Miniromahdus

by - 0.04

Joskus tulee sellainen olo, että heti kun jokin asia menee todella hyvin, niin seuraavaksi taas taaplataan perse edellä puuhun. Hyvin oksaiseen sellaiseen. Tai ainakin pieni marttyyri minussa ajattelee niin. Toisaalta taas pyrin ajattelemaan asiat positiivisuuden kautta, mutta olisihan se mukava, ettei aina kuuluisi siihen pieneen epäonnisten porukkaan.

Sanon aina ystävillenikin, että aina saa valittaa jos siltä tuntuu. Sen lisäksi, että ääneen sanominen yleensä puolittaa murheen, pitää muistaa ongelmien olevan aina subjektiivisia. Tietenkin toisen tilanne huomioiden, ei siis saa valittaa kahvin loppumisesta jos toisella oikea suru, ihan vain siksi, että se kahvi on sen hetken suurin pulma. Mutta kyllä saa ja voi olla väsynyt normaalisti hyvin nukkuvan vauvan yöheräilyyn, vaikka toisen vauva olisi ollut huono nukkumaan aina.

Ennen kuin kerron teille ihanasta synnytyksestä, kerron jotain muuta. Koska toivon, että se helpottaa toista vastaavaan tilanteeseen joutunutta tai antaa rohkeuttaa luottaa itseensä. Olen jaksanut todella huonosti keskittyä, esimerkiksi bloggaamiseen tai ristiäisten suunnitteluun, kun vauva-arkeen totuttelun lisäksi olen joutunut tarkkailemaan omaa vointia lähestulkoon suurennuslasilla. Kropallani, ja erityisesti kohdullani, tuntuu olevan taipumusta pitää kaksin käsin kiinni omistaan. Jopa sellaisista osista, jotka eivät sinne enää kuulu.

Tunnen kehoni aika hyvin. Tiedän esimerkiksi kuukautiskiertoni vaiheet katsomatta kalenteria. Tiedän milloin kehollani ei ole kaikki kohdallaan, mutta oli haastavaa saada alan ammattilaisia uskomaan sitä. Välillä uskoin jo kuvittelevani ja taisin lääkärillekin (joka kertaalleen totesi kaiken olevan ok) todeta olevani asian kanssa hieman liian hysteerinen. Kyllähän he nyt tietävät paremmin. Aina kun soitin synnärille tai päivystykseen sain kysymykset yleisimmistä kohtutulehduksen oireista: "Onko kipuja tai kuumetta?" Ei. Ja ei. Eikä vieläkään. "Onko poikkeavan näköistä tai hajuista vuotoa?" Eipä juurikaan. Mikä nyt on poikkeavaa? Mutta tuntuu, että....

Se, että minusta tuntuu, että kohtuni ei ole tyhjä, ei luonnollisestikaan riitä vastaukseksi - koska teoria ja faktat. Kun kyllä pitäisi olla kunnon oireita. Jouduin lopulta vain ilmoittamaan sairaalaan, että nyt minä tulen sinne ja te tutkitte. Sairaalassa lääkäri kysyi taas samat kysymykset ja eikä perstuntumani edelleenkään vakuuttanut. Skeptinen lääkäri vihdoin ultrasi kohdun. Pian hän huikkasi samassa huoneessa olevalle hoitajalle lähes huvittuneena "Kyllä täällä tosiaan on tavaraa!" En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Olin iloinen, että luotin itseeni, muuta toivoin silti olevani väärässä. Sain käskyn jäädä sille reissulle ja hoitaja ohjasi minut ja vauvan takaisin synnytysvuodeosastolle.

Jouduin synnytyksen jälkeiseen kaavintaan kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Yhdellä sadasta synnyttäjästä kaikki kama ei tule ulos. "Hei vauva, sä unohdit nämä!" Vaikka omalla kohdallani tämän eteen tehtiin ihan töitäkin muutama tunti jo synnytyssalissa.  Synnytyskertomuksen mukaan istukka oli kokonainen, mutta kalvot ehkä repalaiset. Istukkaa oli silti kohdussa jäljellä vielä ihan kunnon jytky. Paksuimmillaan 2,5 senttiä. Kuten pari kertaa aiemminkin, minulta puuttuivat taas ne tyypilliset oireet, kuten kuume, vatsakivut, runsas ja pahanhajuinen jälkivuoto. Tulehdusta ei ollut vielä ollut, onneksi.

Kohdun kaavinta on pieni rutiinitoimenpide, joka tehdään kevyessä nukutuksessa, eikä kestä kuin ehkä 10 minuuttia. Eikä jälkikäteen ole kipuja lainkaan. Se, että toimenpide on helppo ja nopea, ei tarkoita, että se olisi täysin vaaraton, ikäviä sivuvaikutuksia voi osalle ilmetä. Kaavinnassa joudutaan aina vahingoittamaan kohdun luonnollista limakalvoa. Se saattaa aiheuttaa kiinnikkeiden syntymisen kohtuun, joka pahimmillaan voi aiheuttaa lapsettomuutta. Kaavinnan yhteydessä kohtuun ruiskutetaan kuitenkin ainetta (nimeä en valitettavasti muista), jonka pitäisi estää kohdun seinämien yhteen liimautuminen ja kiinnikkeiden syntyminen. Mitä useammin toimenpide joudutaan tekemään, sitä todennäköisemmäksi myös kiinnikkeiden syntyminen tulee. Toivon niin kovasti, että säästyisin niiltä!

Minun piti päästä toimenpiteeseen mahdollisimman nopeasti samana päivänä, jotta kohtu ei lähtisi vuotamaan itsestään. Jäin siis osastolle odottelemaan. Olin syönyt vain aamupalan ja kuuden tunnin syömättömyys tulisi täyteen nopeasti. Olisin toimenpiteessä jo ennen kello neljää iltapäivällä. Se on hyvä, kun imettääkin pitää. Oli kuitenkin päivystysaika ja kaikki tietää mitä se tarkoittaa. Odottamista. Kellon lähentyessä kahdeksaa alkoi huumorin kukka hiipua samaa tahtia hemoglobiinin kanssa, eikä tippaletku kamalasti vatsalaukkua täyttänyt. Lapsen sain kuitenkin joten kuten ruokittua, vaikka ilman nestettä maidon tulo olikin niukempaa. Illan tullen olin jo romahtamispisteessä. Vihdoin kello 22 leikkaussalin ovet aukesivat minullekin.

Kumma kyllä, oloani helpotti huomattavasti nähdä hikinen salihenkilökunta. Olin kuullut, että vuoro on kiireinen, mutta voipunut ja kettuuntunut olotilani muuttui kiitolliseksi. Heistä näki, että antavat kyllä kaikkensa jokaiselle potilaalle. Aina prioriteetin mukaan. Olen saanut parempaakin palvelua toimenpiteen jälkeen, mutta nyt liukuhihnatyyli ei haitannut. Viis housujen pukemisesta, minut oli jo hoidettu kuntoon. Auttakaa jo seuraavaa, se voi olla vaikka joku synnyttäjä. Piti ihan keskittyä, etten olisi pyytänyt anteeksi aiheuttamaani "ylimääräistä" vaivaa. 

Kello 02 olin toipunut sen verran, että sain vihdoin syödä elämäni parhaimman - sairaalan keittiössä valmistetun ja jääkaapissa kylmenneen - kanakeiton.

Taas osaa arvostaa kun saa syödä mitä ja milloin tahtoo (tai siis sitten kun lapset antaa.)

You May Also Like

7 kommenttia

  1. Iso iso halaus <3 Onneksi tunnet oman kroppasi, seuraukset olisi voinut olla toisenlaiset jos et olis vaatinut lääkärikäyntiä. toivottavasti voit jo paremmin ja pääset vihdoin kunnolla nauttimaan vauva-ajasta.

    VastaaPoista
  2. Meni ihan kylmät väreet kun kuulin tapahtuneesta. Onneksi vaadit päästä tutkittavaksi. Kurjaa että jouduit sielläkin niin kauan odottamaan ilman ruokaa vaikka olet imettävä äiti. Mut ihana asenne sulla. Toivottavasti nyt on kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että luotit itseesi ja vaadit päästä tutkittavaksi. Voimia toipumiseen ja vauva-arkeen ♥

    VastaaPoista
  4. Voi ei :( Voimia ihan tuhannesti sinne <3 Ei moisesta löydy kokemusta, mutta voin vain kuvitella, miten voimaton olo voi olla lääkärien ym. edessä, kun ei uskota. Itse sen vaan jotenkin aina tietää ja aavistaa omasta kehostaan, jos sen muutoinkin niin hyvin tuntee. Noh, jottei liian ruusuista olisi elo täälläkään niin kiitos erään ihmisen, mustaakin mustempi pilvi se vaan lipui yllemme. Kuuden vuoden jälkeen, K U U D E N vuoden jälkeen kutsu huoltajuuskiistaan. Tällä hetkellä sanat ovat aika vähissä.

    Voimia vielä teille!

    VastaaPoista
  5. Voi Sonja <3 Nyt pikaista toipumista ja parempaa vointia!

    VastaaPoista
  6. Voi nihkeys ja kurjuus että piti palata laitokselle (ainakin näin pian ja näissä merkeissä, eh eh).
    Hyvä, että sait itsesi kuntoon - toipumista, rentoutta ja rauhaa teille!

    VastaaPoista
  7. Aiheesta kukkaruukkuun mutta kun mie sitten tykkään sun tavasta kirjoittaa ja tästä blogista! Ps. mun blogista löytyy sulle haaste, jos vain ehdit/jaksat :) http://sangynalla.blogspot.fi/2015/05/kysymyksia.html

    VastaaPoista

top social