Synnytyskertomus | Onnea ja onnistumisia

by - 23.55




Vauva on nyt tasan kolme viikkoa vanha, joten jospa vihdoin saisin synnytyskertomuksen kirjattua tänne blogiin.

Jo pitkään minulla oli tunne, että kolmas raskaus venyisi edeltäjiänsä pidemmälle. Esikoinen on syntynyt 38+3, keskimmäinen 39+4 ja kolmosen syntymää veikkasin itse vahvimmin päivälle 40+1. Tunne oli niin vahva, että jopa hieman yllätyin kun perjantaina raskausviikolla 39+5 tuntui, että tänään tapahtuu "jotain".

No, tapahtuikin "jotain".

Perjantai (rv 39+5)

Viikon loppupuolella alkoi tuntua kävellessä paineentunnetta ja perjantaiaamuna tuo paineentunne oli vain kasvanut. Torstaina ja perjantaina kävimme yhteensä kolme kertaa Ikeassa hätistelemässä vauvaa. Perjantaina heti aamusta olo oli levoton. Tuntui kummalliselta. Paineentunne oli kova ja annoin miehellekin ennakkovaroituksen. Kävin Tokmannissa ja kotiin päästyä irtosi limatulppa ja samalla vatsa tyhjeni rajusti. Ajattelin tietysti toiveikkaana, että nyt se alkaa. Tai jos ei nyt niin viimeistään huomenna lauantaina. Järjestimme lapset äidilleni hoitoon koko viikonlopuksi, kun se oli pitkästä aikaa mahdollistakin. Pakkasin myös sairaalakassin valmiiksi.

Siinä kaikki mitä tapahtui perjantaina.

Lauantai (rv 39+6)


Lauantaiaamuun mennessä kaikki oireet, jopa se inhottava paineentunne oli kokonaan kadonnut. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään varsinaista hinkua synnyttämään, joten ei se kauan harmittanut vaan päätimme ottaa "vapaasta" viikonlopusta kaiken irti ja pitää leffaillan uudessa olohuoneessa. Keskimmäisen kummit kävivät kylässä ja kummitädin kanssa fiilistelimme vauvan liikkeitä. Ajattelin, että vauva tosiaan syntyy maanantaina, kuten olin ennustanut. Nukkumaan mennessä murehdin jo etukäteen, kuinka lasten hoito sujuu jos synnytys alkaa maanantaiyönä.

Sunnuntai (rv 40+0)


Äitienpäivä. Laskettu aika. Herään aamuyöllä varttia yli neljä hiestä märkänä. Hetken päästä tuntuu uusi hikiaalto. Varttia myöhemmin tajuan, että kuumottava tunne tulee viiden minuutin välein. Supistaa! Tai ehkä? Piristyn hetkessä, vaikka en uskokaan synnytyksen varsinaisesti alkaneen. Kuumien aaltojen korkeintaan. (Blogin nimi on muuten pitkän tähtäimellä valittu, tarvitsee myöhemmin vain lisätä kuuma etuliite.)

Makoilen puolisen tuntia, en saa enää unta ja totean, että kyllä ne ovat supistuksia. Nousen ylös, siivoilen keittiötä ja viikkaan viikon pyykit. Kellotan supistuksia, laskuri näyttää supistusten väliksi 5-15 minuuttia. Kun väli venyi sinne varttiin, pelkäsin supistusten loppuneen, kipitin portaat yläkertaan ja tulihan se polte sieltä taas. Katselin yläkerran ikkunasta kaunista auringonnousua. Olotila oli todella tyyni.


Klo 6.15


Olen juuri menossa sanomaan miehelle, että supistaa, mutta taidan lähteä lenkille kun joka toinen supistusväli on niin pitkä. Matkalla makuuhuoneeseen mies tuleekin käytävällä vastaan. Oli herännyt ihmettelemään mihin olen hävinnyt. Heti tämän jälkeen supistukset tuntuivat hieman voimistuvan ja välikin oli maksimissaan 10 minuuttia. Mies alkaa järjestää kengät lähtöriviin, keittää kahvit ja tekee minulle smoothien. Supistusten tullessa nousen seisomaan, hamuilen jo miehen kättä puristettavaksi ja hengittelen. Mies alkaa maanitella soittamaan sairaalaan.

Vähän ennen seitsemää soitan TYKSiin. Koska kyseessä on kolmas synnytys, kätilö antaa täysin vapaat kädet itselle "tulla sitten kun tuntuu". No ei vielä ainakaan yhtään tunnu. Tekee kipeää, mutta pärjään kotona. Smoothie ei maistu. Viimeksi kohdunsuu oli avautunut 6 cm kun saavuimme sairaalaan. Ajattelin, että nyt ei olla ihan siinä pisteessä.

Aika tuntui kuluvan suhteellisen rattoisasti aina uutta supistusaaltoa odotellessa. Tai ainakaan en paljon muista tästä tunnista. Olin kävellyt koko aamun, joten menin sängyn reunalle lepäilemään, istuin ja nojaisin korkeaan jakkaraan. Supistuksen tullessa nousin taas omaan tapaani ylös ja huusin miehen kättä puristettavaksi. Ilman sitä supistuskipu tuntui kymmenkertaiselta. Yhdessä välissä muistin, että viimeinen raskauskuva on ottamatta. Laitan eilen kylässä olleelle ystävälle viestin, että tänään synnytetään sittenkin, mutta ei vielä ihan hetkeen. Seuraavan supistuksen jälkeen oksensin kivusta.

Sairaalassa


Puoli yhdeksältä suostun miehen pyyntöön, lähdemme sairaalaan. Autossa supistuksen tuntuvat kamalilta kun on pakko istua. Valitan miehelle kyydin epätasaisuudesta. Klo 8.45 olemme perillä. Mies jättää minut oven eteen, soitan kelloa, mutta avaaminen kestää. Odotamme aulassa noin 10 minuuttia ja pari supistusta ennen kuin kätilö tulee ottamaan vastaan. Hän haastattelee minut ja toisen aulassa odottavan nopeasti ja ottaa minut ensin. Nyt ei tutkitakaan tilannetta ensin kuten viimeksi vaan hän alkaa viedä meitä saliin. Ihan kuin tietäisi jotain enemmän kuin me. Matkalla supistaa ja kätilö kysyy, ettei vaan ponnistuta. Kun olo helpottaa naureskelen, että ei todellakaan, vasta tänne tultiin!

Pääsemme saliin, pyydän kävelytukea kun tykkään seistä ja olla etunojassa. Kätilö tuo tuen ja ehdin saada siitä kiinni kun huudan, että vauva tulee. NYT! Mies alkaa repiä housujani alas. Kätilö laittaa instumentteja valmiiksi ja asentaa vauvan sydänkäyrän antureita. Yhtäkkiä tapahtuu paljon ja menen paniikkiin, ei tämä nyt vielä voi loppusuoralla olla!

Pääsen joten kuten sängylle ja kätilö antaa ilokaasua. Aiemmin en ole uskaltanut hengitellä kun olen pelännyt pahaa oloa. Nyt pelko sai vallan ja kiskon ilokaasua kuin viimeistä päivää. Tuntuu humalaiselta. En pidä siitä, mutta samalla myös tapahtumat ympärillä tuntuvat hidastuvan ja rauhoitun hieman. Ponnistamisen tarve ei häviä, mutta makuuasennosta johtuen ehkä hieman lievenee. Saan luvan harjoitella työntämistä. Kätilö ehdottaa kalvojen puhkaisua. Annan kätilön päättää mikä hänestä näyttäisi tilanteeseen sopivimmalta.

Takaisin tilanteen tasalle


Hän puhkaisee kalvot ja paniikki hieman taas kasvaa. Siitä tunteesta tuli mieleen keskimmäisen synnytys kun kalvot puhkesivat ja nyt tiesin, että seuraavan supistuksen tullessa en ole enää tilanteen päällä vaan oman kehoni matkustaja. Vedän ilokaasua niin paljon kuin keuhkoihini mahtuu, jos ei muuta niin ainakin voin kontrolloida sitä kaasumaskia. Ponnistuttaa, mutta kantti ei kestä. Onneksi supistusten välissä on selkeä pieni tauko, ehdin hengähtää ja kerätä rohkeutta.

Ponnistan. Ei auta nyt muu. Polttaa, sattuu, kirvelee, voi saatana AAARG! Ei onnistu. Paitsi, että pää onkin jo ulkona! Tässä kohtaa muisto on sumuisin, mutta mitä ihmettä? Tiesin kuitenkin jo, että pahin on takana. Loput on helppoa tähän verrattuna. Kello 9.13 maailmaan putkahtaa pienen pieni poika. Napanuora kaulan ympärillä, hieman sinisenä ja säikähtäneenä rivakasta loppunumerosta. Mies ehtii juuri kysyä miksei se itke, kun vauva vihdoin parkaisee.

Ensimmäinen synnytys kun purskahdan itsekin itkuun. Valtava onnen ja onnistumisen tunne kuohuu samanlaisena vyörynä kuin paniikki varttia aiemmin. Saan kauniin tummatukkaisen vauvani syliin paitani alle.

Minun äitienpäivälahjani. 

(3130g, 51 cm ja päänympärys 34,5 cm)





You May Also Like

8 kommenttia

  1. Voi itku! Kiitos tästä synnytyskertomuksesta <3 kuulosti niin rauhalliselta alusta loppuun saakka ja pieni paniikkikin kuuluu asiaan. Täällä yks hormonihuurunen mamma ei saa nyt itkusta loppua ja odotan jo niin innolla et pääsee ite synnyttämään! Ihanaa vauvantuoksuista kesää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos kommentistasi! Oli kyllä varsinkin näin jälkeenpäin todella rauhallinen synnytys. Kerrankin oli kaikki tähdet kohdillaan. <3 Tsemppiä tulevaan!

      Poista
  2. Onnea! Ihana, söpö poika <3.
    Meidän poika täytti juuri 7 kk, ja minä haluan jo uuden pikkuvauvan :D.
    Ja miten helpolta toi synnytys kuulostaakin! Olen kade :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän se synnyttäminen varsinaisesti kivaakaan ole, mutta äärimmäisen iloinen saa kyllä olla tällaisesta ja ehkä myös ensisynnyttäjien hyvä kuulla myös näitä tarinoita. Sen puolen vuoden jälkeen alkaa jo kauhistella, että vauvavuotta on kulunut enemmän kuin jäljellä. Voihan vauvakuume! <3

      Poista
    2. Heh, meidän tyttö on kans hiukan yli 7kk ja kova hinku ois saada jo leikkikaveri 😂
      Ihana synnytyskertomus, mä haluan kans synnyttää noin levollisesti ja nopeesti :)

      Poista
  3. Miten ihanasti kirjoitettu synnytyskertomus ja kauniin kuuloinen synnytys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! <3 Oli kyllä todella hyvä kokemus kaiken kaikkiaan. Kiitos teille kaikille sinne! ;)

      Poista
  4. Voi että, tuli ihan kylmät väreet. Ihanan aidosti kirjoitettu. Onnea pienestä pojasta <3

    VastaaPoista

top social