5-vuotias

heinäkuuta 16, 2015

Ystäväni kysyi eilen, että olenko tänä vuonna miettinyt mitä synnärillä tapahtui viisi vuotta sitten tähän aikaan. Yllätyin itsekin, enpä ole ajatellut. Hän oli huomannut, että nyt oli ensimmäinen kerta kun esikoisen synttäripäivä ei tuonut mieleen syntymähetkeä. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, että viidessä vuodessa trauma hellittää?

Olen tätä esikoisen ikäasiaa päivitellyt jo koko tämän vuoden, jotenkin tuo pikkuveljen syntymä vielä korostaa sitä. Tästähän saisi vaikka millaisen itkuvirren, kun muistelisi mitä kaikkea tähän aikaan mahtuu ja miten eri elämältä tuo viiden vuoden takainen tuntuu. Mutta jostain syystä ajatukset ovatkin vahvasti tulevassa. Tajusin, että omat ensimmäiset muistoni ovat siltä ajalta kun olen noin viisi vuotta vanha. Siksi tuntuukin kivalta, että asiat joita lapsen kanssa nyt teemme, voivat paljon todennäköisemmin jäädä hänen mieleensä pysyvinä muistoina. Vaikka onkin todella tärkeää antaa lapsuusmuistoja myös ennen tätä aikaa, eikä välttämättä jättää jotain tekemättä "siksi kun ei kuitenkaan mitään siitä muista". 


Lapselle itselleenkin on tullut tähän syntymäpäivään myös syvällisempi merkitys. Kun parina aiempana synttärit tarkoittivat lahjoja. (Ja parina ensimmäisenä se varmaan mietti, että mitä nuo urpot tuossa nyt hihkuu). Toki nytkin niitä synttärilahjatoiveita vekslattiin ja pohdittiin ihan stressiin saakka, mutta myös se itse vanhenemisen käsite kiinnostaa. Eilen E pohti mm. mahtuuko juoksulenkkarit jalkaan vielä huomennakin kun on jo niin vanha, että tarvitaan koko käden sormet näyttämään ikävuodet. Ja parhaan ystävän täytettyä reilu kuukausi sitten sen täyden viisi, meillä on laskettu päiviä omiin synttäreihin. "Sit me molemmat ollaan viis. Yhtä isoja taas."

Paljon onnea muru! <3

P.s. Aamuisista lahjapaketeista kuoriutui jalkapallo, pallopumppu ja uimalasit.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Katsos vain, meillähän on siis synttärikaimat? Tai ainakin hyvin liki. En päässyt ihan kärryille, oliko teidän sankarin päivä eilen vai tänään. Meillä tänään. :) http://paivakirja51c.blogspot.fi/2015/07/viisivuotias-lumikola.html

    Onnea siis sankarille ja äidille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs sattui! :) Täytyykin käydä kurkkimassa.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset