5 kk + ensimmäiset maistiaiset

Meidän Ropponen on 5 kuukautta vanha pallero. Enkä kestä miten suloinen voi pieni ihminen olla. Enkä varsinkaan sitä, miten siitä voi yllättyä joka ikinen aamu kun toinen katsoo suurilla silmillään ja hymyilee. Se menee suoraan sydämeen. 

Tällä viikolla keitettiin ensimmäiset bataattisoseet ja ei ollut mikään jymymenestys. Vielä. Kielirefleksi purskauttaa soseen ulos. Ajatuksena on myös (ehkä) aloittaa sormiruokailut kunhan hieman vielä poitsu kasvaa. Täytyy kuitenkin tutustua aiheeseen vielä lisää. Aloitamme kiinteiden maistelua nyt kun yöt ovat suoraan sanottuna muuttuneet aika helvetillisiksi. Jos on pienikin tsäänssi, että tällä olisi vaikutusta pidemmällä aikavälillä, niin kokeilen.

Nyt mennään tällä yhdellä maulla tämä viikko, ja annoskokokin on yhden pienen jääpalan verran. Pitää miettiä ensi viikolle uusia makuelämyksiä. Hauska seurata miten nopeasti tämä etenee. Ei taas muista tätäkään vaihetta kunnolla E:n vauva-ajasta. Sain myös Pipsan keittokirjan pienille ihmisille. En malta odottaa, että pääsemme kokeilemaan sen ohjeita. 





Mites maistelut sujuu ruudun sillä puolen?

Kommentit

  1. Hihii mä muistan vieläkin elävästi tuon maistelun ja sen, kun lusikallisesta ei varmasti päätynyt masuun kuin murto-osa! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on niin hauskoja hetkiä. Tosin nyt lähti yllättävän hyvin liikkelle kun odotti sen kuukauden pidempään kuin esikoisen kanssa. :)

      Poista

Lähetä kommentti