DIY: Äitiyspakkauksen makuupussi

lokakuuta 29, 2015

Toinen DIY-postaus putkeen. Ja molemmat vieläpä valmiista tuotoksista. Rasti seinään!


Pidin pienen blogitauon vähän tahtomattani ja tauon aikana teinkin vapaa-aikana jotain ihan muuta. Kuten tämän tuunauksen, joka minun piti tehdä alunperin jo keväällä. Tämän oli tarkoitus olla kyllä makuupussin tuunaus, mutta tästä projektista tulikin taas oikein iisakin kirkko. Ensin olin aikeissa laittaa uuden kankaan vanhan päälle, mutta tuosta valkoisesta pohjasta kuulsi läpi se vanha kuosi. Joten lähdin ratkomaan. Se oli virhe! 

Tein tätä yhteensä yhden kokonaisen päivän ja kaksi iltaa. Nyt jälkeenpäin sanoisin, että kannatti, mutta olishan tuon nyt voinut helpomminkin tehdä. Mitään megavirhettä en tehnyt, mutta vetoketjun ompelu oli vähän hankalampaa kun vanha vanu tursuili ja uusi kangaskin oli vähän turhan kieli poskella leikattu. Taisin ratkoa ainakin kolmesti. Piti myös tehdä särmät pystytikkaukset, mutta kun tikkasin nurjalta puolelta ajatellessani, että seuraan vuorikankaan vanhoja tikkausjälkiä, niin ihan vempula siitä sitten tuli päälipuolelta katsottuna. Taas ratkoin. Siinä ratkoessa mietin, että jos olisin vain ostanut vetskarin ja vanun, niin kokonaan uuden olisi tehnyt nopeammin. Jopa tällainen poropeukalo.

Mutta kävi mulla tuurikin. Ompelutarvikkeeni koostuvat lähinnä äidin vanhoista varastoista ja sieltä löytyi sininen kanttinauha, joka oli juuri täsmälleen tuon mittainen. En leikannut sitä yhtään. Se oli siis ihan ment to be - ja tämä on minusta ihana! (Ja vauvakin mahtuu siihen vielä.)

(Jätin muuten tuon yläosan pienen vetoketjun pois kun ajattelin tehdä tähän myöhemmin vielä reiät rattaiden valjaille, niin tuo yläosa toimii ehkä rattaissa paremmin näin.)







Pätevästi unohdin ottaa ennen-kuvan, mutta siis tuon nalle-pussin ratkoin tuhannen peen päreiksi ja nyt se näyttää oikke kivalt!


You Might Also Like

3 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset