Aidosti oikeesti

by - 23.36

Juhannuskuvia käsitellessä ja järvikuvien sävyjä hakiessa aloin pohtia ikuisuusaihetta 'blogit ja aitous'. Toisinaan käsittelen kuvia enemmän ja joskus taas kuva näyttää jo sellaisenaan sen mitä halusinkin. Juhannuksena otetuissa järvikuvissa jouduin jopa hieman laimentamaan sinisen sävyjä, koska ns. raakakuva näytti ruudulta jotenkin epäaidolta.

Monet bloggaajat saavat kritiikkiä juurikin epäaitoudesta. Sisustusbloggaajat joutuvat vastaamaan kerta toisensa jälkeen samaan kysymykseen: Onko teillä muka aina noin siistiä? Fitnessbloggaaja on feikki. Muotibloggaaja on automaattisesti pinnallinen kun ei paljastakaan todellista minäänsä. Perhebloggaaja on teennäinen ja itsekäs. Listaa voisi jatkaa vaikka miten. Toiset saavat pahempia kommentteja kuin toiset. Itse olen onneksi säästynyt, ainakin suoralta ilkeilyltä ja kyseenalaistukselta. (Kiitos siitä kuuluu teille!)



Jokaisella bloggaajalla on omat raamit, joiden pohjalta päättää mitä blogiinsa laittaa ja mitkä asiat jäävät ulkopuolelle. Perhebloggaajan ei tarvitse välttämättä näyttää kuvissa lasten kasvoja ollakseen mielenkiintoinen. Muotibloggaajan velvollisuus ei ole kertoa siviilisäätyään, jos tarkoituksena on inspiroida vaatetuksella. Jos kirjoittaa blogiin vain iloisia juttuja, onko se epäaitoa? Jos haluaa kuvata kodistaan vain kauniita kohtia, eikä tiskivuoria, onko se teennäistä? 

Meidän juhannus oli juuri niin kiva kuin kirjoitin. Mutta toki joukkoon kuului myös pientä kinaa, yösyöttöjä ja sitä iänikuista vääntämistä esikoisen kanssa. Meillä oli hetkiä kun kaikki löysivät luurinsa ja lapsikin roikkuu padilla eikä kuullut mitään. Kukaan ei ole innokas siivoamaan pöytää ruoan jälkeen ja mökin parvella on niin tuhottoman kuuma, että pelkää saavansa lämpöhalvauksen. Mutta miksi haluaisin kirjoittaa tai kuvata näitä hetkiä? 



Toisaalta voisin sen blogissani tehdäkin, etenkin jos juhannuksena olisi moni asia mennyt penkin alle. Mutta silloinkin kirjoittaisin sellaisesta näkökulmasta, että sekin "kurjuus" näyttäisi hieman valoisammalta. Haen blogeista lähinnä inspiraatiota, ideoita, viihdettä, uusia näkökulmia ja jopa tietoa. Toki haluan myös kurkkia toisten arkeen, mutta en odota näkeväni ihan kaikkea. Seuraan blogeja, jotka oikeasti jollain tavalla kiinnostavat minua. En jää miettimään onko tuo nyt aitoa. Jos se tekee tehtävänsä. Nauran, itken, inspiroidun, voimaannun ("tuokin jaksaa, miksen minäkin").

Perheblogeissa on enemmän liikkumavaraa millä tyylillä kirjoittaa. Humoristiset ja liioitellun arkirealistiset blogit ovat parhaimmillaan loistoviihdettä. Harvoin niitä kuitenkaan arvostellaan, että menikö se nyt ihan noin vai onko siellä nyt vain tavallista parempi tarinankertoja värittämässä juttua. Se mikä voi tuntua aidolta, voi ollakin todellisuudessa keksittyä. Kreisi blogimaailma. 

Minulle riittää, että postaus toimii kuten oli tarkoituskin. Bloggaaminen, tarinankerronta ja valokuvaaminen ovat kaikki kiinni näkökulmasta. Millä mielellä bloggaaja on kirjoittaessaa tai miten hän haluaa asennoitua. Lukijan puolella se toimii samoin. Saman tekstin voisi lukea kahtena eri päivänä ihan eri näkökulmasta. Lukeeko blogia viihteeksi vai absoluuttisena totuutena, ehkäpä hyökkäyksenä tai puolustuksena johonkin asiaan vai klikkasiko blogiin vain siksi, että bloggaaja jotenkin ärsyttää ja haluaa purkaa sen ärsytyksen. 



Mitä se blogiaitous on? Onko blogien aitous jotenkin erilaista kuin arkielämän aitous? Emmehän me muutenkaan kerro aina kaikkea, vaan luemme tilannetta mitä missäkin kontekstissa kannattaa paljastaa. Onko epäaitoa jättää asioita kertomatta? Voiko olla vakuuttava, jos kertoo vain positiivisia asioita? Jos on avoin jonkin asian suhteen, ei kai se tarkoita, että haluaa paljastaa kaiken. Aina välillä mietin, että millaisen kuvan blogillani minusta tai perheestä. Mutta sitten taas muistan, että olen itse vastuussa vain siitä mitä tuotan tänne. En siitä miten asiat halutaan rivien välistä lukea. Joskus juttua kirjoittaessa mietin, että 'tietäisittepä vaan' ja joskus taas huokaisen, että onneksi ette!

Arkirealistinen sisustusblogi tuskin saavuttaisi kovin suurta tai ainakaan kaupallista suosiota.

You May Also Like

10 kommenttia

  1. Hyvää pohdintaa! Itsekin kirjoitin aiheesta jokin aika sitten täällä. Minusta on ihan luonnollista, ettei blogiin mitenkään edes ehdi kirjoittaa kaikkea päivistään, jolloin sisältöä pitää vähän rajata. Itsellä ainakin on niin monta muuta postausideaa mielessä, etten jaksa alkaa keskittyä arjen huonompiin puoliin ja muistella illalla koneen ääressä, mitä kaikkea turhauttavaa tai ärsyttävää päivän aikana tapahtui. Mieluummin mä silloin omalla ajalla viilaan kuvista kivoja ja kirjoitan mielenkiintoisemmista aiheista. :)

    Tästä tulee nyt vähän pitkähkö kommentti, mutta mun on pakko puuttua vielä kuva-asiaan. :D Sulla on blogissa todella kivoja kuvia, joita on mukava katsella ja ihastella! Mä en ymmärrä, miksi kuvien käsittelystä kohkataan niin paljon, sillä mun mielestä kuvat, joissa värit, kirkkaus, valkotasapaino ja rajaus ovat kohdillaan, ovat yksinkertaisesti mukavampia katsella kuin epäselvät pikaräpsäisyt. Varmasti räpsykuvatkin ajavat asiansa joissain tilanteissa, mutta jos on kiinnostusta ja taitoa valokuvaamista kohtaan, niin miksi sitä ei silloin hyödyntäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! En olisi itse paremmin tuohon kuva-asiaan sanoa. Olen miettinyt, että jos perheblogit olisivat edelleen samanlaisia kuin ne oli noin viisi vuotta sitten niin kuka jaksaisi niitä päiväkirjoja lukea toinen toisensa perään. Ärsytyspostaukset (sarkastiset) ovat hauskoja välipaloja, mutta tosiaan kyllä niistä blogeista haluaa etsiä niitä positiivisia asioita.

      Poista
  2. Aamen. Ihan loistava kirjoitus ja allekirjoitan sen kokonaisuudessaan. Samaa mieltä myös Emosen kanssa kuva-asiasta. Kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentista, hyvä jos uppos! <3

      Poista
  3. Niinhän se menee, itse ainakin haluan kirjoittaa juuri sellaista joka tekee itsellekin hyvän mielen. Toisin sanoen myös hyvän mielen paikka itselle. Ja kiitos muuten kauniista kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Veera! Niin sen kuuluu mennäkin, että kirjoittaa siitä mistä itselle tulee hyvä mieli. :)

      Poista
  4. Itse olen pyrkinyt kulkemaan jonkinasteista kuoltaista keskitietä: en stailaa kotia tuntikaupalla kuvia varten tai kaunistele synttärijuhlien onnistumista, mutta toisaalta jaa ihan jokaista riitaa tai huolenaihettakaan. Haluan, että blogista voi tunnistaa minut sellaisena kuin olen - siihen asti. mitä olen julkisesti valmis jakamaan. Sen verran vaikea on kuitenkin kirjoittaa uudesta lampusta,silloin kun päällimmäisenä mielessä on suuri, henkilökohtainen suru, että jätän sitten mieluummin kirjoittamatta - molemmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että jos on surua niin yleensä bloggaaminen jää kokonaan kun ei halua kirjoittaa siitä surusta, mutta muusta kirjoittaminen tuntuisi pinnalliselta. Toisille sitten taas se hömpän kirjoittaminenkin saattaa tuoda lohtua ja viedä ajatuksia pois, mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Ja hyvä pointti tuo, että tunnistaa sinut sellaisena kuin olet, mutta vain siihen asti kuin olet itse valmis.

      Poista
  5. Hyvin postattu! Perhebloggarina en haluakaan kertoa kaikkea blogissa, enemmän sinne päätyy niitä positiivisia hetkiä kirjoitettavaksi kuin uhmakiukkuja ja enenen-äksyilyä. Satunnaisesti teen postauksia arkirealismilla varustettuna tai laitan blogikuvien sijaan niitä todellisia kuvia, joita 95 % otoksista on ;) Jokaisella bloggaajalla on mielestäni täysi oikeus päättää mitä kirjoittaa, kuvaa ja blogissaan paljastaa.

    Tosi kiva blogi sinulla! Uusi blogituttavuus, mutta täytyykin klikkailla heti itseni lukijaksi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sellaisina välipaloja ne arkirealismin raotukset ovatkin virkistäviä. :) Kiitos, kiva kun löysit tiesi tänne! <3 Sinun blogia seuralenkin. :)

      Poista

top social