höpöt

Ainahan se on mielessä

syyskuuta 28, 2015

Joulu meinaan. Kävelylenkillä piti ottaa kuva-arkistoon kuvia, mutta pellon reunassa olikin iso kivi ihan kuin kuvausta varten suunniteltu. Otin pojista muutamia syyskuvia ja mietin, että näistähän tulisi hyviä syyskuvia kalenteriin. Poikakalenteriin! Eh heh. Niin monesti, on pitänyt tehdä isovanhemmille kalenteri joululahjaksi, mutta muistanut sen vasta joulukuun alussa. Muutenkin joka ikinen vuosi päätän hommata lahjat aikaisin. Ja siellä sitä sitten aatonaattona taas panikoin kauppakeskuksen ruuhkassa.


Yhden lahjan ostin jo joskus viime kuussa. Mutta sitten otinkin sen käyttöön itselleni. Että se siitä sitten. Pitäisi varmaan paketoida ne valmiiksi! ...Olisi sitten kivempi ottaa niitä itselle. Haha!

Joko se joulu kummittelee mielessä kun lokakuukin alkaa ihan näillä näppäimillä?

featured

Minäkin olen raskaana!

syyskuuta 24, 2015

No en. Mutta niin sitä tekisi mieli huutaa silloin kun on raskaana, mutta kuitenkin vielä huomaamattomasti ja vastaan tulee vähän paksummin voiva. Talvella minun vatsaani ei huomannut juurikaan talvitakin alta, oli pakko vähän yrittää pullistaa töihin kävellessä, että muutkin huomaisivat. Tai ainakin ne, jotka joutuivat odottamaan suojatien edessä minun lyllertämistäni.

Ihminen on sellainen, että haluaa tuntea kuuluvansa johonkin joukkoon. Oli se sitten pieni marginaali tai puolet koko maailmasta. Mikä varmaan suurin piirtein on se määrä jos kuuluu lapsellisiin. Tästä kertovat ne hyväksyvät katseet kaupassa, kun lapsi huutaa ja raivoaa ja itse siinä yrittää korvat punaisina ja ohimosuonet sinisinä säilyttää jonkinlaisen itsekunnioituksen. "Kyllä vain, minullakin on tuollainen, mutta kiljukaula on nyt tällä kertaa kotona." Tai jos on ilman lapsia kaupassa ja kassajonossa on perheellisiä, alkaa mielessään harmitella kun osti nyt vain leipää ja maitoa, eikä mitään mikä paljastaisi sen, että on ihan vallan äiti-ihmisenä siinä itsekin tönöttämässä.

Nämä kuitenkin aika yleisiä ja varsin ymmärrettäviä, mutta tämähän ei rajoitu vain lapsiin. Pätee myös lastenvaunuihin. Aina kun vastaan tuli Bugaboot, mietin onko jotain tervettä tapaa ilmaista, että "Itseasiassa nämä oli vain kompromissiratkaisu ja nyt minäkin olen hankkimassa n u o, että ihan melkein bugismutsi itsekin." No, ehkä se tapitus ajoi sen asian. Mutta nyt! Ne ajat ovat ohi. Nyt olen paitsi ylpeä äiti, niin myös älyttömän materialismionnellinen. Nämä ne on. Melkein kuin kolmas lapseni. Tai ainakin hakureissu onnistuneesti simuloi synnytystä Helsingin kello neljän ruuhkan, autoon oksentavan esikoisen ja hukassa olleen pankkikortin aiheuttamilla henkisillä kivuilla ja traumoilla.


Robben kummisetä keksi, että bugismutsit - ja miksei fatsitkin - voisivat hyvin tervehtiä toisiaan vastaantullessa, melkein kuin rekkakuskit tai motoristit konsanaan.
- Buga!
- Boooooo!


Classy!

P.s. Tässä euforiassa en lähde vielä arvioimaan vaunuja sen enempää, mutta ainakin mainitsemani puutteet Brio Go -rattaissa, on tämän hankinnan myötä paikattu.

featured

Kotona: Olohuone

syyskuuta 22, 2015

Saimme vihdoin aikaiseksi kiinnittää olohuoneen nurkkaan tauluhyllyt ja sitä myöden siitä tulis valmis esittelyä varten. Siivosin lelut ja sellaisen, mutta jätin sen kuitenkin aika luonnontilaan. Tykkään, että tavaraa ja jopa kalusteita on vähän. Yleisilme pysyy siistinä vaikka olisi legot, likaiset sukat ja läppärinjohdot pisin lattioita.

Meillä on tupakeittiö, eli puolet tästä tilasta on keittiötä. Parasta koko kodissa ovat ikkunat. Mun toiveissa oli alunperin isot olohuoneen ikkunat, mutta ei haittaa vaikka se ei toteutunut. Jos olisin osannut, olisin voinut myös toivoa, että ikkunoita olisi joka ilmansuuntaan. Paraatipaikalla on ihana takka! Illat hämärtyvät ja ilma viilenee koko ajan kovaa vauhtia, niin takka on ystävä. 

Olkkarin lamppu ja lukuvalo puuttuvat vielä ja tapetin haluaisin vaihtaa. Sohva ja matto menevät myös jossain vaiheessa vaihtoon. Mahdollisesti sitten kun yläkerta joskus valmistuu. Sohvapöytä tulee sitten kun sekin joskus ehkä omin käsin valmistuu. 

Mutta nää on näitä! Kyllä tässä kelpaa iltaisin tuijottaa kaikki syksyn tosi-teeveet.









featured

Lastenkutsut & jätskibaari

syyskuuta 20, 2015


Olin ihan unohtanut postata meidän elokuussa vietetyistä lastenkutsuista. Kahdeksan viisivuotiasta saisi helposti pahimmassa tapauksessa sellaista jälkeä aikaan, ettei jäisi paljon jälkipolville kerrottavaa. Huoli oli kuitenkin turha ja pari tuntia meni kyllä ihan näppärästi. Ohjelmaa pitää kyllä olla, jotta paletti pysyy kasassa. Onneksi saimme hyvät ilmat, joten olimme lahjojen koko juhlien ajan pihalla.

Meillä oli ohjelmanumeroina "Mikä puuttuu?" -leikki, tuolileikki, spontaanisti syntynyt disko, aarteenetsintä ja jätskibaari. Tarvinneeko sanoa edes, että viimeisin oli ehdottomasti lasten suosikki. Aloitimme rauhallisimmasta ja keskittymistä vaativasta muistipelistä. Olin valinnut kymmenkunta pientä esinettä, joista sitten otettiin yksi kerrallaan pois. Jos kukaan ei muistanut, annettiin pieni vihje. Sitten leikimme perinteistä tuolileikkiä, mutta tuolien sijaan laitoin pyyhkeitä nurmikolle istumapaikkojen merkiksi. Tästä leikistä kun lapsia tippui pois niin terassilla alkoi tanssit aina musiikin soidessa ja diskoilua jatkettiin se aika kun kävin piilottamassa vielä aarteet.





Kun edellisen päivänä ennustettiin aurinkoista ja lämmintä säätä, piirsin aarteenetsintää varten kartat. Lapset etsivät aarteita pareittain ja jakoivat sitten aarrepussin sisällön keskenään. Aarteita oli kolmessa eri piilossa. Lähetin parit matkaan vuorotellen ja merkitsin uuden aarteen paikan edellisen löydyttyä. Näin he eivät olleet kaikki samassa piilopaikassa yhtä aikaa. Olin yllättynyt miten hyvin viisivuotiaat jo lukivat karttoja. Meidän pihalla on autokatos, varasto ja leikkimökki sekä trampoliini, joten ehkä heidän oli helppo suunnistaa näiden isojen kiintopisteiden avulla.


Aarteenetsinnän jälkeen lapsilla olikin jo kova jätskinälkä. Eevert oli aivan liekeissä toimiessaan myyjänä ja lähestulkoon unohti itse syödä jäätelöä. Pyysi vasta sitten kun kaikki muut olivat annoksensa saaneet. Kioskista sai hodareita, hampparikarkkeja, jäätelöannoksia ja mehua. Alunperin olisin halunnut Ikeasta sellaisen pahvikioskin, mutta sen hankinta aina jäi ja pari päivää ennen juhlia sain idean tehdä kioskin olohuoneen ikkunalle. Markiisin väsäsimme poitsun kanssa pahvista ja se naulattiin ikkunan yläpuolelle. Eevert kirjoitti kyltin kirjaimet itse.






Lastenkutsujen järjestäminen venytettiin tarkoituksella muuton jälkeiseen aikaan ja se oli ihan loistava - ja oikeastaan ainoa mahdollinen ratkaisu. Loistavat juhlat!

P.s. Muistakaa vielä alekoodi ja arvonta huomiseen!

featured

Pitsaa grillissä + ruispitsapohjan ohje

syyskuuta 13, 2015



Loppukesän paras hankinta ehdottomasti (noh, grillin lisäksi) oli pitsakivi. Kiven kanssa paistaminen ensimmäistä kertaa oli hieman sähläystä ja oikean tekniikan hakemista. Paras tyyli oli kaulia pohja runsaissa jauhoissa ja sitten täyttää suoraan grilliin, kiven päälle. 

Etsin paistokiveä monesta kaupasta. Loppukesästä monesta kaupasta olivat nämä jo loppuneet. Lopulta löysin vähän pienemmästä Prismasta Hukka-merkkisen kiviarinan. Ja lopputulos oli mitä mahtavin. Rapein pohja mitä olemme koskaan saaneet kotona aikaan! Pitsakiveähän voi käyttää uunissa ja myös muihin paistotarkoituksiin. Itse en ole vielä keksinyt mitä muuta tällä paistaisin, joten jos sieltä löytyy vinkkejä niin kertokaa. Olisi kiva saada vähän useammin käyttöön.

Mutta onneksi vielä ehtii grillaillakin!





Ruispitsapohja

2 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
2 dl ruisjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva ruisjauhojen joukkoon. Kuumenna vesi 42 asteiseksi (olen itse laittanut vain hieman kädenlämpöistä kuumempaa ja hyvin toimii) ja lisää hiiva-jauhoseos. Lisää öljy ja suola. Lisää vähitellen myös vehnäjauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi palloksi ja anna kohota liinan alla.

Valmistele täytteet. Käytän tomaattikastikkeena yleensä tomaattimurskaa, johon olen lisännyt lorauksen oliiviöljyä ja hieman suolaa sekä yrttejä. Täyttäessäsi pitsaa muista - aina juusto alle!

Jos käytät pitsakiveä grillissä, on helpoin kaulia taikina pyöreäksi pohjaksi käyttämällä runsaasti jauhoja ja varovasti asettaa kuumalle kivelle ja täyttää pitsa suoraan grilliin. Pitsan voi paistaa grillissä myös pellillä. Jos käytät uunia paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

arki

Vau-efekti

syyskuuta 12, 2015


Vietämme tänään parisuhdeiltaa. Tai no kolmistaan me ollaan.  Isoveli viettää ansaittua laatuaikaa mummin kanssa. Tekee hyvää kaikille. Isomman ollessa kerhossa pieni ottaa yleensä aikansa, eikä liioin ole niinä hetkinä nukkunut. Nyt hän nukkui pitkän pätkän jo ennen yöunia. Todellinen vapaailta siis! Huomion keskipisteenä ollut vauva kruunasi illan näyttämällä ensimmäistä kertaa taidonnäytteensä selältä vatsalleen kääntymisessä. Niin pieni asia ja niin iso vau-efekti! Ihana vauva. Rentouttava ilta.

Peukku sille!

alekoodi

Omituinen julki-imetys

syyskuuta 11, 2015

*Postauksessa sisältöyhteistyö ja alekoodi

Seuraa nolo tunnustus. Esikoista imetin aina julkisissa paikoissa vessassa. Myös kylässä ollessa pyysin käyttää vaikkapa makuuhuonetta imetykseen, vaikka imetinkin istuen. Jopa kotona vieraiden läsnäollessa hakeuduin toiseen huoneeseen. Laitan tämän kokemattomuuden piikkiin. Kuten Äidillinen äiti -postauksessa kerroinkin, vaikka halusin jo lapsesta saakka olla äiti, en sitten heti alussa oikein osannutkaan olla itsevarma äitiyteni kanssa.

Toisen lapsen kohdalla olen ollut paljon varmempi tämän suhteen. Vaikka vanha ujous paikoin puskee läpi ja harvassa kyläpaikassa tulee mieleen imettää kahvipöydässä, mutta joidenkin ystävien luona sekin tuntuu luontevalta. Hakeudun yleensä - jo vauvankin ruokarauhan kannalta - hieman sivummalle, mutta haluan kuitenkin pysyä keskusteluissa mukana. 

Esikoisen kanssa yritin vältellä syöttöhetkiä liikkeellä ollessa. Miten vaivalloista! Ja turhaa. Kaikin puolin. Oikeasti en olisi halunnut imettää niissä likaisissa yleisissä vessoissa. Se oli aina ihan hirveä operaatio. Yök, en kai koskenut mihinkään, josta pöpöt pääsisivät vauvan suuhun! En oikein edes tiennyt, että miten muut äidit toimivat vauvan imettämisen kanssa. Se, etten tiennyt johtui varmaan siitä, ettei julki-imetykseen ollut kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt toki hoksaa heti kun näkee lapsen äitinsä sylissä hieman makuullaan, että ruokailuhetki siinä varmasti menossa.



Siksi julki-imetys on sanana vähän omituinen. Ei se kovin julkista mielestäni edes ole. Eikä itse imetys - yllättäin - tunnu yhtään omituiselta. Tänään kun istuimme lattemammojen lailla ystävän kanssa kauppakeskuksen kahvilassa (isommat lapset leikkivät vieresellä leikkipaikalla), tuntuisi todella väärältä lähteä syöttämään vauva toisaalle. Saati roudata isoveli mukaan. Toisaalta ymmärrän miksi jotkut vierastavat julki-imetystä. Mutta sitten taas en ollenkaan. Miksi joku edes jää miettimään, että siinä tuo vauva nyt syö tuon äidin rintaa. Yöök. Melkein näin SEN!

Esikoisen mielestä oli aluksi hassua, että vauvan ruoka tulee äidistä - ei äidiltä kuten hänen ruokansa lautaselle. Muutaman kerran tissimaito oli hauska juttu. Sitten puhuttiin lehmän tissimaidosta ja sepäs ei naurattanutkaan ensin ollenkaan niin paljon. Veti jopa hieman vakavaksi. Tissimaito olikin lapsen mielestä paljon loogisempi. Ne, joita tissimaito häiritsee, suosittelen jatkamaan matkaa ja ajattelemaan vaikka sitä lehmäntissimaitoa.



Sain StarKidsin kanssa yhteistyössä kokeiluun Söpö-imetyssuojan. Olin jo alkukesästä ehtinyt useasti imettää julkisilla paikoilla. Kuitenkin takaraivossa kaihersi, että mitähän ohikulkijat ajattelevat. Harsojen kanssa se suojaaminen on aina vähän säätämistä. Aluksi mietin, että Söpö-suoja se vasta oikein huutakin, että "Hei tyypit, täällä imetään nyt rintaa!" Seuraavaksi nauratti koko ajatuskin jo ihan hervottomasti.

Söpö-suoja on minusta nerokas keksintö. Vaatisi kyllä jonkinlaisen alan palkinnon. Vaikka Nobelin rauhanpalkinnon tai jotain. Suoja on niin peittävä, että sen alla voi vetää vaikka koko paidan korviin eikä vauva häiriinny hälinästä. Ja kaaren avulla säilyy näköyhteys vauvaan. En suostu enää imettämään kodin ulkopuolella - ilman Söpöä. Olen kuullut kanssaimettäjiltä ja -söpöilijöiltä pelkkiä kehuja.

Ja onhan se julki-imettäminen söpöä - oli Söpö-suoja tai ei!


Mutta jos olet yhtä ujopiimä (tai ujomaito, heh) kuin minä, niin yhteistyökumppanini StarKids tarjoaa nyt blogin lukijoille alekoodin verkkokauppaan. Koodilla AALTOJA10 saat yli 25 euron ostoksistasi -10% syyskuun loppuun saakka.


Yhteistyössä lastentarvikkeiden verkkokauppa StarKids

arki

Kuusi viikkoa kotiutumiseen - kurkkaus meidän kotiin

syyskuuta 09, 2015

Muuttoa seuraavat aamut ovat jänniä. Tuntuu kuin heräisi jossain vieraassa paikassa, mut silti kotona. Keittäessäsi aamupuuroa, tiedät kyllä keittiötarvikkeiden paikan, mutta silti tuntuu, että onkohan nyt kohteliasta kaivella näitä kaappeja. Taisi täällä blogissakin olla puhetta siitä miten kauan se uutuudentaika oikein pysyy yllä. Yleensä jossain vaiheessa vain havahtuu siihen, että tuntuu kuin olisimme asuneet täällä aina. 

Nyt olemme asuneet tässä kuusi viikkoa. Toisaalta kuulostaa pitkältä ajalta. Sisällä ollessa tuntuu kotoisalta, mutta pihaa vierastan. Tuntuu oudolta, onko tämä meidän kotipiha? Onko tämä se terassi, johon voin jouluna laittaa kynttilälyhtyjä? Onko tämä se piha, johon lapset sitten kaartavat polkupyörillä koulusta tullessaan? Ja mikä vielä hassumpaa. Naapurit, jotka moikkaa - jopa kutsuvat kahville. Asuimme Turussa kerrostalossa kaksi vuotta, mutta en saanut ikinä tietää yhtään naapuria etunimeltä.

Puolentoista kuukauden jälkeen alkavat siis sisänurkat tuntua tutuilta. Symbioosi on saavutettu. Kotiovella tuntuu, että on oikeasti kotiovella. Kodista katoaa se määrittelevä etuliite uusi. ("Missä oot?" "No täällä meidän uudessa kodissa.") Se on vain koti. Vaikka vieläkin kotoisampaa olisi jos saisin loputkin ylimääräiset tavarat myytyä. En haluaisi varastoonkaan viedä kun sinne ne sitten jäävät. Siellä ollaan kuitenkin kotikuvien nälkäisiä niin tässä muutama nurkkakuva meidän töllistä sekä vähän laiskasta ja harmaasta maanantaista.







esikoinen

Isopieni viskari

syyskuuta 06, 2015

Nämä viskarit (eli viisveet eli viisivuotiaat) ovat sellaisia varsinaisia napanuoran venyttäjiä. Olevinaan niin isoja, mutta silti vielä meidän vanhempien pieniä vauvoja. He ovat niitä, jotka nauravat söpölle pöllörepulle ja joku tavisreppu taas on paljon hienompi. He ovat niitä, joilla on jo omia harrastuksia, sen sijaan, että kävisi äidin kanssa yhdessä kerhoilemassa. He ovat niitä, jotka miettivät erehtyneensä kun eivät tajunneet, että tanssitunnilla ei kaiuttimista paukukaan Robin - vaan Muumit. He ovat niitä, jotka menevät naapurin oven taakse kysymään voiko kaveri tulla ulos leikkimään - ihan itsenäisesti.

He ovat niitä, jotka osaavat jo loukkaantua jos heidän tekemisistään puhutaan muille. He ovat niitä, jotka tietävät, että syyllä on myös seuraus (mutta pakko kokeilla onko se vielä tänäänkin voimassa). He ovat niitä, jotka kovasti harjoittelevat kirjaimia. He ovat niitä, joiden vanhemmat huokailevat, että kahden vuoden päästä alkaa jo koulu. He ovat niitä, jotka kertovat miellään itse keksimiään vitsejä, etenkin sellaisia pissakakkaisia. He ovat niitä, jotka heiltä jotain pyydettäessä, vastaavat "Joo joo kohta". He ovat niitä, jotka sanovat "Äiti, muistatko kun viime kesänä..." - eikä se äiti sitten edes muista. 

He ovat niitä, jotka rakastavat sitä kun illan tullen kietoo kädet tiukasti ympärille ja rutistaa. Niin, että alkaa naurupieruttaa.

ajatukset

Isä lapsenvahtina

syyskuuta 04, 2015

Vielä töissä ollessani istuskelin lounasravintolassa ja kuuntelin viereisen pöydän miesten keskustelua. He puhuivat koko lounaan lapsistaan ja vaimoistaan. Ei märinää ja marinaa vaan päinvastoin. Molemmilla taisi olla aika samanikäisiä pieniä, alle kouluikäisiä, lapsia. Olin korvat höröllä kun kerrankin pääsin näin makoisan tilanteen kuuloetäisyydelle. Ei puhetta lätkästä, ei työjuttuja, ei auton- saatika vaimonvaihtosuunnitelmia tai pohdintaa puhelimen vaihdosta vaan vaippojen.

Se oli sellaista, jonka itse tunnen paremmin äitikeskusteluna. Mutta en kuitenkaan äitien yksinoikeutena. Puhetta lapsen uhmasta, yöherätyksistä, päiväkotiin tutustumisesta ja aamuisesta lähtörumbasta. Siitä miten vaimo haluaa jatko-opiskella hoitovapaan jälkeen ja miten sen saisi onnistumaan.



Meidänkin perhe toimii todella tasavertaisena. Jokainen saa päätösvaltaa ja kaikki osallistuu. Lapsikin. Joskin hänen sopimuksessaan on tiukemmat reunaehdot päätöksenteon suhteen. Molemmilla vanhemmilla on omia menoja, joita sitten sumplitaan. Ei kysytä saanko mennä, vaan sovitaan mikä olisi paras aika mennä. No joskus saatetaan käydä kauppaa "jos sä meet tonne, ni mä meen sit sillon sillon". Mutta sellainen vaihdantatalous ei taida olla edes lapsellisten yksinoikeus.

Minun ollessa pois kotoa, ei ole koskaan tullut mieleen edes ajatella isää jonkinlaisena lapsenvahtina. Kyllä hän ihan isänä siellä on. Lähtiessäni minulla ei ole mitään syytä kerrata milloin syödään, mistä löytyy lapsen vaatteet ja paljonko ulkona on lämmintä. Ymmärrän toki, että on isiä, joiden työ vie heidät esimerkiksi kaikiksi arkipäiviksi kokonaan pois kotoa tai että aloitteleva yrittäjä ei ole varsinaisesti läsnä vaikka paikalla onkin. Sitä taas en ymmärrä jos isää kiinnosta oppia tai kuunnella sitä omien lasten arkea.



Töissä ollessani jos lapsi tarvitsi käyttää lääkärissä tai neuvolassa, sinne meni se, jonka (työ)päiväohjelmaan se paremmin sopii. Raskausajan neuvolakäynneilläkään emme huomanneet mitään erityistä syrjimistä. Tietysti pääpaino on joka tapauksessa odottavassa äidissä, vaikka joskus sitä isänkin vatsan ympärysmittaa olisi syytä tarkkailla. Mutta kyllä mies sai aina lämpimän ja perinpohjaisen vastauksen kysymyksiinsä, joita oli yleensä aika paljon. Tosin odottava hormonihuuru meinasi välillä tiuskaista, että KVG, jos et tiedä! 

Viime keväänä vanhempainvapaan uudistus jakoi mielipiteitä ja herätti keskustelua. Oman mutu-tuntumani mukaan moni äiti nimenomaan haluaa olla lasten kanssa kotona. Ja niin on itsenikin kohdalla. Meille tämä järjestely on aikalailla itsestäänselvyys. Mutta jos se olisinkin minä, joka tienaisi enemmän tai jos miehellä olisi muuten tarve toteuttaa itseään isänä nykyistä enemmän, luonnollisesti isän jääminen kotiin otettaisiin mukaan keskusteluun. Meidän kokemuksemme mukaan niin halutessaan isä voi olla hyvinkin läsnä lasten elämässä, vaikka töissä koko tuon ajan kävisikin. 



Usein äitien keskusteluissa nousee esiin miehen osallistuminen kodinhoitoon tai tietämys lasten asioista. Veikkaisin, että usein syyllinen saattaa löytyä lähempää kuin uskoisikaan. Ainakin minun on vaikea uskoa, että täällä asuu ihan poikkeustapaus. Varmasti isejä kiinnostaa, jos heille vain annetaan mahdollisuus.

Joskus tekee mieli vaihtaa...no varmaan sitä puolisoakin, mutta ainakin näkökulmaa. Onneksi nuo lounaalla olleet isät tarjosivat minulle sen mahdollisuuden. Siis siihen näkökulmaan.

Jee isit!

(Kuvituksena vähän vanhempaa kuva-arkistoa.)

koti

Lastenvaatteiden viidakko

syyskuuta 02, 2015

Viime viikolla järjestin toista kertaa Silverjungle-vaatekutsut. Tutustuin merkkiin viime syksynä kun olin vieraana kutsuilla ja sittemmin ystäväni Laura aloitti esittelijänä, joten järjestin kutsut. Viimeistään siinä vaiheessa moni ystävistäni koukuttui merkkiin myös. Silverjungle-vaatteet ovat edullisia, laadukkaita ja simppeleitä. Ja mikä parasta, merkillä on myös loistava naisten mallisto. Uusin, pari viikkoa sitten julkaistu, mallisto on ollut todella suosittu. Monista naisten vaatteista on myyty koot jo loppuun.

Eettisyys ja ekologisuus ovat minulle tärkeitä arvoja kun valitsen lapsille vaatteita. Näiden vaatteiden valmistus tapahtuu tehtaissa, joiden laatu ja luotettavuus (kunnon palkat, eikä lapsityövoimaa) varmistetaan sertifiointijärjestelmien avulla. Tuotteilla on Global Organic Textiles -standardointi tai Ökotex-sertifikaatti.

Kuopuksen myötä olen kokenut viimeisenkin niitin tässä lastenvaatehullutuksessa ja kuulun niihin äiteihin, jotka kulkevat itse yläasteella ostamassaan paidassa ja rikkinäisissä leggareissa. Lasten myötä vaatekaupassa pyöriminen, muuttuu oikeasti vaan pyörimiseksi - niiden lasten perässä. Ja siinä missä lapsille tilaa helposti verkkokaupassa, tulee itselle tehtyä hutiostoksia ja rasittavaa palautusrumbaa kun vaatteet eivät sovi tai istu omalle vartalolle. Tällä kertaa kävikin niin, että lapset jäivät rannalle ruikuttamaan kun äiti tilasi vain itselleen.






Vaatekutsujen järjestämiselle ei ole mitään vaatimusta notkuvista tarjoiluista, mutta itse tykkään järjestää kemuja ja kutsuja, joten ainahan sitä on jotain pöytään laitettava. Tein enimmäistä kertaa cakepopseja eli kakkutikkareita. Sellaisia pientä, helppoa ja herkullista tarjottavaa. Not! Pientä ja herkullista kyllä, mutta Iisakin kirkkokin valmistui ennen kuin nämä popsit. Lisäksi tein pitsaa (koska perjantai!) ja janoa sammuttamaan mustikka-kivennäisvettä. Vieraat hämmästelivät kuinka paljon makua muutamasta mustikasta sai. Kivannäköinen juoma tarjottavaksi. 



Kaikkein ihaninta näillä kutsuilla oli kuitenkin se, että sain hyvän syyn kutsua pari peruskouluaikaista ystävää kylään. Ja eihän me oltu muututtu mihinkään, mitä nyt hieman lapsia saatu, mutta samoja (huippu)tyyppejä ollaan silti. Muutenkin sain taas huomata kuinka hienoja naisia mulla on ystävinä! 

isyys

Ropponen repussa

syyskuuta 01, 2015

Raskausaikana ajattelin kantaa vauvaa paljon ja syntymän jälkeen aluksi näyttikin siltä, että vauva viihtyykin vain sylissä. Sitten täyttyi maaginen kolmen kuukauden raja ja vauva alkoikin viihtyä lattialla paremmin. Uskon vatsavaivojen olleen syy, miksi lattialla oli huono olla. Kääntymisharjoituksetkin alkoivat kunnolla vasta nyt. Mietin kuitenkin pitkään erilaisia kantovaihtoehtoja. Esikoisen kanssa liinailin, mutta nyt halusin repun. Meillä on tämän käyttöömme saadun Baby Björnin lisäksi myös toinen kantoreppu, lähinnä minun käytössäni.



Saimme Blogiringin ja Bernerin yhteistyössä käyttöömme Baby Björnin kantorepun. Berner on suomalainen perheyritys, jolla on tuotevalikoimassaan mm. Ainu ja Baby Björn. Monelle varmasti jo entuudestaan tuttuja ja luotettavia merkkejä. Lastentarvikkeita ostaessa luotan usein Ainuun, aina liivinsuojista lähtien. Ja meidän vanhempaa mallia oleva Baby Björnin sitteri on yksi suosikkiostoksistani mitä tulee tämän kuopuksen tarvikevarusteluun.

Meidän  saama reppu on We-mallin kantoreppu. Itse mietin aluksi rintareppujen toimivuutta ja olinkin hiukan skeptinen, mutta mies oli ihan innoissaan nimenomaan tästä repusta. Lähdetäänpä tarkastelemaan sitä, kuten tarkastelen miehen meille hankkimaa autoakin. Eli aluksi täysin toisarvoisesta seikasta, ulkonäöstä. Musta on aina tyylikäs vaihtoehto. Kuitenkin omiin esteettisiin silmiini se on hivenen...äijämäinen. Ensimmäisenä tuli mieleen CSI-agentit. Miehen mielestä se on sairaan hieno. Tietenkin.





Seuraavaksi tutkitaan ajomukavuus. Reppu on helppo ja nopea pukea päälle ja se sopii pienellekin vauvalle, sillä siinä ei tarvita lisäosia vaan kaikki tarvittava on kiinni repussa. Vauvan kasvaessa reppu kasvaa mukana kun avataan sisäpuolelta yksi vetoketju. Ihan pienen vauvan saa aseteltua repun sisälle jalat sammakkoasennossa ja korkea paneeli tukee niskaa hyvin. Repussa on leveä lantiovyö ja paino tuntuu jakautuvan kantajalle tasaisesti eikä ainakaan näin pientä vauvaa kantaessa paino tunnu harteilla. Kaiken kaikkiaan repussa voi kantaa jopa kolmevuotiaaksi asti.




Merkki ja malli ovat tietysti myös tärkeät speksit, turvallisuutta kuitenkaan unohtamatta. Baby Björnin We -reppu kantaa tosiaan nimeä kantoreppu. Aiemmista BB:n reppumalleista poiketen tässä ei saa etupuolella kantaa lasta kasvot menosuuntaan, siis rintarepputyylisesti. Vauvan asento on muutenkin mielestäni erilainen kuin ns. vanhoissa Baby Björn -repuissa. Repun etupaneeli on paljon leveämpi kuin aluksi ajattelin. Reppu on hyvä apuväline esimerkiksi vaunulenkille varalta jos vauva herää eikä vaunuissa makoilu enää maistu tai kauppareissuilla kun vauvan saa nopeasti reppuun ja jatkettua ostokset niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Ensiajatukseni Baby Björnin kantorepusta olikin sellainen "iskäreppu", ja oikeastaan sellainen se mielikuva on edelleen. Oivallinen väline siis saada myös - erityisesti teknisesti orientoituneet - miehet kiinnostumaan vauvan kantamisesta.



Baby Björnin sivuilta löytyy lisää infoa vauvan, taaperon ja leikki-ikäisenkin kantamisesta tässä repussa.

Yhteistyössä Ainu ja Baby Björn
P.s. Oletko kuullut Ainu-neuvojasta? Ainu-neuvonnassa sinulle vastaavat kokeneet terveydenhoitajat. Ainu-neuvojat auttavat mikäli sinulla on kysyttävää Ainu-tuotteisiin liittyen. Tutustu myös Ainukerhoon!

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset