivat syntyneet näin keväällä kun saa pikku hiljaa vähentää vaatteita, eikä hikisen kesän jälkeen syksyn korvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin yksilöllisiä nämä kyllä. Joo, ei mulla kanssa viimeksi olisi varmaan heinäkuun helteissä hotsittanut pohtia mitään masukuvausta. :D Kaksosia odottaessakin voi hyvin kuvauttaa jo paljon aiemmin. Ja omalla kohdalla vielä viikolla 34 olisi ollut jotenkin laimeammat kuvat kuin nyt. Mutta toisaalta kun katselin kerran studioissa otettuja odotuskuvia, niin oli todella suloisia sellaisia masukuvia, joissa oli vasta se pieni kumpu. <3

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Mun suosikit on kakkonen ja vika. :)

    Itselläkin meni tämän kakkosen kohdalla raskausaika huomaamatta ja niin on tämä vauvavaihekin.. Siis ajattele, jo 4kk on mennyt. Kreisiä! Nauti viimeisistä masupäivistä (jos niistä nyt voi enää tässä vaiheessa nauttia)! <3

    Hei, laitatko mulle sun osoitteen. Täällä olis pieni paketti. ;)
    nuapurissa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pidän tuosta kakkoskuvasta kovasti. Korostaa ihanasti tuota pyöreyttä. Kyllä se aika tosiaan menee niin nopeasti ja syntymän jälkeen varmasti vielä nopeammin. Ihan hullua! Kyllä nyt taas olen nauttinutkin, viime viikko oli hieman huonompi ku nukuin niin huonosti.

      Ööö, mitä? :O Joo laitan!

      Poista
  3. Oi, mitä kuvia ja mikä hehkuvan kaunis äiti! ♥ Ihanat vaatteetkin. Ihania päiviä sinne, ja kunpa pian nyytti saapuisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij, kiitos Kaisa! <3 Kiitos, kyllä näistä vikoista "loma"päivistä kelpaa nauttiakin. :) Ihania kommentteja!

      Poista
  4. Upeita kuvia! Ja sun masu on ihanan suloinen. Ei millään tavalla möhkäle, kuten oman loppuraskauden muistan olleen :D Tsemppiä loppurutistukseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä huomasin kuvista, että tuntuu paljon isommalta kuin miltä näyttää. Toisaalta vauvakin on jo aika tiiviisti tuolla, että sitä kautta oma liikkuminen on sirosta mahasta huolimatta hetkittäin tuskallista. Kiitos Jutta, jännitys alkaa kyllä nousta jo!

      Poista
  5. Kaunis äiti! :) Ja ihana blogi! En tiedä mistä tänne eksyin, mut onneksi eksyin <3 Kaikki vanhat tekstit läpi luettuani päätin että Pakko jäädä seuraamaan kun on niin mukavan oloinen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että! Et kyllä tiedä miten tällainen kommentti lämmittää. Todella mukavaa, että kiinnostuit. Ihana kuulla. Olen aika sanaton. :) Tervetuloa!

      Poista
  6. Voi miten ihania kuvia, ja ihana masu! Tsemppiä loppumetreille :)

    VastaaPoista
  7. Suloisia kuvia! Voimia viimeisiin viikkoihin!

    VastaaPoista
  8. Olit tullut kommentoimaan blogiini ja mielenkiinto heräsi;) vastavuoroisesti tulin tänne kurkkimaan ja aaivan ihastuttava blogi ja masu sinulla<3 kohtahan teillä h-hetki häämöttää! Liityn lukijaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, joskus tämä kolahtaa sitten puolin ja toisin. :) Kyllä täällä kovasti jo jännitellään. Hui!

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset