Eskari alkoi vasta viime viikolla, mutta on saanut jo suuria muutoksia meidän arkeen. Kuusivuotias haluaa palavasti oppia koko ajan uutta ja tietää enemmän. Esikoulu, tuo taivaanlahja, joka tarjoaa bensaa niihin liekkeihin.

Kesän loppupuolella tuntui jo, etten mitenkään pysty keksimään tarpeeksi tekemistä Isoveljelle. Tai pystyn, mutta en jaksaisi kun pitäisi paljon muutakin tehdä. Juuri kun ehdit keksiä jotain tai annat tehtävän niin jo kuuluu "Oke, mitä sit?"

Nyt kun pakollinen aivojumppa on suoritettu aamupäivällä, minustakin riittää enemmän iltapäiväksi ja lapsi itsekin on rauhallisempi. Eilen pelattiin lautapeliä yhdessä pitkästä aikaa. Olin aamupäivällä ehtinyt raivata keittiön ja touhuta pikkuveljen kanssa. Vähemmän kaaosta korvien välissä ja keittiönpöydällä.

Kevään ja kesän vaivannut eskariuhma on selvästi rauhoittunut jo yhdessä viikossa! (Ah, ihan kuin tv-shop!) Selkeämmät aamutoimet, kiva esikoulu, uusia kavereita ja paljon tekemistä. Monta avainta iloisempaan arkeen. Eskarin odottaminen oli jännittävää ja siitä puhuttiin etukäteen paljon. Vähemmästäkin alkaa puntti tutista. Itseäkin jännitti, lähinnä siksi, että saatoin ihan vain pari kertaa pissiä omiin muroihin. "Eskarissa kyllä pidetään huoli, että istut paikallasi kun syöt, ja siellä sitten syödään kaikki mitä tarjotaan eikä kukaan ei auta sulle niitä sukkia jalkaan siellä". Mutta ihan kiva paikkahan se on.

Eskari rimmaa keskarin kanssa. Sattumaa?

No eipä sitä olisi tarvinnut itsekään. Kummankaan. Tyyppi on näissä tilanteissa aina kuin kala vedessä. Ensimmäisenä päivänä eskariluokan ovella jäbä oli jo hävinnyt vierestä. Olis ny sanonu edes heipat.

Ovella oli toinen poika vanhempiensa kanssa, eikä rohjennut mennä muiden mukaan. Ajattelin tsempata poikaa ja näytin, että tuolla on Eevert-poika, mene vaikka hänen kanssa leikkimään, hän on myös ensimmäistä päivää täällä. Pojan äiti vastasi: Niin. Meidän poika on kyllä ollut täällä koko ajan päivähoidossa.