Talven toppaa

marraskuuta 05, 2015

Rakkautta ensisilmäyksellä. Näin tämän takin Popin liikkeessä jo alkusyksystä kun topat tulivat myyntiin ja olin itsekin sillä hetkellä myyty. Meillä on vielä viime vuotinen Ebben toppahaalarikin, mutta takki ja housut ovat paljon käytännöllisempiä vaikkapa kauppamatkoilla. Pojan koko vuoden ainoana takki na on ollut Popin oranssi softshell, joten tällainen hillitymmän värinen takki on erittäin tervetullut lisä repertuaariin.

Nappasin kuvat nopeasti ennen kerhoon lähtöä kun tänään oli sen verran viileää, että toppatakki ei ollut yhtään liioiteltua. Toppahousut eivät siksi päässeet kuviin, mutta varmaan ihan helppo kuvitella miltä mustat toppahousut näyttävät! Miehellä on myös talveksi vähän samanlainen parka. Ovat aika symppiksen näköisiä samantyylisissä takeissaan. 

Minullekin yksi tällainen! (Takki siis, tuo poikahan onkin jo mun. Ehe ehe!)





You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Todella hyvän näköinen takki, tuo väri on ihan täysi 10!

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut tytöllä tähän asti käytössä aina talvihaalari, mutta nyt hommasimme ensimmäisen kerran toppatakki/housut yhdistelmän, juurikin siksi että joskus voi lähteä jonnekin pelkän takin kanssa, eikä aina tarvitse käydä läpi sitä haalarirumbaa. Ja muutes tosi kivan näköinen tuo pojan takki :)

    VastaaPoista
  3. Ihana takki ja suloinen poika! Olen itsekin haaveillut tuon tyyppisestä parkatakista, värikin on just eikä melkein mun makuuni.
    Mukava kun palasit takaisin Åblogit-yhteisöön. Ehkä tapaamme jossain tilaisuudessa tuonnempana.
    Tervetuloa vastavierailulle blogiini :)

    VastaaPoista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset