Arkivinkki | Kauralastut

toukokuuta 28, 2015

Pieni arkivinkki jos teilläkin asustelee sellainen Tylsää, ei oo mitään tekemistä -tyyppi. (Imettävä) äiti ja pieni vauva eivät välttämättä aina ole sitä kaikkein mielenkiintoisinta seuraa melkein viisivuotiaalle. Jännä miten sitä voikaan olla äitinä näin uuden asian edessä, mutta töissä käydessä se vapaa-aika vain tuntui hujahtavan ilman, että tarvitsi kovasti miettiä mitä sitä huomenna tehtäisiin.

Itse olen vasta mammalomaillessa innostunut leipomaan, mutta E on viihtynyt aina ruokahommien parissa. Auttaisi keittiössä enemmän kuin olisi niille pienille apukäsille edes tarvetta. Eräs katastrofiaamu kun ei kelvannut omat lelut, ei piirtäminen, ei mikään, päätin tarjota tekemistä. Lapsi sai vallata keittiön (ihan pieneksi hetkeksi) kokonaan itselleen.

Kasasin nopeasti tarvittavat aineet ja tarvikkeet keittiön pöydälle ja samalla kun syötin vauvaa ohjeistin mitä milläkin kauhalla otetaan. Lapsi sai siis ihan itse leipoa, niitä jokaisen omasta lapsuudesta tuttuja, kauralastuja. Paistamisen hoiti kuitenkin äiti. (Ja myös voin sulatuksen.)



Helpot, nopeat ja rapeat kauralastut


2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100g voita
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi. Sekoita lopuksi joukkoon muna. Laita nokareet (n. ruokalusikallisen kokoisia, ehkä hieman pienempiä) pellille ja paista 200 asteessa, noin 5 minuuttia. Valmiita lastuja tulee koosta riippuen noin 15-20.



Lastut eivät mene kovin pahasti pilalle jos ainekset eivät olekaan niin justiinsa. Löytyykö muilta pikkukokkeja tai innokkaita leipureita?

You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset