Äidillinen äiti

Heti mammaloman alussa jo huomasin, että olin mammautunut toisen raskauden aikana. Ei sillä, että nyt olisin nyt toisella kierroksella sen enempää äiti, mutta jotenkin äidillisempi. Olin 23-vuotias kun esikoinen syntyi. En silti laittaisi tätä iän piikkiin. Minusta siinä kohtaa kun ensimmäinen lapsi syntyy, kaikki ovat kuitenkin yhtä pihalla ja yhdenveroisia äitejä iästä huolimatta. (Toki voidaan olettaa, että mitä vanhempi on, sitä vakaampi ehkä muu elämä myös on, esimerkiksi taloudellisesti, mutta absoluuttinen fakta se ei ole.) Sitä paitsi, nuori äitihän mäkin edelleenkin olen. (Muahaha!)

Olin kaveripiirini ensimmäinen äiti, joten ei ollut oikein mitään tarttumapintaa millainen on tämän päivän kotiäiti. Mielikuvissani se oli kai lähinnä jokin 50-luvun jäänne. Olin jo valmistunut ammattikorkeasta, mutta en ollut löytänyt sitä omaa juttuani. Aika esikoisen kanssa kotona ollessa meni enemmän tai vähemmän myös sen miettimiseen, että mikä minusta tulisi isona. Reilun vuoden jälkeen pääsinkin yllätyksekseni kouluun, jossa yksi solmu alkoi avautua.


Äitiys oli pitkäaikainen haaveeni, mutta päässäni olinkin asettanut äitiydelleni reunaehdot. En halunnut mammautua. Enkä missään nimessä kutsunut itseäni vahingossakaan kotiäidiksi. Halusin ammatti-identiteetin. Ehdin opiskella toista amk-tutkintoa vuoden, kun pääsin koulutusta vastaavaan työhön ja jäin sille tielle. Pari vuotta myöhemmin alkoi tuntua siltä, että olisin valmis heittäytymään äitiyteen. Nyt olenkin antanut itseni upota vauvakuplaan. Kokemus on tuonut varmuutta. En ole enää määritellyt itseäni äitinä. Olen sellainen kun itsestä tuntuu hyvältä. 

Joskus on ihanaa olla pullantuoksuinen kotiäiti, joka ottaa lapsen mukaan keittiöön eikä huolehdi sotkuista. Koska äiti siivoaa. Toisinaan taas joskus vauvan uniaikaan on ihana antaa isomman katsoa piirrettyä, keittää itselle kahvit ja avata tietokone. Välillä päivät poikien kanssa juoksevat ihan hullun nopeasti. Joskus taas lasken minuutteja ja toivon, että voin illalla laittaa napit korville ja polkaista pyörälenkin.


Oma aika on edelleen minulle elintärkeää. En ole mammautumisessani vielä siinä "unohdan itseni" -tasolla. Ja tuskin tulen olemaankaan. Osaan kyllä ottaa oman aikani mikäli sitä ei muuten päivärytmiin tule. Usein se on kuitenkin pois yöunista, mutta ei se haittaa kun harvemmin minua päivisin väsyttää.

Ei minulla ollut esikoisen vauva-aikana käsitystäkään kuinka siistiä kotiäitiys voi parhaimmillaan olla. Yksi syy on kyllä mahtavissa mammakamuissani. Yhteisinä puistopäivisin mietin, että voiko tämä olla näin helppoa. (Yöherätykset, neuvolarokotukset ja oksennusten saaminen päälle monta kertaa päivässä kyllä tasoittavat euforian tunnetta mukavasti.) Ehkä myös pelkän vauvan kanssa oleminen oli minulle liian tylsää. Kahden lapsen kanssa taas ei voi olla hiljaista tai yksinäistä. Ei edes siellä missä kuninkaatkin käyvät yksin. Vaikka joskus meinaa pää hajota kun toinen puhua pälpättää taukoamatta vieressä ja kaikki aamulähdöt on yhtä kaaosta, niin silti pidän siitä sekametelistä ympärillä. Sellainen (melko) hallittu kaaos! 


Kaikesta tästä huolimatta en sanoisi olevani nyt äitinä parempi, vähän erilaisempi ehkä. Esikoinen meni aikaisin hoitoon, nyt toivon, että taloudellinen tilanne sallii olla lasten kanssa pidempään kotona. Viime kerralla haikailin sen oikean ammatin ja työn perään, niin nyt nautin tästä työstä senkin edestä. Ja onhan se paras mahdollinen ylennys, kun tälle pienemmälle en ole edes pelkästään äiti - vaan koko maailma.

Kuvat on *nyyh* jo kahden kuukauden takaa. Voi mun Ropponen, mikä rakas pieni rääpäle! <3

Kommentit

  1. Ihana ja samaistuttava teksti! <3 mulla on kotiäitiviikkoja jäljellä enää kuusi, tuntuu hurjalta. Onneksi lapset jää miehen kanssa vielä kotiin, ois surettanut tuo kymppikuinen hoitoon laittaa. Jos vielä joskus meille vauva tulee, niin aion kyllä rentoilla niin paljon kun pystyn. Kaikki lapset opiskeluaikana on vaatinut aika paljon venymistä... ehkä se onni meille vielä suodaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mun vastaamisessa kesti niin ehdinkin jo lukea sun jäähyväiskirjoituksen kotiäitiydelle. Voi että! <3 Onneksi mies on kuitenkin kotona vielä. Toivottavasti teille vielä tulee!

      Poista
  2. Hyvä teksti! Mulla oli vähän samoja fiiliksiä, kun oli ensimmäinen äiti kaveripiirissäni.. Äitimuotti vähän ahdisti kun se oli juuri sellaista pullan leipomista ja "mitä muut nyt ajattelee" ja se tuli varmaan myös äidiltäni ja isoäideiltäni.. Kun pääsin vauvakuplasta sen jälkeen kun menin töihin lapsen ollessa 1,5, tajusin miten hölmö olin ollut kaikkine periaatteiteni. Näin ulkopuolelta itseni ja monta muuta esikoisen äitiä jotka yrittivät niin kovasti, mutta se lausumaton äitisuorittamisen paine oli lähinnä naurettavaa.. Nyt en olekaan jaksanut enää määritellä äitiyttäni enkä ajattele mitä muut ajattelee. Toisen kanssa on kai pakkokin ottaa löysemmin rantein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin. Ja kuten aina, jälkeen päin sen vasta sitten tajuaakin, että olipas hassua. Nyt toisen lapsen kanssa on niiiiin paljon varmempi. :D

      Poista
  3. mulla meneillään viimeinen kotiäitiviikko, iiik haikeaa mutta samalla oon innoissani. neljä vuotta kotona on ollut ihan riittävästi. oon nauttinut tosi paljon kotonaolosta ja uskon että lapsetkin ovat hyötyneet mutta nyt on aika meidän kaikkien saada myös ulkopuolisia virikkeitä, jotta ei olla toistemme kurkussa koko ajan :D
    ensimmäiset kolme vuotta mä olin aika lailla just sellainen pullantuoksuinen kotiäiti joka eli lapsille ja unohti omat juttunsa, nyt viimeinen vuosi on muistuttanut mua itseänikin siitä kuinka tärkeää on olla silti niitä omia juttuja ja omaa aikaa. tuntuu paljon kivemmalta tulla kotiin murujen luokse, kun on vähän käynyt jossain kuuntelemassa omia ajatuksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sullakin! <3 Kyllä se vaihtelukin virkistää sitten. Kiva, että lopulta löysit myös omaa aikaa. Toisaalta mitä isompia lapset on sitä, helpompi sitä omaa aikaa onkin ottaa.

      Poista
  4. Hei! Nyt on ihan pakko raitapaitoihin (ja ylipäätään raitoihin) rakastuneena kysyä, mistä tuo päälläsi oleva ihana paita on? :) Ps. blogisi on huippu, kahvikuppi käteen ja lukemaan, mikä ihana rituaali !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi kun on kestänyt vastata. Nämä ovat siis Polarn O. Pyretin raitoja. :) Voi kiitos, ihana kommentti!

      Poista

Lähetä kommentti