Pussillinen salaattia kiitos

kesäkuuta 12, 2015

(Saattaa sisältää tuotesijoittelua.) 

Lemppari pikaruoka ei ole tällä kertaa minun tekemääni, vaan sen yhden Pirkan. Tämä Ceasarsalaatti-pussi on harmaan päivän pelastus. Ja kuten pussin päiväyksestä voi huomata, tänään ei onneksi ole sellainen. Nyt paistaa aurinko ja kaapissa on eilistä wokkia, joten ei tarvitse kokkailla ollenkaan. Voimme vain kipaista sisälle syömään ja sitten taas mennä kylpemään auringossa.

Pyrin mahdollisimman paljon välttämään kaikenlaista valmisruokaa. Mutta en silti saa poikkeustilanteista slaagia. Ja vaikka valmiiksi leikattu salaatti onkin siinä rajoilla (ihan vain periaatteesta) niin salaattipussi sopii mainiosti niihin päiviin kun se salaatin leikkaaminenkin on ihan amerikantemppu. Sitä paitsi tuon pussin kastike on valmiskastikkeista parhain! Joukkoon voi heitellä sitten mitä kaapista sattuu löytymään ja sen kuin sutkuttaa sekaisin.

Tämä on myös hyväksi havaittu piknik-eväs. Notta kyllä näille "eineksillekin" vaan paikkansa on tässä maailmassa. Mutta siinä valmiiksi paistetussa jauhelihassa menee raja. Haha!

Toisaalta olisihan tämä varsin passeli lounas myös näihin päiviin kun vauva on herännyt vain kaksi kertaa yössä, aurinko paistaa ja mieli on iloinen!




Mutta nyt taas ulos. Heippa!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Meilläkin syödään tuota salaattia välillä. Sekaan jotain muuta ja hyvää on. :)
    Sulla on ollut niin kivoja postauksia ja moneen mulla olisi kommentoitavaa ja ajattelen että sit illalla näpyttelen. Mut ärsyttävää kun olen niin laiska!?!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiiiin hyvää! No elä sinä sitä murehdi, kiva kun välillä jotain kirjoitat, mutta kyllä mä tiedän, että te siellä ootte. <3

      Poista
  2. Voi tuota salaattia ikävöin Suomesta! Ois ihanan kätevää juhannuksena. Nyt joudun pähkäilemään, miten tekisin yksinkertaisesti hyvää salaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai oho! Suurinpiirtein kaikki nyt tuntuvatkin tykkäävän tästä, ja miten mä olen tiennyt tämän salaatin olemassa olon niin vähän aikaa. :D Joskus se yksinkertaisuus on vaikeinta!

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset