Love me? Yes, I do!

lokakuuta 19, 2015

Kävin lauantaina I love me -messuilla, monen muun bloggaajan tapaan. Neljän seinän sisällä vietetyn viikon jälkeen oli mukava ajella ihmisten pariin. Itseasiassa aikamoiseen ihmisjoukkoon. Messuilla riitti kuhinaa, tapahtuma näkyi tänäsyksynä hyvin katukuvassa. I love me -messut tulivat itselleni hyvään saumaan. Melkeinpä puoli vuotta on tullut vietettyä tässä vauvakuplassa ja pari viime viikkoa on ollut rankkaa valvomisen takia. Oli kiva päästä viettämään aikaa ystävän kanssa, mutta oli myös erittäin tarpeen keskittyä välillä myös itseeni. Vaikkakin ensijärkytyksenä tulikin, ettei ständeiltä löytynyt juurikaan mitään lapsille. Haha!

Tapahtumaan sisältyi myös Kosmetologipäivät, joten kosmetiikkaständejä tuntui olevan paljon. En ole yhtään purkkinainen. Olen todella huono meikin ja kosmetiikan kanssa, joten näitä tuli nytkin tutkittua vähän huonommin. Olisin halunnut sellaiseen meikkikouluun, mutta hoksasin sen liian myöhään ja loppupäivä oli jo varattu. Mielenkiintoisimpia itselleni olivat erilaiset hyvinvointiin liittyvät kuten superfoodit ja urheilutarvikkeet sekä Weecosin ständi.

Kyllä tämä mamma näyttää ja tuntuu aika elähtäneeltä. Tukkaakin on leikattu edellisen kerran viime vuoden heinäkuussa. Ehkäpä tässä rakkaiden lasten hoitamisen ohessa voisi rakastaa myös itseäänkin vähän enemmän. 

(...ja hankkia vaikka tuollaisen pyllyn kun tuolla bodypainting-mallilla!)






You Might Also Like

0 kommenttia

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset