Kotiäidin suuret saappaat



Olen lukenut varmaan tsiljoona kirjoitusta siitä miten kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin. Ensimmäiset kolme kuukautta kohautin hieman olkiani. Phah, ei tämä nyt niiin vaikeaa ole. Mutta vuorokauden tunnit vähenee sitä myöden kun vauva on enemmän hereillä. No, ei tämä nyt ylitsepääsemätöntä ole ollut missään vaiheesa, mutta on hetkiä, jotka antavat välähdyksiä siitä, että tilanne ei ole ainakaan työmäärän kannalta keventymässä.

Kotiäidin saappaisiin astuessani, en osannut täysin huomioida sitä millä päivät tulevat täyttymään kahden näinkin eri ikäisen lapsen kanssa. Sen kun syödään, ulkoillaan, käydään kerhossa, hellitään vauvaa ja taas syödään ja ulkoillaan. Oh really? Jonkun pitää myös etsiä se kerhopaikka, käydä kaupassa, tehdä eväät, valmistaa ruokaa, vaihtaa vaipat, hankkia uudet välikausivaatteet ja hankkiutua vanhoista eroon...tiedättehän - ne kaikki, jotka sisältyvät niihin ensiksi mainittuihin. Ne, joista et haluaisi tehdä puolisolle erittelyä kun hän kotiin saapuessa ihmettelee, miksi kukaan ei olekaan siivonnut tänään.

Lukion matikan tunnilla en päässyt juuri loistamaan, joten enpä osannut laskea, ettei päivässä millään riitä minuutit jos vain istutaan lattialla ja odotetaan vauvan ensimmäistä hymyä tai kääntymisyritystä. Kotiäidin matematiikkaan kuuluvat muuttujat x ja y. 

Sekä z, å, ä, ö. 

Meidän x-muuttuja on varmasti tämä muutto. Ne muut muuttujat ovat sitten niitä pienempiä, kuten vauvan niskakakat ja ruuan pohjaan palaminen samaan aikaan, isomman hiljaisuudessa tehdyt tuhotyöt, maidon loppuminen kaapista tai piipun nuohoustarpeen toteaminen kokeilemalla sytyttää takkaan tuli. Tunnen savunhajun vieläkin nenässäni.

Koko ajan kuvittelen tilanteen tasaantuvan, mutta se tuskin on mahdollista. Erityisesti kun jos on samanlainen projektihamsteri kuin minä. Ei ole edellisen päätösbileitä (tuparit) edes juhlittu kun uusi, tai siis uudet, projektit on jo aloitettu.

Ei pidä kotiäitielämän tylsäksi käymän. Sanoo vanha lietolainen sananlasku.

Tai jotain sinne päin.

Kommentit

  1. Kuulostaa tutulta. Ja kun kerrankin haluaa mennä yläkertaan leikkimään esikoisen huoneeseen poikien kanssa, niin sitten potee huonoa omatuntoa kun alakerrassa hommat ei etene. Onneksi annan itselleni luvan vaan olla, kun olen saanu pojat yöpuulle (vaikka siinä kyllä tulee touhuttua kaikenlaista :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just niin, se kuuluisa äidin huono omatunto. Teki sitten niin tai näin. :/ Mäkin olen nyt iltaisin oikeastaan vaan maannut sohvalla ja katsonut puolikkaan jakson jotain ohjelmaa. Sitten tuleekin jo uni.

      Poista

Lähetä kommentti