Päärynäinen pastasalaatti

huhtikuuta 16, 2017


Arkiruokarinki on jatkunut läpi pääsiäisen pyhät, mutta eilisille ruokavieraille halusin kehitellä jotain edes hieman erikoisempaa tarjottavaa. Pienen googlettelun tuloksena oli, ei ehkä erityisen fressi, mutta vähän erilaisempi pastasalaatti. Siihen tulisi tottakai tankoparsaa, onhan sentään pääsiäinen ja kevät, mutta salaatin varsinainen suola olisi joku paikallisen lihakauppamme maukas nakki tai makkara. Kokonaisuudesta tuli oikein mehevä ja onnistunut!

Tähän pastasalaattiin sopii varmasti mikä tahansa mausteinen nakkimakkara. Ja koska pyörää on turha keksiä uudelleen ja pääsiäinenkin kohta jo ohi, niin tämä sopii loistavasti myös esimerkiksi vappuna tarjottavaksi. Tai voi soveltaa vaikkapa perunaversion. Peruna+salaatti+nakit=vappu!

Suolaisen tuhti salaatti kaipaa rinnalle jotain raikkaampaa ja kevyempää, joten tällainen reseptinikkarihan valitsee tietysti päärynän siksi, että ne olivat sopivasti tyrkyllä Prisman hevi-osastolla. Ah, täydellistä! Salaatin kyytipojaksi tein tätä ihan mieletöntä focacciaa.

Ja ei pääsiäistä ilman munahommia, niin vieraat toivat jälkiruoan – suussa sulavaa munakakkua tietenkin!


Päärynäinen pastasalaatti neljälle

200-250g pastaa (esim. fusilli tai penne)
300g mausteista nakkia/makkaraa
1/2 nippu tankoparsaa
200g feta-juustoa
Nippu jääsalaattia (tai salaattisekoituspussi)
1 rs kirsikkatomaatteja
1 päärynä
Pinjansiemeniä

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä myös parsa (suolatussa vedessä 5 min, muistaa poistaa ensin kanta), anna jäähtyä ja leikkaa salaattiin sopiviksi paloiksi. Paloittele tomaatti, päärynä, feta sekä nakkimakkarat. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Paahda pinjansiemenet kevyesti, anna jäähtyä lisää salaatin päälle.

Salaatinkastikkeeksi tein peruskaavan mukaan sekoituksen oliiviöljystä, limemehusta, hunajasta, sinapista ja suolapippurimausteista.


Pastasalaatti sopii mitä parhaiten kevään piknik- ja juhlakauteen! Se on täyttävä ja helppo kuljettaa mukana ja mikä parasta, helposti sovellettavissa erilaisilla makkaroilla, juustoilla ja hedelmillä. Maukasta pääsiäisen jatkoa!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Näyttääpä hyvältä!
    Meille on tulossa isompi seurue vappuna ja tätä voisikin tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, oli kyllä hyvää! Mä ajattelin koittaa soveltaa jonkun sellaisen perunaversion vapuksi.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset