Joka viides syli on tyhjä syli

toukokuuta 09, 2015

Joka viides pari on tahattomasti lapseton. Se on aika paljon. 

Niin moni postaus on tänään alkanut samoilla sanoilla. Juuri niillä samoilla, jotka itsekin aion tässä lausua. En voi mitenkään kuvitella sitä tyhjän sylin tunnetta - ja silti voin. Tänään vietetään Lapsettomien Lauantaita. Lapsettomien tukiyhdistys on nimennyt äitienpäivää edeltävän päivän muistutukseksi, ettei vanhemmuus ole itsestään selvää. 

On siis hyvin todennäköistä, että lähipiirissäsi juuri se pariskunta, jonka oletat saavan lapsia seuraavana jonossa, onkin itseasiassa ihan toisenlaisessa jonossa. Synnytyksen jälkeisissä hormoni-itkuissa tämä päivä koskettaa tänä vuonna vähintään yhtä paljon kuin huominen äitienpäiväkin. Tyhjän sylin ajatus tuntuu niin konkreettiselta. Tahtomattanikin tulen miettineeksi - mitä jos?



En voi, enkä varmaan haluakaan, täysin kuvitella sitä tunnetta kun puoli maailmaa kylpee äitienpäivähehkutuksessa ja itse miettii miksi en minä? Voinkohan ikinä? Mitä tein väärin? Silti, minulla on kokemusta lapsettomuudesta, niin omalta kohdalta kuin lähipiirini kautta. Omalla kohdallani tuo yleisyys on kaiketi vähintään joka viides. Koen voivani jollain tasolla ymmärtää sen tuskan. Olen nähnyt lapsettomuutta lähietäisyydeltä, monella eri tasolla. Keskenmenot. Lapsettomuushoidot. Sekundäärinen lapsettomuus. Kohtukuolema. Adoptio.

Nämä ovat asioita, joista puhutaan aika vähän. Ja ovathan kaikki lapsiin ja erityisesti "lasten tekoon" liittyvät asiat hyvin intiimejä. Meillä naisilla on usein tarve enemmän puhua ja jakaa näitä tuntemuksia. Pitää silti muistaa, että ne koskettavat myös miehiä yhtä lailla. Miehet saattavat kokea, että niistä ei pidä puhua tai solidaarisuussyistä haluavat olla se luja runko, johon nainen voi tukeutua. Toivottavasti minulla on vain steretyyppinen ajatusmaailma ja miehetkin purkavat näitä tuntojaan tavalla, joka kullekin parhaiten sopii.

Lapsettomuus koskettaa molempia ja kokonaisvaltaisesti. Se ei ole vain yksi osa-alue elämässä. Se määrittelee kaiken. Lapsia ja vanhempia on joka puolella muistuttavasta omasta surusta, siitä tyhjästä sylistä. Tehdään suunnitelmia sen mukaan "mitä jos olemmekin tuolloin raskaana?" Hankitaan asunto, jossa on sitten myös se lastenhuone. Kadehditaan ystävän raskautta vaikka haluaisi olla onnellinen hänen puolestaan. Hypistellään salaa vauvojen vaatteita. Jättäydytään pois illanistujaisista, koska takana on koeputkihedelmöitys ja juomattomuus paljastaisi epävarman tilanteen. Hankitaan lemmikkieläin, jotta voisi kohdistaa pohjattoman hoivavietin johonkin. Määrittää aivan kaiken.

Haluaisin uskoa myös, että takana ovat ne ajat kun sukulaiset tenttaavat hääparilta milloin on lasten aika. Kysellään talon rakentaneelta pariskunnalta, että milloin kuullaan pikkujalkojen tepsutusta tuoreella laminaatilla. Tai pohditaan porukalla ristiäisissä, että kenen luona pappi seuraavaksi juo kastekahvit. Ne ovat tarkoitettu hyvällä, mutta ne kouraisevat sielua todella pahasti. Tämäkin postaus on vain pintaa. Muistutus sinulle, muistutus minulle. Tänään ja huomenna. Aina.

Joka viides onnistuu lapsettomuushoidoissa. Se on liian vähän.

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Kiitos, kun kirjoitit aiheesta. Muistutus sinulle, muistutus minulle..hyvin sanottu.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu ja huomaa, että olet asiaa nähnyt ja kokenut läheltä, koska tämä kosketti mua itse lapsettomuutta läpi käyneenä <3 Kiitos Sonja, kun jaoit tärkeää asiaa eteenpäin!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kirjoitus! ♥ Itse opin jo pienenä ettei koskaan, siis EI KOSKAAN saa kysyä "milloin teille on tulossa vauva". Omat vanhempani kärsivät lapsettomuudesta pitkään, ja siksi minullekin on iskostunut niin vahvasti mieleen äidin kertomukset kuinka joka kerta se satutti aivan liikaa kun kyseltiin. Mutta ihanaa tässä tarinassa on se toinen puoli. He saivat ne unelmat toteen (tässä kohtaa tuntuu hassulta tarkoittaa itseään! :D) mutta suuren tunteen itselleni antaa tarinassa se, kun äiti kertoo, että kun hän ensimmäistä kertaa lähti pihasta vaunujen kanssa, hän olisi halunnut kirkua, huutaa, itkeä, nauraa koko maailmalle. Hän oli pahkahtua onnesta ja halusi näyttää sen kaikille. Niin iso suru ja paine se oli ollut vuosien ajan. Ja itseäkin hymyilyttää kuvitella miten äiti oli kulkenut leuka pystyssä onnellisena pitkin asuinaluetta, sanojensa mukaan KAUAN! :D ♥ ♥

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset