Kioskikahvi kuuluu kesään

toukokuuta 28, 2015

Mä rrrrrrakastan olla mammalomalla! (Ja mä niin en muista tätä ensi yönä kun Pesonen pitää hereillä arvatenkin sinne baarien pilkkuun saakka.) Mutta ainakin päivisin nautin! Tänään oli Eevelin viimeinen hoitopäivä. Meillä alkoi siis loma.

Todella haikeaa. Pojan päiväkotiryhmä on loistava, hoitajat aivan uskomattoman ihania ja koko talossa on homma toiminut niin älyttömän hyvin koko tämän vuoden. Emmekä vielä osaa sanoa mitä syksy tuo tullessaan, että oliko se jopa viimeinen päivä tuolla hoidossa.

Loman (ja ihan huikea sään) kunniaksi suuntasimme päiväkodilta suoraan Kupittaan puistoon ja Seikkikseen. Puisto oli täynnä auringonpalvojia, mutta mulla oli kyllä hetkittäin aika kylmä vaikka oli pitkähihainen päällä. Haimme matkalla Ärrältä jätskit, kuten kesälomaan kuuluu. Join myös samalla kesän ensimmäiset puistokahvit. En malta odottaa, että kesä vielä kunnolla käynnistyy ja puistoilemme taas mammaporukalla. 



Parasta Turun kesässä on ehdottomasti Seikkailupuisto eli Seikkis. Heitin vaunun tavarakoriin pojalle potkulaudan ja kävimme kruisailemassa liikennepuistossa. Ensi viikolla (ke 3.6.) liikennepuisto aukeaa virallisesti ja puistoissa pääsee taas ajamaan polkuautoilla. Jos lomailee lasten kanssa Turussa niin Kupittaan puistoon kannattaa ehdottomasti suunnata.

Aika meni niin hujauksessa, että lähdimme kaupan kautta kotiin vasta ihan iltasella. Ja se jos jokin tuntuu ihan kesältä!




You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mietin eilen ihan samaa, että on ihanaa olla mammalomalla! Nautitaan täysillä. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Hauskaa kesäloman alkua teille! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi tykkään mun työstä ihan hulluna, koska muuten tahtoisin myös takaisin äitiyslomalle. Monta pitkää kesälomaa takana, ja tänä kesänä kokonaan ilman.

    Ja me taidetaan joutua tekemään päiväretki Turkuun kun on kerran noin kivoja puistoja :)

    VastaaPoista
  4. Minä jo panikoin, että kohta tää loppuu!! Huh, ei ihan vielä kuitenkaan :) Tää on niin parasta <3 Kesää odotan kyllä kovasti: ihan eri mammailla tähän aikaan vuodesta, kuin talvella..Ihania kesäpäiviä <3

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset