Asiakaspalvelussa, kuinka voin auttaa?

heinäkuuta 20, 2015

Voisi ajatella, että alan haukkumaan tässä puhelinasiakaspalvelussa työskenteleviä. Etenkin näin kesähessujen aikaan kun tyypit vastaavat ympäripyöreyksiä ja odottavat vain siellä, että pääsevät terassille. Ei, se olisi liian helppoa! Tyydyn vain ihmettelemään, että onko oikeasti kaikki asiakaspalvelut keskitetty Lappiin. Musta tuntuu, että oli asia mikä vaan, niin aina vastaa Tommi Rovaniemeltä. Joku foliohattu voisi vielä luulla tässä olevan jokin salaliitto. Mutta eipä sillä, onhan ne lupsakoita aspoja!

Muutto! Ah, niin ihana muutto. Se on kuin synnytys. Välttämätön välitila, aivan hirveää alusta loppuun saakka. Sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa ja sitten ei kuitenkaan haluta. Halutaan, että se on ohi jo. Tuntuu epämiellyttävältä jo ennen edes alkaakaan. Ihmiset kyselevät, että jokojokojokoJOKO te muutatte? Ai, ettekö muuttaneetkaan vielä? Ehkä te jäättekin sinne... No ei kai. Paitsi, että juu-u, vähän kyselevät kuitenkin.

Asuntokaupat on tehty ja yläfemmat heitetty. Ehkä vähän kilisteltykin oman kodin kunniaksi. Voi p(nii just sen)n suti! No mitä? Asunnon irtisanominen, uusi sähkösopimus, vesisopimus, muuttoilmoitus, osoitteenmuutokset, jätesopimus, neuvola-asiat...mitä vielä, ai niin netti. Se saakutin netti!

Etsi asiakaspalvelun numero. Laita lapselle piirretyt. Soita aspaan. Paina yksi. Paina kaksi. Kerro asiasi robotille. Ole jonossa. Ole vieläkin jonossa. Soita uudestaan. Älä hermostu. Kuuntele sen robotin asia. Lopeta puhelu. Mene sinne nettiin. Omille asiakassivuille. Etsi käyttäjätunnus. Unohda salasana. Resetoi salasana. Yritä uudelleen. Aktivoi aspan chat. Odota, että joku vastaa. Ole epäjohdonmukainen. Selitä asiasi. Vähintään kahdesti. Kerro henkilötunnus. Oma henkilötunnus. Hyssyttele vauvaa ja ole kaikinpuolin epäselvä. "Voinko soittaa?" Kiitos mielellään!

Nettiä ei voida siirtää. Irtosano sopimus ja soita toiselle palveluntarjoajalle. "Asiakaspalvelussa, kuinka voin auttaa?" Aloita alusta. Onneksi peräpohjalainen murre laskee kierroksia.

No nyt mä ymmärrän.



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hahaa!! Voi v kuin hyvä!! Toi on niin totta! Ja kuinka raivostuttavaa kun ylipäätään ensin muistat että pitäisi soittaa ja selvittää tämäkin asia ja löydät siitä kaaosarjesta sellaisen raon että voi soittaa niin se on just tollasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihanaa kun pidit! Mä vihaan soittamista muutenkin, saati sitten näihin kun tietää joutuvansa jonottamaan. Huoh.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset