Totepack No 1 | Laukkujen ykkönen

heinäkuuta 19, 2015

Joitakin lukijoita on ehkäpä vaivannut blogin yhteistyökuviot. Toisia ne kiinnostavat ja toisia taas eivät, osalle on se ja sama. Toteutan jatkossakin mahdollisuuksien mukaan yhteistöitä, pääasiassa kuitenkin Blogiringin kautta. Osa on aikataulutettu jo keväällä ja monet sattuvat nyt osumaan tähän kesän loppupuolelle. Blogin äärellä tulee vietettyä sen verran aikaa, että on mukava saada myös konkreettista kiitosta tekemäni työn eteen. Toivottavasti blogi tarjoaa teille lukijoille iloja, oli ne sitten yhteistyöpostauksia tai eivät.

Tästä aasinsiltana pieni ostosvinkki, joka ei ole yhteistyö. Kävimme kiertelemässä Liedon Vanhalinnassa ja mukana oli myös jo koko kesän mukana roikkunut - maailman paras - kassi! Fjällräven Totepack No 1.


Raskauden jälkeen oli aika kuluttaa lahjoiksi saamiani lahjakortteja. (Ne kerääntyvät aina kun mietin tarkkaan mitä niillä hankkisin.) Oli kiva ostaa pitkästä aikaa itselle jotain mieluisaa. Fjällrävenin laukku on osoittaunut vieläkin paremmaksi kuin etukäteen kuvittelin. Laukku on malliltaan Totepack No 1, eikä nimi valehtele yhtään. Se on ihan ykkönen! Laukku on siis tote bag, josta saa tehtyä myös repun. Toinen laukkuhihnoista muuntautuu nerokkaalla ja älyttömän yksinkertaisella tavalla repun olkaimiksi.

Harkitsin vakavasti varsinaisen hoitolaukun hankkimista, kun kangaskassi alkoi tuntua todella epäkäytännölliseltä. Olenkin käyttänyt tätä Fjällrävenin kassia nyt hoitolaukkuna ja ainakin näin pienen vauvan äidillehän se tarkoittaa sitä laukkua, jonka on oltava aina ja joka paikassa mukana. Tilava laukku, jossa on mukavasti pari sisätaskua ja vetoketjullinen sivutasku on passeli siihen hommaan. Ja sitten kun kauppareissulla tavarat eivät enää mahdukaan vaunujen alle, saa lisää tilaa heittämällä laukun selkään.

Yksi mahtijuttu on myös avainrengas ja avainhihna. Avainnippu on se, jonka takia joudun aina laskemaan kotiovella kaikki tavarat ja kääntämään koko laukun ympäri. Enää ne kirotut kakkiaiset eivät enää pääse katoamaan laukun syöveriin. Laukun materiaalina on Fjällrävenin G-1000. Ei hiosta, on kestävä ja hylkii vettä ja tuulta.

Sen lisäksi, että laukku on todella käytännöllinen, se on myös suunnattoman kaunis! Ensin olin hankkimassa Kånkenia samoilla värityksillä, mutta tämän kiilasi ohi heti kun näin sen. No 1! Takuulla loistava Kånkenin haastaja, mutta harva taitaa kuitenkaan tietää tästä laukusta repuksi -ominaisuudesta. Suosittelen lämpimästä jos olet hankkimasta monikäyttöistä laukkua!


You Might Also Like

15 kommenttia

  1. Todella kätevän oloinen ja tyylikkään näköinen! Olen pitkään etsinyt hyvää reppua, tämä menee ehdottomasti vertailuun!! Kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Mä olen niin tyytyväinen tuohon ostokseen. Yksi parhaimmin käytetyistä rahoista aikoihin.

      Poista
  2. Hei kiitos vinkistä! Minulla on tuo hoitolaukun metsästys melko ajankohtainen ja tämä menee ehdottomasti vertailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Musta tämä on kätevä. Vaikka hoitolaukku saisi olla kyllä ehkä vielä hieman isompi ja jotain parempia sisätaskuja, mutta nyt kun ei vielä tarvitse mitään ruokia kantaa mukana niin tämä on täydellinen.

      Poista
  3. Kiitos reppuvinkistä! Olen alkanut katselemaan käytännöllistä ja pitkäikäistä reppua, joka olisi vielä ihan katu-uskottavakin. :) Tässä taitaisi kaikki ominaisuudet täsmätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä sulle tosiaan sellainen! ;) Värejäkin löytyy, mutta musta nyt tietysti tyylikkäin ja monikäyttöisin, mut muut värit oli kivoja myös.

      Poista
  4. Tuota mä oon kuolannut iäisyyden! Ehkä se vois olla mun valmistujaislahja joulukuussa? Hitsin hyvä idea vaikka ite sanoinki ;) ihana on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan paras! Tosi hyvä lahjaidea itselle. ;) Tämäkin on mun synttärilahja, vanhempien lahjakortilla hankittu. Hih!

      Poista
  5. Vaunujen mukana tuli joku hoitokassi vaan se on jääny täysin turhaksi. Siis koska on aivan tajuttoman ruma ja iso. Oonkin porskutellu menemään Kånkenin repulla :) Toi on kyllä hieno ja näppärän oloinen - antaskohan repun tyssille koulurepuks ja ostais itelleen ton...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiin, kuulostaa suunnitelmalta! :D Mä haluaisin ehkä vielä kunnon hoitolaukun rinnalle, siis sellaisen laukun näköisen, mutta joka olisi kuitenkin suunniteltu siihen tarpeeseen. Sitten kun tulee ruokien roudaamiset ja muut niin tarvis olla jotain taskuja enemmän. Mut kyllä tämä asiansa ajaa siinäkin. Nyt se on ihan loistava!

      Poista
  6. Aijaijai, on niin ihana!! Olen pohtinut tällaisen ostoa mutta minua on mietityttänyt, että mahtaakohan reppu olla epämukavan tuntoinen selässä esim. pyöräillessä. Kuvissa näyttää aina siltä, että se ikäänkuin roikkuu vetäen ja painen hartioita. Mitä mieltä olet? Olen myös miettinyt sen tilavuutta, että mahtuukohan sen sisään esim. kansio. En täällä meillä päin ole missään liikkeissä reppua nähnyt, joten en ole päässyt livenä tutkailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tässä vaan vauvan hoitotavaraa plus omat käsilaukkukamat, eli ei mitään oikeasti painavaa. Mutta ihan ääriään myöten täynnä kuitenkin aina. Eikä ole ollenkaan painanut hartioita, mutta jos laittaisi tosiaan jotain koulukirjoja tms. niin tilanne voisi olla eri. Kansiota, en ole kokeillut enkä ole varma tarkoitatko nyt ihan peruskulmalukkoa vai sellaista kunnon kansiota. Jälkimmäinen tuskin ainakaan mahtuisi, mutta sellainen kulmalukko varmasti menisi. Tykkään kyllä ainakin tosiaan tähän käyttötarkoitukseen. :)

      Poista
    2. Joo ihan kunnon kansiota tarkoitin, ei mitään isointa kokoa kuitenkaan. Onpa harmi jos ei mahdu. Oon niin laukkuihmisiä ja tavallinen reppu tuntuu niin vieraalta kuljettaa mukana ja nyt olkalaukun ansiosta on hartiat ja olkapää alkanut oireilemaan niin pitäisi löytää toinen vaihtoehtoa, joten tämä olisi ollut loistava valinta!

      Poista
    3. Hei mä testasin!! Mahtuu kansio. Muistin tuossa yksi päivä kun pidin kansiota kädessä. :)

      Poista
  7. Jep niin mahtuu! Tilasin netistä, kun oli pakko saada kokeiltua onko kassi sopiva minulle, muuten olisi jäänyt kaivertamaan mieltä. Ja täydellinen on! :)

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset