höpöt

Negatiivivauva

kesäkuuta 29, 2015

"Sanovat minua negatiivisen näköiseksi vauvaksi. Ei muuten pidä paikkaansa!"



Oikeasti meidän Robbe on kyllä iloinen tapaus. Etenkin iltaisin on alkanut sellaiset hymy- ja juttutuokiot, että äiti saa ihan tippa linssissä ihmetellä taas, että minustako sinä tulit. Vatsa vaivaa ja sekös aina kiukuttaa, mutta olin täysin varautunut siihen ja jatkuvaan yöheräilyyn myös. Aina kun kysytään miten vauvan kanssa menee, vastaan, että tosi hyvin. 

Tänään on mittarissa kokonaiset kaksi kuukautta. Tätä vaihetta voisi mielellään ihmetellä vähän kauemminkin, mutta onhan edessä päin paljon ihania kasvunhetkiä tulossa. 

koti

Laatikon ulkopuolelta

kesäkuuta 29, 2015

Viime perjantaina lounastin entisen työkaverini kanssa. Työkaverin, josta tuli minulle tärkeä ystävä. Erityisesti viime vuosi syvensi suhdettamme, sillä kummallakin oli aika rankka vuosi. Isoja muutoksia ja vastoinkäymisiä. Emme tiedä miten olisimme selviytyneet, ainakaan niistä töistä, ellei molemmilla olisi ollut oma terapeutti ihan metrin päässä. Sitten muun muassa raskauteni myötä päätimme, että vuosi 2015 on se vuosi, jolloin kaikki onnistuu. No ei onnistunut. Heti alkuvuodesta ystävältä meni työpaikka alta ja meidän hartaasti odottamamme talokaupat kaatuivat viime hetkellä.

Nyt käydessämme pitkästä aikaa taas terapialounaalla, kaikki on hyvin. Molemmilla. Mainitsemillani takaiskuilla on aina yksi tarkoitus, edessä on jotain parempaa. Ystävällä on ihan superkiva ja juuri hänelle sopiva työ. Ja meillä on edellistäkin oikeampi koti odottamassa.



Odotus ja lähes parin vuoden työ lopulta palkittiin. Meille löytyi vihdoin oma koti! Tarjouksemme hyväksyttiin ja kaupatkin on nyt tehty. Ihan mieletön fiilis! Tätä on etsitty ja kaivattu, ja monet pettymykset koettu. Nyt se on totta. Parasta on, että ehdimme vielä nauttia hitusen myös tästä kesästä uudessa kodissa.

Tiesin kyllä, että tie tulee olemaan pitkä ja kivinen. Koska olen aika tarkka tässä suhteessa. Kriteerien lisäksi yksi tärkeimmistä oli se tunne. Matkan varrella oli monta hyvää. Sellaista, jonka mies olisi kyllä huolinut, koska se oli talo ja sinne sai pihalle grillin. Mutta minä harasin aina vastaan, "tää ei tunnu kodilta". On se vaan taas uskottava, että asiat löytävät aina sen oikean uomansa. Kyllä se löytyy. Sen oikean vaan tietää. Asiat järjestyvät.


Samassa tilanteessa oleville neuvoisin olemaan avoin. Katso laatikon ulkopuolelle. Uusi kotimme ei täytä kaikkia tarkkoja kriteerejäni, mutta se toi tilalle uusia upeuksia, joita en osannut edes listata. Ennen kaikkea talo on sellaisella sijainnilla, jonka hylkäsin ehdottomana "einä". Kun meille iski epätoivo, päätimme laajentaa reviiriä. Kävimme ajelemassa alueella, katsomassa yhtä sellaista, jonka teilasin jo aiemmin sijainnin takia. Siellä mies huomasi yhden talon, jonka oli asuntoilmoituksissa nähnyt. Näyttihän kyllä kivalta, MUTTA... 

Pyysimme silti yksityisnäytön. Näyttöön mennessä olin vielä ihan että "njääh". Mutta ovesta astuttuani se oli menoa. Se oli sen laatikon ulkopuolella, liian kaukana keskustasta. Liian ihana ohitettavaksi.


Aiemmat kodin etsintää käsittelevät postaukset Ihana kamala ihastus ja Sulle ei kelpaa mikään.

kesä

Kameran takana

kesäkuuta 27, 2015

Mökkiviikonloppua pukkas taas. Tänä viikonloppuna kuitenkin kamerakin on saanut lomailla enemmän. Juhannuksena häkellyin järvimaisemasta ja jokainen taivaanrannan sävy piti ikuistaa. Nyt ajattelin katsella enemmän tuota järveä ilman kameran linssiä. Ja ehdinpä paremmin potkia palloa ja lapioida rantahiekkaa esikoisen kanssa. Jälkeen huomasin, että juhannuksena oli ihan liian (muka) kiire kuvata, tehdä ruokaa, syöttää vauvaa ja järjestellä paikkoja. Nytkin ärsyttää, että sotkua on, mutta yhdessä touhuamisen ilo on ärsytystä suurempi.

Teimme muuten rantaan niin syviä kuoppia, että pohjaveden "ideakin" tuli vahingossa opetettua lapselle. Oli se kyllä aikuisestakin jännittävää kun kuoppa alkaa täyttyä vedellä itsekseen pohjasta käsin. Näiden reaaliaineiden opettaminen kuuluu itseoikeutetusti mulle. Mies ei vaan taida aina jaksaa innostua mun knoppitiedoista. (Etenkin kun on pakko saada tarkistaa asiat, joita en tiedä, heti Googlesta ja tietysti selittää muille...vaikka keskustelu olisikin jo siirtynyt seuraavana aiheeseen.) Jos olisin opettaja, olisin ehdottomasti mantsan tai hissan maikka.

Juhannuksen päätteeksi kävin vielä kuvaamassa kummipojan yksivuotiskuvat. Ihana poika, joten mikäs siinä kuvatessa. Ja kuvausmiljöökin mahtava kotipihan koivikko. Suloisia kuvia tuli ja hyviä tilanneotoksia siinä sivussa. Perheen kissatkin löysivät sisäisen mallin itsestään ja molemmat vilahtelivat kuvissa aina välillä taustalla. Tässä muutamia fiiliskuvia viime sunnuntailta.


Pakko muuten heittää tällainen ärsyttävä koukku. Tänäänkin on kuvattu. Yhtä tulevaa Blogiringin kampanjaa varten nimittäin. Kuvasimme isomman pojan kanssa v i d e o t a. Ensimmäistä lajissaan tässä blogissa. Kääk! Pitäkäähän peukut pystyssä, että onnistun videon leikkaamisen kanssa. Raakamateriaalista tuli ainakin ihan loistavaa!

ajatuksia

Aidosti oikeesti

kesäkuuta 23, 2015

Juhannuskuvia käsitellessä ja järvikuvien sävyjä hakiessa aloin pohtia ikuisuusaihetta 'blogit ja aitous'. Toisinaan käsittelen kuvia enemmän ja joskus taas kuva näyttää jo sellaisenaan sen mitä halusinkin. Juhannuksena otetuissa järvikuvissa jouduin jopa hieman laimentamaan sinisen sävyjä, koska ns. raakakuva näytti ruudulta jotenkin epäaidolta.

Monet bloggaajat saavat kritiikkiä juurikin epäaitoudesta. Sisustusbloggaajat joutuvat vastaamaan kerta toisensa jälkeen samaan kysymykseen: Onko teillä muka aina noin siistiä? Fitnessbloggaaja on feikki. Muotibloggaaja on automaattisesti pinnallinen kun ei paljastakaan todellista minäänsä. Perhebloggaaja on teennäinen ja itsekäs. Listaa voisi jatkaa vaikka miten. Toiset saavat pahempia kommentteja kuin toiset. Itse olen onneksi säästynyt, ainakin suoralta ilkeilyltä ja kyseenalaistukselta. (Kiitos siitä kuuluu teille!)



Jokaisella bloggaajalla on omat raamit, joiden pohjalta päättää mitä blogiinsa laittaa ja mitkä asiat jäävät ulkopuolelle. Perhebloggaajan ei tarvitse välttämättä näyttää kuvissa lasten kasvoja ollakseen mielenkiintoinen. Muotibloggaajan velvollisuus ei ole kertoa siviilisäätyään, jos tarkoituksena on inspiroida vaatetuksella. Jos kirjoittaa blogiin vain iloisia juttuja, onko se epäaitoa? Jos haluaa kuvata kodistaan vain kauniita kohtia, eikä tiskivuoria, onko se teennäistä? 

Meidän juhannus oli juuri niin kiva kuin kirjoitin. Mutta toki joukkoon kuului myös pientä kinaa, yösyöttöjä ja sitä iänikuista vääntämistä esikoisen kanssa. Meillä oli hetkiä kun kaikki löysivät luurinsa ja lapsikin roikkuu padilla eikä kuullut mitään. Kukaan ei ole innokas siivoamaan pöytää ruoan jälkeen ja mökin parvella on niin tuhottoman kuuma, että pelkää saavansa lämpöhalvauksen. Mutta miksi haluaisin kirjoittaa tai kuvata näitä hetkiä? 



Toisaalta voisin sen blogissani tehdäkin, etenkin jos juhannuksena olisi moni asia mennyt penkin alle. Mutta silloinkin kirjoittaisin sellaisesta näkökulmasta, että sekin "kurjuus" näyttäisi hieman valoisammalta. Haen blogeista lähinnä inspiraatiota, ideoita, viihdettä, uusia näkökulmia ja jopa tietoa. Toki haluan myös kurkkia toisten arkeen, mutta en odota näkeväni ihan kaikkea. Seuraan blogeja, jotka oikeasti jollain tavalla kiinnostavat minua. En jää miettimään onko tuo nyt aitoa. Jos se tekee tehtävänsä. Nauran, itken, inspiroidun, voimaannun ("tuokin jaksaa, miksen minäkin").

Perheblogeissa on enemmän liikkumavaraa millä tyylillä kirjoittaa. Humoristiset ja liioitellun arkirealistiset blogit ovat parhaimmillaan loistoviihdettä. Harvoin niitä kuitenkaan arvostellaan, että menikö se nyt ihan noin vai onko siellä nyt vain tavallista parempi tarinankertoja värittämässä juttua. Se mikä voi tuntua aidolta, voi ollakin todellisuudessa keksittyä. Kreisi blogimaailma. 

Minulle riittää, että postaus toimii kuten oli tarkoituskin. Bloggaaminen, tarinankerronta ja valokuvaaminen ovat kaikki kiinni näkökulmasta. Millä mielellä bloggaaja on kirjoittaessaa tai miten hän haluaa asennoitua. Lukijan puolella se toimii samoin. Saman tekstin voisi lukea kahtena eri päivänä ihan eri näkökulmasta. Lukeeko blogia viihteeksi vai absoluuttisena totuutena, ehkäpä hyökkäyksenä tai puolustuksena johonkin asiaan vai klikkasiko blogiin vain siksi, että bloggaaja jotenkin ärsyttää ja haluaa purkaa sen ärsytyksen. 



Mitä se blogiaitous on? Onko blogien aitous jotenkin erilaista kuin arkielämän aitous? Emmehän me muutenkaan kerro aina kaikkea, vaan luemme tilannetta mitä missäkin kontekstissa kannattaa paljastaa. Onko epäaitoa jättää asioita kertomatta? Voiko olla vakuuttava, jos kertoo vain positiivisia asioita? Jos on avoin jonkin asian suhteen, ei kai se tarkoita, että haluaa paljastaa kaiken. Aina välillä mietin, että millaisen kuvan blogillani minusta tai perheestä. Mutta sitten taas muistan, että olen itse vastuussa vain siitä mitä tuotan tänne. En siitä miten asiat halutaan rivien välistä lukea. Joskus juttua kirjoittaessa mietin, että 'tietäisittepä vaan' ja joskus taas huokaisen, että onneksi ette!

Arkirealistinen sisustusblogi tuskin saavuttaisi kovin suurta tai ainakaan kaupallista suosiota.

juhannus

Juhannuskuvat

kesäkuuta 21, 2015

Mieletön otsikointi! Mutta niitäpä tässä on riittämiin. Aaltoja-possen juhannus kuvina. Ei lisättävää. Paitsi, että tunnen oloni ihan urpoksi, kun en aiemmin ole osannut kaivata järven rannalle vaan meri on vetänyt enemmän puoleensa. Järjettömän kaunis paikka! Suorastaan häkellyin sateen jälkeisestä utuisesta järvimaisemasta E:n ja mummin mennessä uimaan.

Aattona kyläilimme ystävien luona ja saimme nauttia lämpimän paljun syleilystä. Sadekin vaihtui auringonlaskuun. Juhannuspäivä alkoi kauniina, mutta iltapäivällä pitelimme sitten sadetta mökin terassilla. Kelpasi hyvin grillata (ja syödä) ilmankosteudesta huolimatta. Kyllä ei sade haitannut ollenkaan. Mikä sade? Missä?

Toivottavasti teilläkin oli kiva juhannus!
















Juhannuspäivä
























kesä

Täsä ja ny

kesäkuuta 21, 2015

Istuin hämärässä
Alkoi hetki joka tuntui
Kuin ei se loppuisi milloinkaan
Hetkeksi hiljaisuus saapui
Luokseni kuin olento ja huusi: 
"Älä pelkää maailmaa" 
Istuimme hetken yhdessä ja 
Avaruus katsoi meitä

Istun ihan kirjaimellisesti hämärässä, läppärin sinisessä valossa mökin keittiönpöydän ääressä. Mutta vain melkein hiljaisuudessa. Radio soittaa taustalla hissukseen edellisten vuosien kesähittejä. Pojat kuorsaavat, yksi rohkelikko parvella ja kaksi makkarissa.

Äiti lähti juhannustansseihin. Poissa ovat ne ajat kun hän toivotti minulle hauskaa iltaa. Mihin meet, kenen kaa, aja varovasti, onhan kotiavain, mihin aikaan tuut. Tiedäthän. Ne tavalliset. Nyt minä toivotin ja ennen nukkumaan menoa laitanpa vielä viestin perään.

Yritin valita kivoja juhannuskuvia blogiin, mutta sepäs olikin hankalaa kun niitä oli niin paljon. Heittämällä yksi kivoimmista keskikesän juhlista. Jos nyt juhlista voi puhua. Mentiin ja tehtiin ilman sen suurempia aikatauluja. Tänäänkin valmistimme ihan huippuhyvät kalavartaat ja paljon muuta vain ottamalla jääkaapista mitä jäljellä oli.

Tätä lisää! Ja tästähän se kesä varsinaisesti yleensä vasta alkaakin.


INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset