Valkosuklaa-lime-pistaasikakku

toukokuuta 12, 2015

Tässähän joutui ihan tekemään uuden tägin blogiin. Sen verran paljon alkaa olla näitä jauhopeukalohommia, että ne löytyvätkin jatkossa sitten leivonta-tägin alta. Nt mammaloman aikana olen leiponut enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Ja mä olin sentään 10 vuotta vanhempien yrityksessä kahviossa töissä!


Harvoin teen juhliin sokerikakkupohjia tai kermakakkuja, olen enemmän hyydykekakkunaisia. Pikaisella googletuksella löysin ohjeen himoitsemaani valkosuklaa-limekakkuun, jonka halusin tehdä äitienpäiväksi. Rakastan yli kaiken suolaisen ja makean yhdistelmää, joten lisäsin reseptiin vielä oman sormenjälkeni (myös sen varsinaisen sormenjäljen lisäksi, joka kakun reunaan jäi koristeluvaiheessa) - pistaasipähkinät. 

Hyydykekakuissa parasta, heti sen jälkeen, ettei niitä tarvitse käyttää uunissa, on niiden täytteiden sovellettavuus. Katson ohjeesta yleensä summittaiset määrät, lähinnä liivatteen määrä muihin aineksiin, ettei hyydykekakusta tulisi kovin hyllyvä tai jopa vetelä. Tällä kertaa kuitenkin noudatin ohjetta yllättävän pitkälle. Ja se menee näin:

Valkosuklaa-lime-pistaasikakku




Pohja
n. 250g kaurakeksejä
80g sulatettua voita

Murenna keksit ja sekoita voisulan joukkoon. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin hyytymään ja odottamaan täytteen valmistumista. 

Täyte
200g tuorejuustoa
200g rahkaa
4 dl kermaa
1 levy valkosuklaata 
5 liivatelehteä
Yhden limen mehu
1 tl vaniljasokeria
1 tl vanilliinisokeria

(Suklaana minulla oli Maraboun 185g, kun ei ollut muuta. Toimi hyvin.)

Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää rahka. Sulata valkosuklaa ja sekoita se notkistettuun tuorejuustoon. (Valkosuklaa sulaa mielestäni aika helposti ja tein sulatuksen nyt niin, että laitoin suklaanpalat tiiviiseen pakastusrasiaan, kiehautin pienen kattilallisen vettä ja laitoin purkin kellumaan. Ainakin tuo Marabou sulasi hyvin tällä tyylillä, eikä pala!) 

Lisää tuorejuusto-valkosuklaa kermavaahdon ja rahkan joukkoon. Lämmitä limenmehu kattilassa kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää sula liivate ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa, mieluiten yön yli, mutta vähintään pari tuntia ennen koristelua. Käy kakun reuna läpi veitsellä ennen irtoreunan avaamista. Laitan aina irtovuoan pohjalle (reunan väliin) leivinpaperin, jotta kakun irrottaminen ja siirtäminen olisi helpompaa.

Koristeet ja tarjoilu
Limen siivuja
Suolattuja pistaasipähkinöitä (n. kourallinen)

Koristeluun käytin limen siivuja (3 kpl) ja veitsen kahvalla murskattuja pistaasipähkinöitä. Parhaiten kakku pääsee oikeuksiinsa tarjoiltuna pähkinöiden kanssa. 

Suussasulava yhdistelmä hapanta, makeaa ja suolaista!



P.s. Harvoin muuten haistelee tuota limeä kotikeittiössä ja alkoi tehdä ihan mielettömästi mieli jotain kirpeää kesädrinksua! Apuva, oisko mammalle mitään holitonta versiota?

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Oo, tämä menee kyllä ehottomasti kokeiluun! Sulla on tosi ihana blogi, jään kyllä heti lukijaksi :)

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset