Pesosen päivä

kesäkuuta 09, 2015

Eilen vietettiin Pesosen ihka ensimmäistä omaa juhlapäivää. Kastejuhlassa oli paikalla lähimmät sukulaiset. Juhlat sujuivat oikein mukavasti ja rennosti. Tykkään, että vaikka ristiäisissä onkin tietty kaava, niin se on kuitenkin lapsen juhla ja saa olla myös sen näköinen. 

Tänä vuonna ei ollut valmistujaisjuhlia juhlittavana, joten sellainen "kesän aloitusjuhla" puuttui kokonaan. Eilen ristiäisten jälkeen tuli sellainen olo, että nyt kesä voi vihdoin alkaa. Tiiviistä tunnelmasta huolimatta mahduttiin kaikki ihan kivasti meidän kotiin, mutta onneksi kesä jo hieman näytti parempaa puoltaan ja avattiin samalla parvekekausi.

Tässä siis kuvareportaasi eilisistä kemuista.











Tarjoilusta ei tarvinnut yksin murehtia. "Yllättäin" leipuri-äiti tarjoutui tekemään voileipäkakun ja pullakranssin. Kummitäti teki täytekakun ja itse vastasin lopuista eli piiraista, minttu-suklaakakusta ja muista pienistä purtavista. Instan puolella jo asiasta huhuiltiin, niin laitan myöhemmin ohjetta kakulle ja piiraille. Lauantai-iltana kun valmistelin piiraita ja otin niitä uunista ulos, tuli yhtäkkiä tarve testata meidän palohälyttimien toimivuus. Voin kertoa, että toimii. Taitaa korvissa vinkua vieläkin. Ooops!








Kastemekko on äitini vanha. Vaikka olen aika maallinen ihminen, minulle on tällaiset perinteet erittäin tärkeitä ja rakkaita. Samassa mekossa on kastettu äidin suvun puolelta kaikki hänen ja Pesosen välillä syntyneet. Puku on säilynyt todella hyvässä kunnossa yli 50 vuotta.





Itselläni oli päällä Marimekon Ujuma-mekko, Pikku Suomu -kuosilla. Raskausaikana synttärilahjaksi saamani tunika sai siis Mari-kaverin. Erityisesti tämän Ujuman malli on minusta ihana. Se on tarpeeksi väljä, olematta teltta ja samaan aikaan tarpeeksi ihonmyötäinen, olematta makkarankuori. Istuu siis, ainakin omasta mielestäni, todella hyvin. Ja taskuille iso iso sydän! <3





Kummeiksi meillä oli ilo saada kummitytön vanhemmat ja Rikun kaksoissisko. Kummien valinnassa meille on tärkeää, että voimme luottaa kummisuhteen pysyvyyteen. Pesonen sai kyllä kummeikseen kolme ihanaa ja ehkäpä lapsirakkainta ihmistä ikinä!






Unohtuiko jotain oleellista? Aivan. Eevertin pikkuveli tunnetaan tästä lähin myös nimellä Robert eli Robbe. Isoveli oli hieman sitä mieltä, että hänen nimivalintansa olisi ollut parempi vaihtoehto, joten Pesonen pysyy varmasti käytössä vielä pienen tovin. Toisaalta, itseltäkin se tulee vielä ihan automaationa. "Robert Pesonen" on kenties tulevaisuuden nyrkkeilevä kiekkoleijona. 





Täytekakusta vastasi siis tuore Pesos...Robben kummitäti. Laitoin muutaman mallikuvan ja kakkutaituri loihti aivan upean kaakun, joka meni kuin kuumille kiville eikä äiskälle jäänyt täksi päiväksi mitään rääppiäiskahviteltavaa.
















Papusilla oli molemmilla päällä Papua. Orava on meidän perheen ensteks lemppari eläin. Vanhan kodin vieressä meni oravapolku, jossa kävimme viemässä kivelle pähkinöitä. E:n päiväkotiryhmä oli myös nimeltään Oravat. Robben Metsänpoikanen-bodya säästelin kakkatahroilta tätä tilaisuutta varten. Siinä ne nyt samistelee. Ihanat oravanpojat.! <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kylläpä näyttää kivalta ja ihana tunnelma välittyy ruudun tällekin puolen! :) Kaunis nimi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! <3 Ja ihanaa, että välittyi sinnekin. :)

      Poista
  2. Ihanat juhlat teillä on ollut ja kyllä Pesonen sai hyvä nimen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä rento ja hyvä meininki juhlissa. Vielä kun itsekin tottuis nimeen, Pesonen vaan lipsahtaa koko ajan. :D

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset