featured

Bataattikeitto inkiväärillä

elokuuta 31, 2016

Nyt on menossa joku kokkauskausi. Tykkään hirmuisesti laittaa ruokaa ja leipoakin, mutta vain sellaisia suht yksinkertaisia ja nopeita juttuja. Positiivista plussaa jos ruoanlaitossa ei kulu koko kaapillinen kippoja ja kuppeja. Mä nimittäin inhoa – ei... Mä vihaan niitä kokin muita velvollisuuksia, eli työpisteen siivoamista ja tiskaamista. 

No onhan tiskikone juu, mutta ei niitä sellaisenaan voi sinne heittää ja sitä paitsi seonainatäynnä! Mutta kun kerran on olemassa pakastimia, joita ei tarvitse sulattaa, niin kuka keksisi keittiön, jota ei tarvitse siivota? Anyone?

Mulla on nyt syksyn ruokateemana monipuolistaa meidän perheen ruokakylttyyriä. Ottaa askel tai kaksi poispäin niistä kaavoista, joihin olen keittiössäni pahasti kangistunut. Ensimmäinen askel on kauppaostosten parempi suunnittelu. Tai siis oikeastaan ylipäänsä suunnittelu. Olisi varmaan hyvä miettiä ennen sitä kauppaa mitä syödään ja mitä siihen tarvitaan, kuin miettiä kaupassa, että ostan nyt tätä ja mitäs siitä tekisinkään.


Näiden kauniiden sanojen jälkeen on hyvä todeta, että tämä bataattisosekeitto jos mikä,  on juuri yllä kertomani vastakohta. Sosekeitto, jonka teen aina lähes samalla tavalla, koska se on takuuvarmasti niin hyvää. Ehkä ensi kerralla voisin kokeilla jotain muuta. Mutta tämä on minun ja esikoisen lempparia! Vaikka tällä kertaa laitoin tavallisen ruokakerman sijasta ranskankermaa. Kuin villiä?

Jos omenapiirakka on leivonnaisten syksyinen must have, niin sosekeitto on ruokien ykkönen syksyllä. Tämä keitto on täsmällisemmin kasvissosekeitto, mutta bataattisuuttahan voi säätää maun mukaan. Teen keittoa aina ison satsin ja "jatkan" sitä usein peruna-porkkanalla. Tähän voisi käyttää hyvin myös kolme keskikokoista bataattia.



Näin se menee:

Bataattikeitto inkiväärillä

2 bataattia
3 perunaa
3 porkkanaa
1 sipuli
1 prk ranskankermaa

Kasvisliemikuutio
Tuoretta inkivääriä (semmoinen peukalon kokoinen palanen)
Ruohosipulia (ja persiljaa)
Mustapippuria
Suolaa

Kuori ja pilko juurekset (pilkon aina pieniksi, jotta kypsyvät nopeasti), keitä liemikuution ja inkiväärin kanssa noin 10-15 min. Soseuta juurekset ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Lisää kerma ja yrtit, kiehauta. Laitoin myös persiljaa kun sitäkin oli ja pidän sen mausta, mutta sen voi jättää pois tai korvata vaikka korianterilla. Ruohosipulia ja pippuria voi lisätä vielä lautaselle. Tarjoile sellaisenaan tai perinteisesti raejuuston kanssa.


Piis of soup!

featured

Kysyin mieheltä | Husbandtag

elokuuta 29, 2016

Tämä haaste heitettiin minulle joskus kauan sitten. Hieman tämänkaltaisia juttuja pohdimmekin ennen vihkimistä, mutta tässä nyt miehen ajatuksia minusta (3 kuukauden naimisissa olon ja) 14 vuoden yhdessäolon jälkeen. Apua.

1. Kun vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- Devious Maids. Tai joku sun ihme sarja.
("Ihmesarja" eli Gilmoren tytöt. Game of Thronesia odotellessa!)


2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- Se semmonen, mauton. Tavallinen.
(Joo, olen hieman hajuton ja mauton tyyppi.)

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
- Jotkut liharuoat, et ikinä suostu ku ehdotan jotain pihviä...muuten sä syöt kyl kaikkee.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- Varmaan ruoaksi ottaisit lohta ja harvemmin juot, mut vastaan skumppa.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?
- Ainaki 40 
(Kröhöm! Se on kolmeysi.)

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- Kaikkee krääsää. Kuvausrekvisiittaa.
(Jjjjust.)


7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- Pullataikinaa.
(Mitää?! Haluutsä nyt lukita muka tän vastauksen.)
- Eiku. Jäätelöä.
(True dat.)

 8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- Juostessa teknoo ja kotona poikien kans Suomi-räppiä.
(?? Tällä hetkellä lenkillä kuuntelussa on lähinnä vaan tylsästi radiosoittarit.)


9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- Komedioista.
(Niistäkin kyllä. Aika kaikkiruokainen olen tässä myös.)


10. Minkä väriset silmät hänellä on?
- Vihreet.

11. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- Kun mä hoputan.

12. Missä hän on syntynyt?
- Sairaalassa.
(What a funny guy. Loimaan sairaalassa, Koski TL on kotikunta.)

13. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
- Kirjoittamisen.

14. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Montakin asiaa. Mut vastaan et kokata.
(Aaaw. Kiitos!)

15. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- Mämmi.

16. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- Puhelin, kotiavain ja lapset.
(Näistä olis hyvä muistaa aina ainakin kaksi kolmesta.)

17. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- No se hoputtaminen. Ja varmaan siks kun se on sun oma vika kun joutuu hoputtaa. Mut et sä kyllä helposti ärsyynny.

18. Entäs piristymään?
- Mun hauskat jutut.

19. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
- Spaissareita.
(Siis nykyään?)
- Aaa! No sit en kyl osaa sanoa.
(No ei voi syyttää. Ei tule itselläkään oikeastaa ketään tiettyä mieleen. Mutta tykkään hyvistä persoonista, en niinkään välttämättä saavutuksista. Esimerkiksi hauska ylläri oli Eva Longorian snapchat, jossa on toki paljon korkeaa pintaliitoa, mutta hänestä välittyy silti sellainen lämpö.)

20. Millainen hän on vaimona?
- Rehellinen, huumorintajuinen ja joskus jopa hauska – niin et mäkin nauran.
(No kiva. Ootpas ite nyt  tosi "hauska".)

21. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- Myyminen. Hihih! Tori.fi ja facebook-kirppikset.
(Olin jo varma, että vastaa lastenvaatteet, mutta ei tämä kauas aiheesta mennyt.)

22. Millainen on hänen kotilook?
- Verkkarit ja imetystoppi.

...No niin, eiköhän tämä jo riitä! Kiva, kiitti!


arki

Arjen juoksua

elokuuta 28, 2016



Tämäkin kuukausi vierähti aivan älyttömän nopeasti. Moni aloittaa syksyllä uuden harrastuksen – tai vanhan uudelleen.

Mun harrastukseni on tällä hetkellä kaupoissa juokseminen. Eipä sillä, hikihän siinä tulee. Tällä viikolla taisin käydä joka päivä kaupassa. Parhaimpina päivinä kahdesti. "Mä otan nyt vaan nämä tärkeimmät ja tuun sit huomenna kunnolla." Myyjät ihmettelee kohta, että onko toi muija vieläkin täällä.

No en, ku taas.

Pitäisi myös keksiä jokin aukoton systeemi kirjata puuttuvat asiat ostoslistaan. Keittiösuihketta ihan mahdoton muistaa kun pyyhkii pöytiä kädet märkänä eikä voi kirjoittaa puhelimeen tai edes paperille. Pitäisi aina kiertää kaupassa kaikki hyllyvälit, varmuuden vuoksi. Usein muistaa mitä piti ostaa kun kävelee ohi. Ellei harhaudu ja ostakin vierestä sitä tiskiharjaa "kun tää pitäis kohta vaihtaa". 

Sit tais ollakin jo kaikki.
Ja kassan kautta kotiin!

Ttu!! Se suihke.


(Kuvan Tokmanni liittyy 50% tapauksista.)

featured

Sitruunainen omenapiirakka

elokuuta 27, 2016

Esikoisen kummit olivat tänään kylässä ja teimme vihdoin – jo aiemmin hehkuttamani – grillipitsat. Kesän ensimmäiset ja viimeiset. Nätti ilma ja kaikkee. Mutta tuuli. Oikea puhuri sellainen pilasi suunnitelmat eikä grilliin saatu kunnon höökiä. Eikun äkkiä uuni päälle. Saimme kaksi pitsaa paistettua grillissä. Pitsakivellä saa ihanan rapean pohjan. Pidän rukiisesta pitsapohjasta ja siihen löydät ohjeen täältä viime syksyn pitsagrillailusta.

Tämän postauksen ei kuitenkaan pitänyt käsitellä pitsaa tai grillausta vaan sitä mitä söimme jälkiruoaksi. Syksyn must-herkku. Omenapiirakka.

Olin jo kirjoittamassa, että tällä kertaa tein jopa täysin ohjeen mukaan. Se on äärimmäisen harvinaista. Vaan enpäs edes tehnyt. Kaapissa ei ollut vaniljajogurttia, joten käytin ihan luonnonjugua. Ja hyvä tuli. Ehkä jopa parempikin! En yleensä leivo tai kokkaa ohjeen mukaan siksi, että kaikki reseptikirjat ja ohjeita pursuava internetsi on minulle vain pohjaton inspiraation lähde. Joko valmistan päähänpistosta, jolloin kaikkia aineita ei ole kotona saatavilla tai sitten vartavasten ostan kaupasta vain tärkeimmät ja sovellan loput.



Löysin tämän ohjeen ja tein pikatsekkauksen mitä kaapista puuttuu. Sitruunarahka. Ok, no tämä oli iisi. Vaniljajuggaa en viitsinyt ostaa kun maustamatonta oli saatavilla. Olen aina ajatellut näiden rahkapiirakoiden olevan monimutkaisia vaiheiltaan, mutta ainakin tämä Liian hyvää -blogin ohje oli hyvin simppeli.

Sitruunainen muruomenapiirakka (pellillinen)

Muruseos:

8 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua voita tai margariinia

Pohjataikina:
2/3 muruseoksesta
2 dl vaniljajogurttia (tai luonnonjugua, voi myös maustaa vaniljasokerilla)
1 kananmuna

Täyte:
1 litra pieniä omenakuutioita (n. 5 omenaa)
hieman kanelia
1 tlk sitruunarahkaa (200 g)
1 tlk maustamatonta rahkaa (250 g)
1,5 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet kulhossa sekaisin. Sulata rasva ja kaada jauhoseoksen sekaan. Vatkaa sähkövatkaimella nopeasti muruseokseksi. Älä vatkaa liikaa. Ota muruseoksesta 4,5 dl toiseen kulhoon, ja laita sivuun pinnan muruseosta varten.

2. Pohjataikinaa varten, lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen vaniljajogurtti (tai luonnonjugu) ja kananmuna. Vatkaa nopeasti taikinaksi. Ei tarvitse olla sileää, vaan murupaakkuja saa jäädä.

3. Levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle suurelle uunipellille. Laita pienet taikinanokareet leivinpaperin alle, uunipellin nurkkiin, että paperi pysyy paikallaan, kun levität tahmeaa taikinaa pellille.

4. Kuori ja kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. Itse käytin 5 keskikokoista omenaa. Levitä omenakuutiot piirakkapohjalle tasaisesti. Jos pidät kanelista, lisää hieman kanelia omenakuutioiden päälle (ilman kaneliakin tulee herkullista).

5. Valmista rahkatäyte sekoittamalla rahkat, sokerit ja munat vatkaimella sileäksi seokseksi. Kaada täyteseos tasaisesti omenakuutioiden päälle.

6. Ripottele sivuun jättämäsi 4,5 dl muruseosta rahkatäytteen pinnalle, mahdollisimman tasaisesti.

7. Paista piirakka 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40-45 min ylä/alalämmöllä. Piirakan pinta jää vaaleahkoksi, mutta pohja on yleensä tummempi. Anna piirakan jäähtyä kunnolla. Piirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, jääkaappikylmänä, makeuden ja kosteuden tasaannuttua.



featured

Kuinka kertoa raskaudesta oikein

elokuuta 25, 2016

Varmaan suurin osa teistä lukijoista on joskus joutunut tilanteeseen, jossa päässyt (tai joutunut) kertomaan raskaudestaan jollekin. Eli siis about kaikille sun lähimmäisille. En usko olevani ainoa, jolle se on jostain syystä tosi vaikeaa.


Omg, ja nyt välikommentti. Minä. En. Ole. Raskaana. Aihe nousi esiin ihan muuta kautta. 


No ni, jatketaan.

Oletteko miettineet miksi monet tekevät isovanhemmille sellaisia lahjalaatikoita ja ylläriviritelmiä, joihin piilottaa ultrakuva ja lymyillä sitten itse jossain muualla kun paketti avataan. Ei se johdu siitä, että haluaisi tehdä siitä ikimuistoisen hetken. Believe me. Se on ikimuistoinen joka tapauksessa. Niin tehdään, koska se on helpompaa.

Jos raskaus on ihan alussa – toim. huom. loppuraskaudessa on se kätevä puoli, kun tapaa jonkun niin ei enää tarvii kertoa, kuva puhuu puolestaan (ja allekirjoittaneella ihan pelkkä naamakuvakin riitti).

Niin siis, kun raskaus on vielä alussa, ei oikeastaan ole tapahtunut hirveästi mitään. Paitse ne vaivat ja se osuus, joka sen raskauden on aiheuttanut. Raskauden paljastamisen toinen kerta oli lähes yhtä jännittävää kuin se ensimmäinenkin. Olimme myös olleet tuolloin jo 12 vuotta yhdessä, mutta silti ainoa asia, jota mietin oli, että no nyt kaikki tietää et meollaanharrastettuseksiä. KAHDESTI.

Raskaudesta kertominen lähipiirille on pakollinen paha ja välttämättömyys. Joku saattaisi vähän loukkaantua jos seuraavan kerran nähtäessä kävelisikin vastaan vauva kainalossa. Tämä on asia, johon on vaikea kesken kahvipöytäkeskustelun löytää hyvää aasinsiltaa. Mutta ei sitä haluaisi ihan vain töksäyttäkään, ettei tulevalla mummolla mene pulla väärään kurkkuun.

Pullasta puheenollen. Silti se töksäyttäminen on aina parempi vaihtoehto kuin ah niin loistavat idiomit raskaana olemiselle. Jos et halua asiasta yhtään enempää vaivaannuttavaa, älä kerro sitä kiertoilmaisuin. Pahimmassa tapauksessa sitä vertauskuvaa ei ymmärretä ja sitten vasta siitä keskustelusta tuleekin hyvin outo.


- Meillä on hedelmä on kypsymässä. 
Ai kiva, mekin istutettiin just kirsikkapuita.
 

-Pulla on uunissa. 
No herranjestas – ja sä oot täällä!

- On vähän essunhelma koholla. 
Jaaha sitä on otettu vaikutteita alastomasta kokista, vink vink.

- Olen siinä tilassa. 
Shiish mäki oon jo ihan humalasha.

- Haikara kävi kylässä. 
Hyvä teille, meillä ne on ne perkeleen varikset vaan riesana.

- Olen pieniin päin. 
Apua sä oot sairas! Soitan poliisit.
 

-Saatiin lotossa 7 oikein. 
VAU, onnea! Oliko monta kimpassa kun panitte numerot?

Että ei muuten yhtään lähde väärille urille se homma.


P.s. En ole muuten ikinä oikein voinut sietää raskauteen tai synnytykseen liittyviä "hauskoja" sanoja ja sanontoja, kuten vaikka "olla tiineenä, hautoa, jakaantua, räjähtää, telakoitua(!) tai poksahtaa". Yäh. Kerro omat inhokkisi!

featured

Omena-porkkanamehu à la Aaltoja

elokuuta 24, 2016

Ostin miehelle mehulingon synttärilahjaksi. Luonnollisesti ensimmäisen viikon teimme joka päivä mehuja ja sitten siirsin lingon keittiön alalaatikkoon – tai siis à la laatikkoon, hö hö! – josta se vaivoin kaivettiin viikonloppuisin. Tänään suorittaa piti jo lähes arkeologisiakaivantoja kun metrin leveä keittiölaatikko oli syönyt sisuksiinsa aimo määrän tavaraa. Justhanmäsiivosin. Oliks tää tutti se mitä etsittiin joskus ja eihän tätä pleikkariohjainta kukaan vaan oo kaipaillu?

No tänään se joka tapauksessa otettiin käyttöön kun mehuhimo iski. (Olen ollut joskus oikea mehulutraaja, mutta olen siitä pahasta tavasta päässyt eroon, ainakin suurimmaksi osaksi.) Itse tehdyt mehut ovat takuulla vitamiinirikkaita ja tuoreinta tuoretta. Nyt omppukauden käynnistyessä oli kiva tehdä omenamehua. Vaikkei meidän keittiöstä nyt valitettavasti löytynytkään niitä kotimaisia. Mehulingon parasta antia (blenderiin verrattuna) on juuri porkkanamehu. Omenaa ja pehmeämpiä hedelmiä voi hyvin myös blendata ja tehdä mehumaisen smoothien. Olen ihan ymmälläni kuinka paljon linko voikaan puristaa yhdestä porkkanasta mehua!

Omena-porkkanamehu à la Aaltoja


6 (punaista) omenaa
8 isoa porkkanaa
Kourallinen vihreitä viinirypäleitä
Yhden sitruunan mehu
Palanen inkivääriä

Ja eikun linkoamaan!

(Sitruuna tuo paitsi makua, estää myös omenan tummumista, mutta silti mehun väri vaihtui aika nopsaan kirkkaan oranssista hieman sameahkoon.)

Tämä mehu kelpasi muuten hyvin myös nirsolle taaperollekin!

Löytyykö teidän hyvin varustetuista keittiöistä mehulinkoa?

esikoinen

Eskarihuumaa vai eskariuhmaa?

elokuuta 23, 2016

Eskari alkoi vasta viime viikolla, mutta on saanut jo suuria muutoksia meidän arkeen. Kuusivuotias haluaa palavasti oppia koko ajan uutta ja tietää enemmän. Esikoulu, tuo taivaanlahja, joka tarjoaa bensaa niihin liekkeihin.

Kesän loppupuolella tuntui jo, etten mitenkään pysty keksimään tarpeeksi tekemistä Isoveljelle. Tai pystyn, mutta en jaksaisi kun pitäisi paljon muutakin tehdä. Juuri kun ehdit keksiä jotain tai annat tehtävän niin jo kuuluu "Oke, mitä sit?"

Nyt kun pakollinen aivojumppa on suoritettu aamupäivällä, minustakin riittää enemmän iltapäiväksi ja lapsi itsekin on rauhallisempi. Eilen pelattiin lautapeliä yhdessä pitkästä aikaa. Olin aamupäivällä ehtinyt raivata keittiön ja touhuta pikkuveljen kanssa. Vähemmän kaaosta korvien välissä ja keittiönpöydällä.

Kevään ja kesän vaivannut eskariuhma on selvästi rauhoittunut jo yhdessä viikossa! (Ah, ihan kuin tv-shop!) Selkeämmät aamutoimet, kiva esikoulu, uusia kavereita ja paljon tekemistä. Monta avainta iloisempaan arkeen. Eskarin odottaminen oli jännittävää ja siitä puhuttiin etukäteen paljon. Vähemmästäkin alkaa puntti tutista. Itseäkin jännitti, lähinnä siksi, että saatoin ihan vain pari kertaa pissiä omiin muroihin. "Eskarissa kyllä pidetään huoli, että istut paikallasi kun syöt, ja siellä sitten syödään kaikki mitä tarjotaan eikä kukaan ei auta sulle niitä sukkia jalkaan siellä". Mutta ihan kiva paikkahan se on.

Eskari rimmaa keskarin kanssa. Sattumaa?


No eipä sitä olisi tarvinnut itsekään. Kummankaan. Tyyppi on näissä tilanteissa aina kuin kala vedessä. Ensimmäisenä päivänä eskariluokan ovella jäbä oli jo hävinnyt vierestä. Olis ny sanonu edes heipat.

Ovella oli toinen poika vanhempiensa kanssa, eikä rohjennut mennä muiden mukaan. Ajattelin tsempata poikaa ja näytin, että tuolla on Eevert-poika, mene vaikka hänen kanssa leikkimään, hän on myös ensimmäistä päivää täällä. Pojan äiti vastasi: Niin. Meidän poika on kyllä ollut täällä koko ajan päivähoidossa.

Taidan jättää uhkailun lisäksi myös tsemppaamisen muiden harteille. Jäljelle jäi vain lahjonta ja kiristys.


Mukavaa syksyn alkua kaikille muutosten tuulissa seilaaville! <3

featured

Maanantaita ihmiset!

elokuuta 22, 2016

Mun elokuuhehkutukset meni ihan harakoille. Kesäkuukausi. Pyh. Takkikelit on täällä taas! Paitsi näissää meidän leveysasteen kesälämpötiloissa taitaa kyllä olla aina takkikeli. Tämä meidän pienin ei vaan meinaa arvostaa äidin hömpötyksiä. Syksyinen vaatehuuma on täällä taas! Vaatemerkeiltä tippuu uusia mallistoja samaa vauhtia laskevan lämpötilan kanssa.  


Jotain ehkä tulee uutenakin ostettua, mutta nyt hyvät mahdollisuudet myös kirppistelyyn. Takki on uudenveroisena fb-kirpulta ostettu ja minä olen siihen ultimaattisen ihastunut. Mutta joku muu ei.

Takin päälle laittaminen lamaannuttaa hänet täysin. Ei voi kävellä. Ei voi edes itkeä. Koska takki. Se on kai liian iso, liian kahiseva ja aivan liian keltainen, prkl!

Kuten jo instassa kuulutin. Jos maanantai olisi taapero, se olisi tällainen:


Vaan HänMän ei vielä aavistakaan, että pahempaa on luvassa.

Nimittäin haalarikausi!

featured

Olohuone ruokasaliksi

elokuuta 22, 2016


Viime tipan naiset käsi ylös nyt! En tiedä mistä olen tällaisen toimintamallin oppinut ja miten siitä voisi oppia pois, koska se on vähän stressava, mutta toisaalta taas äärimmäisen tehokas. Minun kroppani ja aivoni toimivat parhaiten pienen paineen alla. Toisin sanoen (miehen) viimeisellä lomaviikolla. 

Lomalle oli asetettu pienehkö (pirun pitkä), siis pienehkö to do -lista, joka käsitti lähinnä kodin remppaamista ja raivaamista. Nyt isoveli käy eskaria ja mies on duunis töis, kotona on siis kaksi auttavaa kättä vähemmän. Mutta tuliko lomalla hyödynnettyä tätä tilaisuutta. No ei tietenkään! Minun ja Ropposen arki jatkuu kotona, mutta silti pieni paniikki iski viime viikolla, että nyt pitää saada paljon näkyvää aikaiseksi.

Osan viikosta istuin koneella työstämässä valokuvia. Ja samalla kun huhkimme myös sitä yläkertaa valmiiksi...tai siis valmiimmaksi – teki mieli ottaa pieni välipalahomma ja repiä olohuoneen tapetti pois. (Olohuone ennen mm. täällä.) Tuo yhden seinän muutos oli todella nopeasti tehty. Jos ei laske mööpelivalssiin kulunutta aikaa niin itse remppaan meni noin 4 tuntia. Pidän lopputuloksesta ihan älyttömän paljon. Paitsi, että se on täysin omien käsien tuotos, seinä on siis maalattu pensseliä apuna käyttäen tuollaiseksi kevyeksi look-a-like-betoniksi. 

Olohuoneen muutos ruokatilaksi tuli samaan syssyyn, kun muutenkin piti siirtää televisio pois remppahullun naisen tieltä. Tupakeittiö on nyt sitten vain keittiö-ruokasali ja olohuoneen saamme sitten joskus kun tuo yläkerta valmistuu. Nyt tämä tila on valoisa, toimiva, avara ja enemmän meidän näköinen.

Arki, tervetuloa uuteen keittiöömme!

P.s. Olohuone näytti ennen tältä.

featured

Tämmöttöön maaseurul!

elokuuta 21, 2016

Kukaan ei ole niin kaupunkilainen kuin entinen maalainen. Mutta onneksi aika maalaisia tässä taas ollaan kun Liedossa asustellaan. Pikkukylän tyttönä olen kotiutunut hyvin tänne Turun ympäryskuntaan. Täällä Liedossa vietettiin tällä viikolla Lieto-viikkoa, jossa tapahtumaa oli monenlaista ympäri kuntaa. Näitä kylätapahtumia on varmasti jokaisessa Suomen kunnassa ja heinäkuun lopussa vietettiin omalla kotikylällä Kosken Kohausta.

Tällaiset tapahtumat ovat pienelle kylälle isoja tapahtumia. Suurissa kaupungeissa järjestetään erilaisia teemamarkkinoita harvase viikonloppu ja on Turunpäivää ja sen sellaista. Kunnissa panostetaan yhteen tapahtumaan, yrittäjät ja yhteisöt paiskivat paljon vapaaehtoistyötä. Ja kävijät suunnittelevat koko vuoden millaisen kohauspyörän sitä ottaisi ensi vuonna alleen. (Oikea vähän rämä mummopyörä on tietysti klassikko!)

Olen huomioinut muutaman homman näistä kylätapahtumista:

Kylämarkkinat järjestetään aina enemmän tai vähemmän löyhästi Jaakonpäivän tai Unikeonpäivän ympärille. Tai sitten myöhempään loppukesään, sadonkorjuun aikaan, mutta kuitenkin ennen puintiaikaa. (Ei muuten kerkee pellolle. Perkele.)

Kylämarkkinat juontaa aina joku julkkis. Suosituimpia lienevät ex-perintöprinsessat tai joku 70-luvulta tuttu iskelmälaulaja. (Koskella oli muuten kerran Napakymppi – ihan OIKEAN Salmelaisen vetämä! Jos oisin kertonu tän teille 20 vuotta sitten, oisitte ihan että wou!)

Torilla jaetaan kahden värisiä ilmapalloja, sinisiä ja vihreitä. Ruiskukka ja apila. (Mikäli he huomaavat, että sinulta (eli lapselta) puuttuu se toinen, saatte hyvin pian sen toisenkin.)

Kylällä ulkoilutetaan niiden mummopyörien lisäksi myös harraste- (eli vanhoja) autoja.

...ja rompetorilla vanhoja tavaroita. (Joihin kukaan ei uskalla koskea, ettei myyjä (eli sun naapuri) luule, että vaan uteliaisuuttas niitä tongit. Nih.) 

Torilla kauhistellaan lasten kasvamista. (Joo, hän on ihan oikeesti vuoden vanhempi kuin viime vuonna.) 

Lapset vetävät yhden metrin pituuteensa nähden yllättävän monta metriä lakua. (Ja sen avulla jaksavat yllättävän hyvin pomppia monta tuntia pomppulinnassa, mutta torilla kävelyyn se ei auta. Mä en jaksaaaa-a-a-aaaa enää kävellä!)



Kesätapahtumissa on aina vähintään yksi älyvapaa kilpailu, kuten vaikka huoltoaseman ympärihiihto. (Kiitos tästä kohdasta vain öhöm omille vanhemmilleni, jotka aina jaksavat näitä ideoida ja järjestää.)

Ohjelmaa on myös muunlaista, kuten vaikka ne pakolliset paloautot tai boccianäytös. (Kyllä, näytös! Ja oi kyllä, se siis on vähän kuin petankki.)

Karaokekilpailu kuuluu kylätapahtumaan.

Ja kaljateltta! (Niissä iltakarkeloissa on tärkeä muistaa, että kannattaa olla vain toiseksi eniten humalassa.)

Entiset asukkaat voivat näissä karkeloissa törmätä tuttuihin, lapsuuden kavereihin, entisiin naapureihin ja ihan vain entisiin tai vanhoihin koulukavereihin. (Ai säkin asut Turussa, kiva! Vois joskus nähdä. No, viimeistään ens vuonna täällä sitten.)

Niin ja markkinoilla on aina jokin hieno – murteella kirjoitettu kyltti. 

Et tämmöttöön (meil) maaseurul.


Mut hei kaverit, ens kesänä nähdään taas!

kesä

Minilomalla

elokuuta 17, 2016




Tämän viikon arkikuva tulee tässä. Kävimme minilomalla Seinäjoella. Ähtärissä ja Duudsonit Activity Parkissa. Molemmat kohteet olivat meille iloinen yllätys. Kumpaakaan kohtaan ei ollut mitään järjettömän suuria ennakkoajatuksia vaikka odottavin mielin olimme kuitenkin. Miehellä on ollut pitkä kesäloma, niin tällainen tuntui olevan oikea metaloma. Lomaa lomasta. Lapsetkin käyttäytyvät reissussa aina jotenkin paljon paremmin kun on puuhaa. Eikä itsekään jaksa nillittää pikkuasioista. Kinder bueno on varsin bueno iltapala kuusivuotiaalle.

Silti, onhan perhelomailu aina enemmän tai vähemmän hampaiden kiristelyä. Vaikka olemmekin perhelomalla, niin itsessään Oy Perhe Ab ei lomaile. Että kumpi sen taaperon kakkavaipan siellä hotellihuoneessa nyt vaihtaa kun "mulla on just asento". Tai kenen mielipiteeseen taivutaan kun valitaan ravintolaa, mennäänkö erikoisoluiden vai ateriaan kuuluvan lelun perässä. Onneksi sentään pitsa (yleensä) kelpaa kaikille.

"Mutta usko nyt, että häntä kutsutaan tarjoilijaksi eikä palvelijaksi.
Hys. Me keskustellaan tästä vielä."

Siis lapsen, ei miehen kanssa.

höpöt

Eläimellinen luonnostaan

elokuuta 11, 2016

Kävimme sillä mainitsemallani pienellä kesäreissulla. Reissu oli kaksipäiväinen ja ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului vierailu Ähtärin eläinpuistossa. Edellisestä käynnistäni olikin kulunut jo tovi. Muistelen, että olen ollut siellä leirikoulussa viidennellä luokalla. Ai, että mitä muistoja!

Olemme oikeastaan joka kesä käyneet jossain eläintarhassa. Toistaiseksi tästä Ähtäristä tuli lemppari ainakin itselle. Eläimiä on sopiva määrä ja lapsetkin jaksavat pitää mielenkiinnon yllä kierroksen ajan. Eläimet ovat pääosin "tuttuja", havumetsäaluiden eläimiä (tämä huomio sekä lapsia ajatellen että pidän myös siitä, että näin ollen eläimet ovat luonnollisessa ympäristössään). En tiedä oliko tuurista – vai juuri tästä puiston luonnollisuudesta – kiinni, mutta tällä kertaa myös näimme kaikki puiston eläimet.

Tässä meidän eläimelliset suosikit TOP 5:

1. Mä en aina nuku, mutta kun mä nukun, teen sen yhdellä jalalla seisten pää kainalossa -joutsen

Kuva riittänee.



2. Eläin, joka oli ihan susi jo syntyessään

Nämä ovat jääneet meiltä edellisillä eläintarhareissuilla näkemättä. En tosin huomannut silloin katsoa lammasaitausta tarkemmin. Täällä ne olivat ainakin ihan omassa tarhassaan. Muina susina. On se vaan jollain tavalla todella häijyn näköinen, mutta samalla kunnioitettava eläin.



3. "Duuuude kato vähän! Tosi kiva, nyt sä kastelit mut!" -ankkaeläin




4. Euroopan suurin maanisäkäs

"Mikä se on?"
"Visentti."
"Ai jaa...mikä se on?"
"No se on niinku biisoni."
"Ai biisoni! Vau!"
"No eeii ku, se on visentti."
"??"
"Joo siis biisoni."



5. Panda

No jep. Kuulin parkkipaikalla kun tyttö hihkui vanhemmilleen, että "Jeee koht mä nään pandan!!" Pandan? No nyt on tytöllä nallekarkit sekaisin pussissa. 

Sitten kesken kierroksen joku taas kysyi, että missä ne pandat on. Heräsi mielenkiinto, että mitkä hiton pandat. No pikkupandat tietysti. En ollenkaan muistanut niitä otuksia.

Söpö kuin mikä! (Siis tuo häntä ainakin.)


Bonus-eläin: 

Kaikista luonnonäänistä siellä kuului eniten näiden pentujen ääntelyjä. Nämä eläimet ovat vikkeliä ja pitävät paljon erilaisia ääniä aina kiljahduksista erilaisiin murahduksiin. Niiden kesyttäminen on vaikeaa, mutta vaivan arvoista. Niiden lempiruokaa ovat kaikki sokeripitoiset. Kesällä niille kelpaa erityisesti jäätelö. Ne ymmärtävät hyvin puhetta, erityisesti jos kuulevat nimensä mainittavan, mutta muuten kuulo on heikohko - etenkin erilaisten kieltosanojen suhteen. 

Suuttuvat helposti ja nuori eläin on tässä suhteessa hyvin äkkipikainen. Leppyvät kuitenkin helposti. Pienimmät yksilöt ovat yöeläimiä, mutta oppivat kyllä ennemmin tai myöhemmin ihmisten päivärytmiin. Tämä esiintyy luonnonvaraisena erityisesti leikkipuistoissa. Suloisen ulkomuodon lisäksi, nämä ovat nopeita oppimaan. Kaikinpuolin aivan korvaamaton perheenjäsen.


lapset

Ihan pihalla

elokuuta 08, 2016

Sitä mä vaan, että omat lapsethan tuntuvat kasvavan kuin rikkaruoho. Kuitenkin sellaisella vauhdilla, että näin vanhempana pysyy joten kuten perässä montako kynttilää kakkuun tarvitaan. Mutta kummilapset, joka kerta pitää tarkistaa lapselta itseltään, että lasketaanko ne vuodet nyt vielä molemman käden sormin vai tarvitaanko jo varpaatkin.

Kummiutumisjärjestetyksessä toinen kummipoikani täyttää tänä vuonna 11 vuotta. (Aika hassua tosin, koska sehän tarkoittaa, että mä olen tullut kummiksi jotain 10 vanhana.) No, mutta leikitään, että uskon tämän. Viime vuosina on ollut jo tuskaisempaa yrittää keksiä näille vanhemmille kummilapsille joulu- ja synttärilahjoja. Aiemmin oli helpompaa. Ensin toivottiin Dublo-legoja, sitten pikkulegoja ja sitten tekniikkalegoja ja sitten ei-ainakaan-legoja.

Meillä on miehen kanssa monta kummilasta. Niinpä tämä lahjontapuoli on siksikin ongelmallista. Paras lahjahan on tietysti aina se oma aika ja ne elämykset. Tosiasia silti on, että pienemmille lapsille se lahja yleensä on se, jonka voi konkreettisesti kääreen alta paljastaa. Mutta kuten todettu, aika menee nopeasti. Yhtäkkiä huomaa, että nämähän ymmärtävät jo enemmän niiden elämysten ja yhdessäolon päälle. Tässä aionkin nyt petrata.

Sitä paitsi, yksi kummin tehtävistähän on huolehtia lapsen pokemonillisesta kasvatuksesta. (Juu-u se kerrotaan kyllä kastekaavassa, mutta ehkä et liikutukseltasi vain kuullut sitä.) Niinpä lähdimme sunnuntaina poikien kanssa Turun keskustaan jahtaamaan Pokenomoneja eli monneja eli poksuja. En ihan alusta asti itse innostunut pelaamaan, mutta olin kiinnostunut sovelluksesta ja sen mahdollisuuksista. Halusin tietää mistä on kyse ja aloin pelata itsekin. Enkä pelkästään siksi, että se on naurettavan helppo tapa saada esikoinen aamupäivällä nopeasti ulos, vaan olenhan myös hieman keräilijäluonne. 

"Tää on kiva peli kun täs mennää ulos!" 


Mä en voi lakata ihmettelemästä, että loppujen lopuksi näin simppeli juttu on sellainen, joka saa paljon aikaan. Yhdistää vanhemmat ja lapset, juuri ne isommat, joiden kanssa ei ehkä ole niin paljon yhteistä tekemistä viime aikoina ollut. Ja kuten olemme monista blogeista ja artikkeleista saaneet lukea, niin peli saa nuoret liikkeelle. Viihtymään ulkona. 

Vähän liikaa.

Jokirannassa ollessamme lurella (lure houkuttelee pokemoneja paikalle), taivas repesi. Vettä tuli täydellä hanalla. Juoksimme puiden alle suojaan (toim. huom. näin ei saisi kyllä missään tapauksessa ukkosella toimia). Enkä olekaan hetkeen vastaavaa sadekuuroa todistanut. Sateenvarjo ja rattaiden sadesuoja ovat tietysti kotona, kuinkas muuten. Ja miten reagoivat yleensä niin sokerista tehdyt pojat? Ei elettäkään, että pitäisi kotiin lähteä. 

"Mut täs on lure."

"Ei täs kastu – paljoo."

Nyt mä ymmärrän mitä ne tarkoittaa, kun kaikki hokevat, että etsittiin Pokemoneja ihan pää märkänä. Kyllä, kaikki päät.

koti

Arkikuva

elokuuta 07, 2016

Arkisten kuvien ottaminen jää todella vähälle. Lukuunottamatta joitain puhelinräpsyjä, joita ei sitten tule arkistoitua sen paremmin. Ja jos tulee otettua kameralla, niin ne ovat sitten enemmän tai vähemmän siloteltuja. 

Lähiömutsilla oli blogissaan arkikuvahaaste, jonka idea pohjautui omiin lapsuuskuviin. Ei haittaa jos taustalla näkyy tiskit pöydällä tai peti on petaamatta ja pikkuveli räkä poskella.


Tämä kesäloma on eletty yläkertarempan nakutuksen tahtiin. Pääasiassa mies on yksin rakentanut, mutta korvaamatonta apua olemme saaneet erityisesti kummisedältäni. Kohta kuitenkin pääsemme jo siihen vaiheeseen, että vaimokin huolitaan "mancandylandiaan". Pääsen pian maalaamaan lattian ja seinät. En malta odottaa meille avartuvaa tilaa näiden lisäneliöiden myötä! Vaikka onhan tuossa vielä puuhaa. Yksi väliseinäkin puuttuu vielä kokonaan.

Ostaessamme tämän talon, yläkerta oli vasta raakile. Joitakin ylös kannettuja rakennusmateriaaleja lukuunottamatta muuta ei oltu tehty. Raksa oli kiva pikkuprojekti, kunnes keksimme lähes samaan syssyyn toisen "kivan pikkupojektin".

Alakerrassa on siirretty huonekaluja paikasta toiseen ja sovitettu neljä henkeä tänne alakerran "tilapäisratkaisuun". Mitä valmiimpaa yläkerrassa tulee, sitä enemmän ärsyttää alakerran tilanpuute. Tilanpuute. Se on aika suhteellinen käsite. Muutimme pienemmistä neliöistä tähän, mutta juuri se ajatus vaiheellisuudesta saa tuntumaan ahtaalta. Tavaroita ei halua karsiakaan liikaa, kun kohta niitä kuitenkin tarvitaan.

Kohta. Ihan pian. Ehkä jo jouluna. Mut sehän onkin jo ihan ovella!


P.s. Viime syksynä näemmä suunnittelimme yläkerran avajaisia jo keväälle... 

ajatuksia

Mitä teit viime kesänä?

elokuuta 05, 2016

Istun pitkästä aikaa hiljaisuudessa...tai no hiljaisuudessa ja hiljaisuudessa. Mies puuhailee pää märkänä yläkertaa - naulaa, nakuttaa, sirkkelöi. Ne ovat kuin musiikkia korvilleni. Paitsi, että se tarkoittaa lähitulevaisuudessa meille lisää asuinneliöitä, lisäksi nyt kun lapsilla on se sellainen vinkumisvaihe, niin tämä on virkistävää vaihtelua korville.

Heti kun elokuu starttasi, alkoi myös hillitön kesänostalgia. Mitä oikein teinkään viime kesänä? (En katsonut kesäuusintoja, paitsi jos "Tiedän mitä teit viime kesänä" olisi tullut olisin saattanut jopa katsoa. Se olisi ollut nostalgiaa se.) Mutta ennen kaikkea jäin pohtimaan mitä PITI tehdä. 


Mut elokuu, hei haloo, se on vielä kesää. Senhän tietää Mambakin.

Elokuussa on sitä jotain. Viljapeltojen tuoksu. Lapsuuden kesät. Koulun alku. Lapsuuden kesät. Mustikkametsä. Laps... No onhan tässä näin aikuisenakin kaikenlaista. Siihen liittyy ainakin kerhojen ja koulujen alku ja... Äh. 

No mut ei kai sille turhaan ole tehty niin paljon biisejäkin. Heti tuli ainakin kolme mieleen. Se Egotripin Elokuu. Sitten se Elokuu missä ollaan saatilla. (Se olikin se yhtye...) Ja tietysti sitten se – eiku se sit taas oli lokakuu ja sekin oli vähän ikävä. No mutta tärkeä kuukausi kuitenkin. Täytyy heinäkuun ja syyskuun välissä olla jotain.

Elokuussa ehtii vielä nauttia kesästä. Meillä on vielä suunnitteilla ainakin yksi kesäretki, esikoisen kaverisynttärit, lisää puusavottaa, grillailua (grillipitsat on ainakin tältä kesältä tekemättä!) ja jos muuten kesäpuuhat loppuu niin ainahan voimme tehdä tuota yläkertaa. Tai siis mies tekee ja minä istun blogin ääressä.


Mistä päästäänkin näppärästi lempiaiheeseeni tässä blogissa. Aina yhtä kiinnostavaa luettavaa bloggaajan omapohdintaa bloggaamisesta. Tunnen surua, etten tunne Aaltoja-blogia enää niin omakseni. Kaipaan kirjoittamista. Bloggaamista. Tätä. Mutta se ei tunnu sopivalta tällä vanhalla kaavalla. Lopettaa en aio. En halua. Mutta se sellainen kokonainen blogivapaus  – kirjoittaa kun siltä tuntuu  – on jotenkin...liian "hei ollaan yhteydessä". 


Se ei ikinä toimi. 

Tartuin taas kerran härkää sarvista. Back to basics. Tätä tajunnanvirtaa osa on saanut lukea jo vuodesta 2010. 


Mutta jos on jotain mitä en tänä kesänä tehnyt, niin se on kyllä selvästi kuvien ottaminen. Omaan käyttöön. Tässä teille siis kesäkuva 2016. 

Nipsun pylly. (Ja muutaman muun.)


INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset