Poikien äiti

by - 12.38

Raskauden koko ensimmäisen puoliskon olin aika varma, että odotan tyttöä. Perustuen vain täysin erilaiseen raskauden kulkuun. Se oli se kuuluisa "olo". Kun näin ultrassa kuopuksen sivuprofiilin arvasin jo siinä kohtaa, että hän on poika. Näytti aivan samalta kuin esikoinen vauvana. (Hauska vertailukuva löytyy muuten Instagramista.) Kuitenkin kun kätilö kertoi tutkimuksen lopuksi, että "aika selvä poikahan tämä", nielin kyyneleen. Olisi nyt jättänyt edes mahdollisuuden.

Tämä on vaikea aihe kirjoittaa. Väärinymmärryksen ja lukijan loukkaamisen riski on suuri. Siksi haluan heti painottaa, että meidän ensimmäinen ultra oli vähän sekava ja lääkärin lausunto jätti pienen epävarmuuden, odotin toista ultraa kuin kuuta nousevaa, koska halusin tietää, että vauvalla on kaikki hyvin. En uskaltanut täällä blogissakaan paljastaa raskautta ennen sitä. Kun kätilö sitten kertoi, ettei löydä mitään poikkeavaa ja kaikki on hyvin - olimme luonnollisesti erittäin helpottuneita ja onnellisia.


Ropponen on terve, ihana ja rakas poika. En katso häntä ajatellen, että olisitpa tyttö. Vaikka sen toisen ultran jälkeen sitäkin pelkäsin. Mutta aihe nousee mieleeni oudoissakin tilanteissa. Kiinnitän kaupungilla huomiota perheisiin, joissa on kaksi poikaa ja tyttö. Bongaan heitä jopa instagramista. (Haha, en siis etsi vaan huomioin.) Loukkaannuin kun kuopuksen syntymän jälkeen saimme suoraan kommenttia, että kai me se tyttökin vielä tehdään. Enkä edes pelkästään siksi, että tyttöjä (tai poikia - ylipäänsä lapsia) ei vain tehdä, vaan tuli myös surku vauvan puolesta, ihan kuin hän ei kelpaisi.

Lastenvaatteiden mallistojen julkaisujen aikoihin aihe nousee aina mieleen. Tyttöjen vaatteet näyttävät silmiini aina niin ihanilta ja tuntuu, että myös valikoimaa on enemmän. Miten pinnallista! Mutta onko yhtään vähemmän pinnallista haluta perheeseen myös oman sukupuolen edustaja. Tai mitä jos tyttö olisikin ihan erilainen tyttö kuin olin ajatellut. Olen päättänyt, että kolmatta lasta meille ei suunnitella ainakaan ennen kuin olisin täysin varma, että haluan kolmannen lapsen, välittämättä olisiko tulokas tyttö vai poika. Jos tulee ollenkaan.



Kuten sanoin, aihe pompahtaa mieleeni oudoissakin yhteyksissä. Eilen katsoin Yökylässä Maria Veitola -ohjelman. Hän oli Jutta Gustafsbergin luona. Vaikka Jutan Max-poikaa näytettiin ohjelmassa vähän, minulle välittyi fiilis, että poika on kasvatettu hyvin. Tästä taas tuli mieleen, että toivottavasti osaan kasvattaa meidän pojat yhtä hienoiksi miehen aluiksi. Ja olisi  mahtavaa jos meillä olisi kolme tuollaista komistusta.

Mietin monesti miksi haaveilen tytöstä? Siksikö, että haaveilen muutenkin usein asioista, joita minulla tai meillä ei ole? Siksikö kun lapsena nukkeleikeissä minulla oli vain tyttölapsia? Siksikö, että perheessä pitäisi olla molemmat sukupuolet edustettuna? Vai jotta voisin ostaa tai tehdä hänelle ihania mekkoja? Jotta voisin neuloa hänelle vaaleanpunaiset villasukat? Siksikö, että voisin sanoa "me tytöt"? Siksikö, että näkisin minkä näköinen meidän tyttö olisi? Siksikö, ettei mammanpoika kuulosta ollenkaan niin suloiselta kuin isintyttö? Siksikö, että jonain päivänä hän voisi vaikka keskellä yötä herättää minut lohduttamaan, kun teini-iän murheet painavat? Jotta tyttö voisi jonain päivänä kysellä minun raskauksistani ja verrata omaansa? Miksi edes ajattelen tätä näin pitkälle?


Poikien kohdalla mietin, että olenko minä sitten ärsyttävä anoppi. Tai kiroaako joku tuleva miniäni joskus kun poika totetaa, että "On tää makaronilaatikko ihan jees, mut mutsi tekee parempaa". Paitsi, jos mun pojat ovatkin niin hyvin kasvatettuja, että tekevätkin sen laatikon itse. Tätä on vaikea saada sanoiksi, se ajatus vain kumpuaa jostain.

Olemme monesti ystäväni kanssa kyselleet muilta ja tulleet siihen tulokseen, että useimmilla meistä on jokin sisäänrakennettu tarve saada oman sukupuolen edustaja. Selvässä enemmistössä ovat poikien äidit, jotka haaveilevat tai ovat haaveilleet siitä yhdestä tytöstä. Onkohan tämä kaikesta tasa-arvosta huolimatta vielä niin miesten maailma vai onko se sitten tämä minun Spice Girl -sukupolvi, joka haluaa levittää sitä girlpoweria.

Olen tässä pohtiessa tullut siihen tulokseen, että se on vain se pinnallinen ajatus. Ei minulla olisi tyttölapselle mitään odotuksia. Joko hän olisi hempeä rinsessa ja rymyroope. Tai jotain siltä väliltä. Eihän meillä ole mitään odotuksia meidän pojillekaan. Esikoisellekin on tarjottu harrastuksia laidasta laitaan. Jalkapallosta ei innostunut, mutta vein tanssitunnille ja siitä tykkää nyt kovasti. Tämä sisäinen tarve ei siis johdu siitä, että kaipaisin yhteisiä manikyyrihetkiä tyttölapsen kanssa. Itse olin aika poikamainen lapsena. Ehkä vieläkin. Eikä äiti maanitellut minua pitämään mekkoa. Ehkä vähän harmitti, että halusin mennä joka paikkaan verkkareissa, enkä voinut sietää farkkuja.


Tärkeintä on vanhempien ja lasten kemiat. Ei sukupuolijaot. Toivon, että osaamme kasvattaa lapsemme niin, että suhteemme säilyisi läheisenä aina. Myös pojat saavat tulla herättämään minut keskellä yötä! Toivon, että voisin opettaa pojille myös tätä naiseuden maailmaa. Toivon kasvattavani rohkeita poikia. Niin rohkeita, että osaavat kertoa ja näyttää myös herkemmän puolensa. Se kolmas pyörii välillä mielessä, mutta lopulta jään aina miettimään, että voisiko meillä muka olla niin hyvä tuuri, että saisimme vielä kolmannen terveen lapsen.

Nytkin on jo niin paljon saatu.

P.s. Ei tarvitse tarkkailla vatsanseutua. Se on vain suklaata. Haha!

You May Also Like

34 kommenttia

  1. Näin kahden pienen pojan äitinä allekirjoitan kaikki nuo ajatukset. Ihana postaus! <3 :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus <3 ymmärrän hyvin pointtisi. Minäkin haluaisin vielä joskus tyttölapsen, vaikea edes selittää miksi. Ehkä ajattelen, että sitten kun lapset ovat vanhempia niin tyttären kanssa voi tavallaan jakaa asioita eri tavalla kuin pojan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi maailman onnellisin ihanasta pojastani, koska olen! Mun mielestä on ihanaa, kun esikoinen on poika. Mutta saa kai sitä pikkyprinsessaakin vähän toivoa :) en nyt osaa pukea ajatuksiani järkevästi, mutta halusin vaan sanoa, että i feel you! Ja että on ne lapset ihania ja rakkaita, oli ne sitten tyttöjä tai poikia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja kyllä poikien kanssakin voi olla tosi läheinen ja tietysti odotan sitäkin innolla, että pojat kasvavat. Mutta kyllä sitä kuitenkin osaisi samaistua nuoren naisen sielunelämään eri tavalla. Hienosti puit ajatukset sanoiksi, ymmärsin hyvin mitä tarkoitat. <3

      Poista
  3. Kahden tytön äitinä samaistun fiilikseen. Esikoisen kohdalla teki kipeää kuulla että tyttö tulossa. Toisen kohdalla osasin jo odottaa sitä ja pienestä pettymyksen tuulahduksesta huolimatta olin superonnellinen. Nyt kolmatta odottaessa huomaan kuinka poikatoive nostaa taas päätään :) Olen kuitenkin ikionnellinen, jos tämä kolmaskin on tyttö. Mutta ei sitä enää voi kieltää etteikö toive pojasta olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon hyvin, että samaistut. Itsekin tuntisin näin myös kahden tytön äitinä. Mutta siis pakko vielä kertoa, että olemme tosiaan kyselleet tätä paljon ystäviltä ja tutuilta ja tyttöjen äidit, jotka haaveilevat pojasta ovat paljon harvinaisempi tapaus. Mä en kolmannella kerralla haluaisi varmaan myöskään tietää kumpi tulossa. Koska siinä syntymän hetkellä sillä ei ole merkitystä. Sitä ennen vaan pohtisin yhtä typeriä kuin nytkin. Onnea tulevaan! <3

      Poista
  4. Voih, niin samanlaisia tuntemuksia tällä. Vaikka molemmat pojat on mulle maailman tärkeimmät ja ihanimmat, niin silti vielä mietin että mitä jos meillä olisikin vielä tyttö. Tai että kuopus olisinkin tyttö. Enkä myöskään osaa yhtään sanoa miksi sitä tyttöä niin kaipaan. Esikoisen kanssa leikittiin nukella, ja pian minun toiveesta jatkettiin legoleikkiä. Jotenkin nukella leikkiminen ei ollut mulle luontevaa?! En ehkä ihan poikatyttö ole ollut lapsena, mutta kaikella olen leikkinyt, niin pyssyillä kuin nukeillakin.
    No aika näyttää mitä tapahtuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tämä herätti fiiliksiä. <3 Samoin, mä myös olin sellainen, no en nyt ihan poikatyttö, kun rakasti nukkeleikkejä, mutta en kuitenkaan pukeutunut missään vaiheessa kovin prinsessamaisesti. Mutta jotenkin sitä tosiaan vaan kaipaisi toisen naisen taloon. ;)

      Poista
  5. Allekirjoitan nää ajatukset! Tosin toisin päin. Kahden ihanan tytön äitinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllä jo tätä totesin, mutta tosiaan hassua, että teitä tyttöjen äitejä kuitenkin on täällä samaistunut kun tosiaan kasvotusten kun olen jutellut niin harvemmin näin päin. Lohduttavaa jotenkin. ;)

      Poista
  6. Musta on aina tyhmää että ei saisi ääneen sanoa sitä toivetta tietystä sukupuolesta. Ei se tee sitä syntynyttä lasta yhtään vähemmän rakastetuksi eikä sitä haluaisi vaihtaa toiseen. Silti on mun mielestä luonnollista haluta naisena tyttö. Ehkä sitä kokee, että monesti tytöt ovat äidin kanssa vanhempana läheisempiä kuin pojat. Meillä esikoinen on poika ja muistan että ultran jälkeen muutama kyynel vierähti kun ei ollutkaan tyttö. Silti tuo on yhtä rakas kuin meidän kaksi seutaavaa tyttöä!

    Miehen puolelta meidän esikoinen oli suvun toinen lapsi ja toinen poika. Miehen mummun ensisanat olivat että voi ku olisi ollut tyttö! Arvaappa tuntuiko kivalta? Nyt kolmattq odottaessani jotenkin toivoin toista poikaa koska edellisen vauva-ajasta oli jo se viisi vuotta. Itse ainakin toivoin saavani kumpaakin sukupuolta senkim vuoksi, että olisi ihana kasvattaa ja seurata molempien sukupuolien kasvua ja sitä eroavatko ne toisistaan. Ja toki myös tyttö vaatteet ovat ihania jos pinnallisesti ajatellaan; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan allekirjoitan ja tavallaan en. Koska siis, kyllä mä olen molemmissa raskauksissa just luonu aika vahvojakin mielikuvia lapsesta. Eikä se tarkoita, että toivoisin lapsen olevan _juuri_ sellainen. Oli kyse sitten sukupuolesta, temperamentista tai hiusten väristä. Mun mielestä se kuuluu siihen raskausaikaan. Valmistautua kaiken puolin. Mutta sitten taas se, että miksi sille sukupuolelle tulee lyötyä niitä odotuksia. Vaikeaa...

      Kyllä mä myös tahtoisin kokea sen tytön kasvattamisen. :)

      Poista
  7. Minulla on molempia,mutta silti tunnistan nuo tunteet. Esikoista odottaessa odotin poikaa. En kysynyt ultrassa, minulla oli vain vahva tunne pojasta. Niin vahva, että meinasin inttää kätilölle vastaan, kun hän leikkaussuojaverhon takaa tuumi vauvan olevan tyttö. Ensimmäisen puolen vuoden ajan muistan havahtuneeni moneen kertaan että tosiaan hänhän on tyttö eikä poika. Keskimmäisestä minulla ei ollut mitään oloja raskausaikana, ja hänen sukupuolensa olis sinällään yhdentekevä minulle. Kuopuksen kohdalla sen sijaan huomasin toivovani toista tyttöä. En tiedä miksi. Raskaus oli hankala ja siihen liittyi enemmänkin tunnemyrskyjä. Vaatekaupoissa hypistelin mekkoja uskaltamatta ostaa yhtäkään. Ultrassa en halunnut tietää sukupuolta tälläkään kerta, mutta ensimmäisen kerran koin siihen kiusausta. Kun kätilö sitten toi nähtväkseni käärön ja onnitteli toisesta tytöstä, koin huojennuksen. Heräämössä fiilistelin tyttöä ja fb- päivityksen kommenttiin laitoin viestin ystävälle, että saa tuoda mekkoja. Tiedän että olisin rakastanut kuopusta ihan yhtä paljon poikanakin, eikä yhdenkään lapsemme sukupuolella ole mitään merkitystä suuremmin. Heitä kasvatetaan samalla tavalla sukupuolisensitiivisesti jokaista. Mutta silti, silti sillä tuntui olevan iso merkitys. Ja silti, edelleenkin koen hetkellisiä onnen tunteita siitä, että kuopukseni on nimenomaan tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään kolmannella kerralla varmaan enää kysyisi ultrassa kun tulee vaan turhia mielikuvia. Kun syntymän hetkellä se on kuitenkin aika toissijaista sitten enää se sukupuoli kun kaikki vaan on hyvin. Mutta mäkin olen aina ajatellut, että jos olisi kolme lasta niin olisi kaksi poikaa ja tyttö. Tosin olin aina kuvitellut, että tyttö on se keskimmäinen. :D En tiedä mistä nää mielikuvat ja odotukset sitten tulee.

      Poista
  8. Sattuipa hyvin, kun olen itse miettinyt, että voiko tästä aiheesta kirjoittaa vaiko eikö. Mulla toki on molempia (kuudesta kaksi on tyttöjä), mutta kyllä näiden viimeisten poikien kohdalla olen todella toivonut tyttöä. Odotan nyt seitsemättä. Viidettä poikaa meille. Eikä ollut enää ultrassa ihan helppo niellä pettymystä. Mä vaan olisin halunnut sen tytön nyt, kun elämä vihdoin sujuu ja mulla olisi annettavaa tyttölapsellekin niin paljon enemmän nyt kuin noiden jo isojen tyttöjeni ollessa pieniä. Olisin edes kerran halunnut päästä ostamaan uutena omalle pikkutytölleni söpöjä mekkoja jne. Vaikka enpä noita poikiani pois antaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä lähtökohtaisesti kaikesta voi kirjoittaa. Se on eri asia miten kirjoittaa. Mutta uskon, että tämä pätee hyvin vaikka olisikin tosiaan molempia jo ennestään. Edellä totesin, että olin aina ajatellut, että meillä on kolme lasta poika, tyttö ja poika. Ja jos olisi kais ensimmäistä mennyt nappiin, niin varmasti olettaisin myös kolmannen sitten olevan se poika. Nää on vaan tällaisia, ehkä aika tiedostamattomiakin ajatuksia ja odotuksia. Enkä pidä sitä pahana niin kauan kun se ei rajoita elämää. :)

      Poista
  9. Mä en jotenkin yhtää osannut kuvitella itselleni poikaa ennen, kuin esikoisen rakenneultrassa sellainen näkyi. Ja kuinka ollakaan, siitä lähtien olen mieltänyt itseni nimenomaan poikien äidiksi: siksi, joka leikkii legoilla, istuu treenien aikana katsomossa ja ottaa myöhemmin avosylin vastaan ihanat miniät. Tosin nyt toista odottaessani on mieleen hiipinyt ajatus, josko me saataisiin myös tyttö. Ehkä ajatus kumpuaa siitä, että saisin itselleni perheeseen "aisaparin"; neljässä vuodessa kun tuosta esikoisesta ja isistä on tullut niin erottamattomat, ettei äiti tahdo aina mahtua mukaan. Mutta toisaalta pikkuvelikin olisi aika ihana sekin...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kyllä niin, että oikeastaan toivoin, ensimmäisen olevan poika. Vaikka ostin kyllä silloinkin jo pari tyttöjen vaatetta varastoon. :D Joo kyllä sitä tosiaan kaipaisi myös vahvistusta tähän tyttöosastoon kun pojat jyrää nyt. :P

      Poista
  10. Tää materialisti minussa olisi halunnut nelosen olevan myös tyttö, että olisi vielä kerran voinut käyttää ne täydelliset mekot ja tossut ja haalarit ja vaunut mitä säilöin (pinkkiä..).
    Hämmennyin vielä vauvan synnyttyäkin omia ajatuksiani, mutta saahan sitä olla pettynytkin. Nopeasti ne tunteet kuitenkin siitä katosi, ja vauva on edelleen ihanin. Vaikka onkin poika! Kaikkien mielestä on hyvin kun meillä on 2x tyttö ja 2x poika, ne ei varmaan ymmärtäisi jos kertoisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kuvitella tuon tilanteen! :D Mä ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Ne on tosiaan näitä meidän omia odotuksia, mutta eihän se tarkoita, että se jotenkin rajoittaisi tai haittaisi elämää.

      Poista
  11. Samaistun ajatuksiisi lähes täysin. Kolmen poikalapsen äitinä näitä on tullut itsekin mietittyä usein. Vaikka välillä rinnassa puristaakin sellainen pieni tyttökaipuu, ovat lapset kuitenkin lapsina sukupuoltaan tärkeämpiä. Kuin myös tulee olemaan jos joskus vielä lisää lapsia siunaantuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mulle ei enää kuopuksen syntymän jälkeen ollut mitään merkitystä kumpaa puolta hän edustaa. Sitä ennen vaan löysin itseni mitä oudoimmista ajatuksista. Ja tosiaan sellaista kaipuuta juuri on. Ja se on varmaan aika sisäänkirjoitettua.

      Poista
  12. Tää on varmaan niin luonnollista naisille jossain vaiheessa. Onhan se ihana nähdä oma pieni tytöntylleröinenkin poikien lisäksi. Minullakin on kaksi poikaa. Tosin kumpikaan ei ole saanut syntyä terveenä tai pysyä terveenä!! Luulempa että osaisin käsitellä asiaa vähän paremmin jos kumpikin olis niitä terveitä.. Kannattaa olla super onnellinen, että on terveet lapset. Elämä on monella tapaa paljon helpompaa. Tai ainakin pitäisi olla helpompaa. :) Ihanaa se on silti vaikka terveitä eivät olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan vastata sinulle ensin. :) Kiteytit tämän mun ajatuksen ja tuon mun loppulauseen hyvin, että vaikka arkisissa tilanteissa tämä nousee esille, niin loppuviimein kun kolmannen lapsen otamme keskusteluun, niin päällimmäisenä on juuri se toive kolmannesta terveestä lapsesta. Jopa huoli, että olisiko edes mahdollista olla niin onnekas. Vaikkei se sairauskaan sitä rakkauden määrää vähentäisi. Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Hyvä pointti! Ollaan tästä keskusteltu kaverin kanssa, joka on kokenut kohtukuoleman ja hän on aina sanonut, että pääasia ei ole edes se terve lapsi vaan se, että lapsi syntyy elävänä. Ja sehän se tärkeintä on, mutta ei se varmaan silti poista sitä tietyn sukupuolen kaipuuta.

      Poista
    3. (Äh, vastasin väärään kohtaan.)

      Jep, sama juttu kun saman kokeneen ystävän kanssa olen jutellut. Mietin, että jatkanko aiheesta vielä laajemmalla kannalla uudessa postauksessa vaikka vastaanotto tällaiselle tabu-aiheelle olikin ihan mielettömän hyvä. Mulla on kaikki sympatiat niin lapsettomuuden kanssa taistelevien kuin leijonaemojenkin puolella, siitä ei ole epäilystäkään. Se ei silti koskaan poista niitä omia ajatuksia, toiveita ja pelkoja, joita omassa arjessa on. Jos meillä olisi molempia sukupuolia, niin tämä kirjoitus käsittelisi todennäköisesti jotain muuta "jota minulla ei ole". Ei pelot ja toiveet ole toisiaan poissulkevia. Mutta silloin kun joku pelko toteutuu, niin palikat järjestyvät uudelleen. Monesti sanotaan, että elämänarvot menevät uusiksi. Uskon, että terveys on kaikkien arvo numero yksi kun on omasta perheestä kyse. Minä koen sen niin, ettei ne mene uusiksi, niiden arvojen merkitys arjessa vain korostuu.

      Ihanaa, että tänne syntyi keskustelua. :)

      Poista
  13. Tämä oli tosi kauniisti ja rehellisesti kirjoitettu, ja sitä paitsi samaistun täysin ja allekirjoitan kaiken.

    Silloin, kun kahden pojan vanhemmuus oli tuoreempi juttu, niin tätä tuli mietittyä enemmän. Nyt olen ollut kahden pojan äiti yli neljä vuotta, 95% varmuudella enempää lapsia ei tule, ja tämmöinen mä nyt sitten olen: poikien äiti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Varmasti tämä ajatus tulee myös hälvenemään, koska jo nyt tässä vaiheessa on outoa ajatella, että jos kuopuskin olisikin ollut tyttö. Niin ajan myötä siitä tulee varmasti yhtä absurdia kuin siitä ajatuksesta, että millaista elämä olisi jos ei olisikaan nyt lapsia. :D Ihana kommentti!

      Poista
  14. Samaistun kanssa kahden pojan äitinä kyseiseen kirjoitukseen. Muistan kuopuksen odotus aikana olleeni todella varma alkumetreillä että nyt hän on tyttö ja kun puolivälissä selvisi että hän on myös poika niin olihan se hetken verran pettymys kun olin ollut niin varma. Mutta olen todella pienestä pitäen pitänyt itseäni ennen lapsiani nimenomaan poikien äitinä. Muistan jopa esikoista odottaessani kun emme kysyneet kumpi tulokas on, olleeni jopa kauhuissani että jos hän olisikin tyttö. Miten ihmeessä selviäisin siitä!? Jälkeenpän ajatus naurattaa... Niin tai näin rakkaita ovat molemmat mussukat! :) <3

    -Noora-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora <3 Meillä kans oli vahvasti se toive, että esikoinen olisi poika. :D Ja olin ajatellut myös, että jos on kolme lasta niin kaksi olisi poikia. Että siinä mielessä vähän sama, et pääasiassa koen, että olen juuri se poikien äiti, mutta kyllä sitä tyttövahvistusta perheeseen toisaalta myös kaipaisi. No aika näyttää mitä tapahtuu. :)

      Poista

top social