Rahkasämpyläburgerit

kesäkuuta 08, 2016


Rahkasämpylät


500g rahkaa
4 dl vettä
50g tuorehiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa)
0,5 dl öljyä
0,5 dl siirappia tai 2 rkl hunajaa
1 dl kauraleseitä
4 dl kokojyväruisjauhoja
5-6 dl vehnäjauhoja


Lämmitä rahka ja vesi kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva. Sekoita ja lisää joukkoon suola, öljy ja siirappi tai hunaja. Lisää taikinaan leseet ja ruisjauhot. Anna turvota hetken aikaa lämpimässä (n. 15 min). Sekoita tasaiseksi ja lisää vehnäjauhot. Taikina saa olla löysähkö. Kohota taikinaa noin puoli tuntia.

Pyörittele sämpylät käyttäen runsaasti jauhoja. Painele taikinapallot litteiksi (itselläni oli n. 1,5 cm paksuja lättyjä). Kohota hetki ja paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Odota, että sämpylät jäähtyvät kunnolla ennen leikkaamista hamppareiksi.



Väliin tein ihan tavallisia jauhelihapihvejä, vähärasvaisesta naudan paistijauhelihasta. (1 prk kermaviiliä, 1 dl korppujauhoja, sipuli, mausteet, kananmuna ja jauheliha.) Majoneesin sijasta käytin salaatinkastiketta, mutta juustoa ei sovi hampparista jättää pois! Hah!

Meidän viikonloppuruokailut menevät usein saman kaavan mukaan. Perjantai on tortilla- tai tacopäivä, koska niitä on helppo ja nopea tehdä arkiviikon päätteeksi. Lauantain ruokailut menevät monesti jossain muualla kuin kotona ja sunnuntaina tehdään kotona jotain spesiaalia.

Eli pitsaa.

Nyt kuitenkin päätettiin tehdä jotain oikeasti spesiaalia. Minun on tehnyt mieli kokeilla rahkasämpylöitä, kun olin kuullut, että ne ovat aika tuhtia tavaraa. Ja kyllä näistä burgereista lähti vähän isompikin nälkä! Itsetehdyt hampparit maistuivatkin extra-hyviltä, aamupäivän ulkoilun ja pihahommien jälkeen.

Vaikka kaiken ei tarvitsekaan olla rahkasitä ja proteiinitätä, mutta tuntuu kivalta kun tietää varmasti mitä ruoka sisältää - ja samalla se maistuu ah niin ihanalta roskaruualta.

Millaista on teidän viikonloppuruokailu vai eroaako se edes arkiruoista?


Lisävinkki: näin kesällä pihvit kannattaa paistaa grillissä. Vie burgerit ihan nextille levelille!

P.s. Nuo ihanat paperit ovat Clas Ohlsonilta. 3,90/pkt.

Edellinen postaus: Pullaa ja personal trainingia

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tulikohan minulta jo yksi kommentti? :D Kone tilttasi, joten kommentoin uudelleen. (Aiempaa mahdollista kommenttia ei tietty tarvi julkaista! ;))

    Tosiaan rahkasämpylät herätti huomioni ja oli pakko tulla kurkkimaan ohje ja hamppari näyttää TOSI herkulliselle! Tuliko sämpylöistä kuohkeita ja ilmavia?

    Meillä syödään monesti viikonloppuisin kotiruokaa lounaalla, mutta iltaruoka on sitten vähän speciaalimpi. Tehdään monesti just hamppareita, mutta kokkailen perheelleni mielelläni myös tortilloja tai vaikka pizzaa, joka on A-murun suosikkia. Nyt kesällä tietty grillataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli juu kaksi kertaa. Mä en oikein tiedä et miten tuo asetus pitäisi olla, että se ei katoaisi sillä tavalla. Ne olivat tosi hyviä. Pitää vaan leipoa ja nostattaa hyvin, ettei tule sellaisia tuhteja vaan juurikin vähän ilmavampia. Luonnollisesti ei nyt ihan perus vehnähötön tasolle pääse siinä ilmavuudessa, mutta ehkä ymmärsit pointin. :D Sama juttu, me myös grillataan tosi paljon! Ja viikonloppuisin tosiaan sitten spesiaalimpaa. Tästä nyt on hetki aikaa kun näitä tein, mutta leivonta + pihvien paistaminen on suhteellisen työläs kombo ja ajattelin, että seuraavalla kerralla teen pihvit edellisenä päivänä. Ja nekin voisi tehdä grillissä, sairaan hyviä!

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset