V*tun vaikea vanhemmuus

kesäkuuta 05, 2017


Se oli kuulkaa lähellä, että tällä viikolla saatu somekohua. Mutta onneksi – onneksi aina joku keksii kirjoittaa aiheesta "lapset ravintolassa" tai mikä parempaa "näin kasvatat lastasi väärin". Tämäkin blogikirjoitus olisi mennyt allekirjoittaneelta täällä vauvakuplassa vallan ohi, ellei se olisi herättänyt sitä kuuluisaa someraivoa.

Sitä syömäpuikolla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta näissä somekohuissahan on se jännä ilmiö, että usein samat ihmiset ovat ensin kohun kohteena ja sitten niiden aiheuttaja. Toki toisinpäin jälkimaku on hivenen parempi. Hanna Sumari sai oikeutetusti paljon tukea ja empatiaa katsojilta joutuessaan taannoin ulkonäkökritiikin kohteeksi.

Oi, miksi siis lähdit julkisesti arvostelemaan muita ihmisiä, ja vieläpä noin rajulla kädellä?

Kritisointi on vaikea laji. Sen ja rakentavan palautteen raja on niin kovin häilyvä. Tai ainakin hyvin subjektiivinen. Onneksi ainakin Hanna kertoi poistuneensa itse epämiellyttävästä tilanteesta. Anteeksi, tarkoitin siis maanpäällisestä helvetistä.

Toinen lähes yhtä vaikea laji on logiikka. Samassa tekstissä vanhemmat tekevät väärin kun ravintolassa olevat lapset juoksentelevat ja ravintola muistuttaa Bombayn asemaa. Ja pienemmät sisarukset on vangittu syöttötuoleihin. Että olikohan se sittenkin ehkä Alcatraz?

Hannan tekstin ydin oli ehkä päätöksenteon luovuttaminen lapselle, mutta siitä tuntuu huokuvan vain oma erinomaisuus kasvattajana. Ennen oli paremmin. Enkä tiedä teistä, mutta sosiaalisen median kiiltokuvamaisesta lapsiarjen iloittelusta huolimatta tämä vanhemmus on vaikeaa. Ihan. Vitun. Vaikeaa. ("Äiti sä kiroilit.") Eikä edes vähiten siksi, että ympärillä näyttää siltä, että toiset handlaa homman niin hiton hyvin. Ja sitten on tietenkin aina ne, jotka kertovat mitä teet väärin. 

On niitä hyviä päiviä. On niitä tavallisia päiviä ja sitten on niitä todella huonoja. Niitä, kun illalla on iloitsee siitä, että tästäkin selvittiin vaikka yksi oksensi matolle, lounaaksi oli kylmiä nakkeja paketista (ja itselle suklaata, huuhdeltuna kahvilla suoraan pannusta), yksi melkein unohtui päiväkotiin ja samat pyykit pyörivät kolmannen kerran koneessa.

Kun se selviytyjäperhe sitten uskaltautuu sinne ihmisten ilmoille tai jopa oikein ravintolaan, eivät he varsinaisesti halua järjestää tilannetta, jossa sirkuksen liikaa sokeria syöneet apinatkin jäävät kakkoseksi. Kun tilanne käy sivustaseuraajalle liian tukalaksi, voisi arvostelun sijaan kertoa lapsen vanhemmalle, että hyvin sä vedät. Mutta jos tarvitset kantoapua, olen käytettävissä.

Sillä ne vanhemmat, jotka ylipäänsä sinne ravintolaan lasten kanssa lähtevät – varmasti pyrkivät toimimaan tilanteensa nähden parhaimmalla katsomallaan tavalla. Ne, jotka eivät sitä tee, eivät ole lainkaan siinä ravintolassa vaan ehkä siinä viereisessä pubissa. Eivätkä välttämättä itsekään tiedä missä ne lapset sitten ovat. 

Ja ne lapset taas toivoisivat olevansa juuri siinä toisessa ravintolassa niiden somettavien vanhempiensa kanssa. Eivätkä siellä jossain, omassa maanpäällisessä helvetissään.

...

P.s. Käsi ylös kenen kotona lapset istuvat kiltisti pöydässä kunnes kaikki ovat syöneet?

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Mikä ihme siinä nykyään on, että kaikesta pitää vetää herneet nenään? Minusta Hannan kirjoitus oli hyvä - se oli hänen mielipiteensä, hänen kokemuksensa puettuna sanoiksi. Jos toinen kokee asian noin, niin miksei hänen anneta sitä niin kokea? Useassa aiheeseen liittyvässä kirjoituksessa valitetaan suvaitsevaisuuden puutteesta Hannan puolelta - että ei hän saa noin muita ja muiden tapoja arvostella, ei hän saa ajatuksiaan ääneen sanoa. Mutta siitä huolimatta lähes jokainen tänään kirjoittanut perheen kanssa ravintolassa mutustava blogaaja arvostelee hänen kirjoitustaan ja tuomitsee hänet sanoistaan.

    Ai niin mitä se olikaan se suvaitsevaisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten aina, osa kommenteista onkin ollut asiatonta Hannan suuntaan. Mielestäni tämä teksti ei kuitenkaan ole sellainen. Teksti oli varmasti tarkoitettu keskustelunavaukseksi, ja keskustelua syntykin, mutta aikalailla yhtä kärjistettynä. Monia kismittää varmasti varsin tarkkanäköinen havainnointi, mutta ratkaisumallit olivat hieman köyhänlaiset. Tähän tekstiin kirvoitti erityisesti juuri se arvosteleva kaiku, jossa oli vahvasti kyttäämisen maku. Eikä varsinaisesti mikään erityinen huoli vanhemmuuden nykytilanteesta. Joka sekin on kovin erilainen kuin männä vuosina. Keskustella saa ja pitää, mutta että maanpäällinen helvetti. Todellako?

      Sama juttu aina kun joku kirjoittaa valtakunnalliseen julkaisuun viiltävää vanhemmuusanalyysiä yhden bussi/ravintola/kauppakohtaamisen perusteella.

      Poista
  2. Mielestäni lapset kuuluvat ravintolaan, omani ovat käyneet ihan pienestä asti. Ravintolassa ovat aina istuneet pöydässä niin kauan kuin siellä ollaan. Ravintola ja päivä on valittu pienien lasten kanssa siten ettei turhaa odottelua ole ollut.
    Ravintola on kuitenkin vaarallinen ympäristö juoksevalle lapselle. Tarjoilija kantaa kuumia lautasia, joissa saattaa olla vielä kiehuvaa rasvaa. Tai on juuri käynyt plokkaamassa ja kantaa kymmentä lautasta, teräviä veitsiä päällimmäisenä. Siinä kun pikkuinen sujahtaa läheltä....
    Tiedän myös tapauksen missä lapset juoksi baaritiskin taakse. Kuka on vastuussa jos juuri silloin tulee terveystarkastaja/alkoholitarkarkastaja. Tai jos lapsi juo itsekseen jotain alkoholipitoista juomaa.

    Toki on myös lapsille suunnattuja ravintoloita Rosso, rax, heset,ABC missä lapset saavat juosta mielin määrin..

    Ei lapset joka paikassa voi mennä miten haluaa. Ei kirjastossakaan juosta kuin hoplopissa. Ei bussissa hypitä ja juosta edes takaisin. Leffassa istutaan ja katsotaan leffaa, ei juosta pitkin penkki rivejä. Ravintolassa ei juosta niin kuin leikkipuistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi nro 2,
      En ole varma viittaatko nyt minun tekstiini vai mihin, mutta tästä varmasti me kaikki olemmekin hyvin samaa mieltä. Niin ei pitäisi tehdä ja itsekin 10 vuotta kahvilatyöntekijänä olleena tiedän millaista se on siltä kantilta katsottuna. :) En kuitenkaan ole itse koskaan törmännyt tällaiseen kuvailun mukaiseen lasten täysin holtittomaan menoon. Paitsi ehkä siellä Hoplopissa. Toki aina joku lapsi kirmaa tilaisuuden tullen karkuun, mutta silloin sitä juuri opetellaan, kuinka siellä ollaan. Ja Perheet safkaa -tilaisuudessa emme olleet, mutta uskoisin kyllä, että kun se oli suunnattu nimenomaan pienten lasten vanhemmille ja perheille, niin tällöin ravintola on ollut hieman levottomampi, mutta jokainen vanhempi tietää jo sen, että kun lapsi on hiljaa ja paikoillaan - se on paljon pelottavampaa se. ;)

      Poista
  3. Nimenomaan. Lapset kuuluu ravintolaan, ja ihan ja vaikka mihin, opettelemaan miten missäkin ollaan. On vanhempien tehtävä valita oikea aika ja paikka, opettaa, ottaa vastuu tilanteista jne. MUTTA aina se ei vaan mee ihan putkeen ja harmi, jos joutuu juuri silloin valvovan silmän alle. Olin tänään ravintolassa, ilman lapsia. Katsoin, että tässä mestassa oli jopa lapsille oma leikkinurkka. Voiskohan vaikka sitten valita sen ravintolan ja ajankohdan (ehkä joku sopivampi kuin lasten safka päivä) ja yrittää ainakin minimoida ne tilanteet, että 'joutuu' seuraamaan lasten käyttäytymistä ravintolassa, mikäli se sapettaa hirveästi. Mä ainakin nostan hattua jo ovella kaikille, jotka lastensa kanssa lähtee ravintolaan tai ylipäänsä julkisille paikoille. Ihan tunnistan itsenikin siitä, että vaivaannuttaa joskus olla ihmisten ilmoilla, kun "mitä jos nää ei käyttäydykään ja ihmiset kattoo?" Pyh ja pah. Lapset on lapsia eikä kukaan kukkahattutäti sivustaseuraajana tiedä mikä se tilanne just sil hetkellä sen lapsen kanssa on, niin turha sitä on itse päätään moisella vaivata. Jääkööt se sivustakatsojan päänvaivaksi/iloksi/suruksi/kauhistukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä vastineissa tosiaan tuntuu kismittäneen juuri se yksittäistapauksesta johtopäätösten teko. Tulee juuri olo, että entä kun ne omat lapset eivät käyttäydy hyvin, tehdäänkö minusta tällöin päätelmiä millainen olen kasvattajana. Se on juuri noin kun sanoit, että aina ei mene putkeen. Vaikka miten yrittäisi suunnitella menot lasten ehdoilla. Kokemus on tietysti tuonut jo vähän varmuutta, vaikka eivät ne kauppa/ravintolaraivarit koskaan mukavia olekaan, mutta esikoisen ollessa pieni uhmis sitä tunsi itsensä aika avuttomaksi välillä kun pelkäsi juuri niitä arvostelevia katseita.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! En ole lukenut Hannan tekstiä, mutta vanhempien mollaaminen ja päteminen siinä, miten kasvatat lapsiasi väärin, on syvältä! Enemmän kannustusta, vähemmän arvostelua!

    Ja lapset ravontolaan, tottakai!

    VastaaPoista
  5. Esikoisvauvan vanhempana olen kokenut, että vanhemmuudessa vaikeinta ei ole lapsi itse, vaan ympäristön jatkuva tarkkailu ja kyttääminen. Siksi meni Sumarin bloggaus pahasti ihon alle.
    Kirjoitin itekin eilen vastineen: http://suutarinlapsilla.com/kaikki-on-huonoja-kasvattajia-paitsi-mina-ite/

    Hyvä, että tämä aihe on puhuttanut monissa blogeissa. Josko jonain päivänä ei enää olis täysin ok arvostella toisten vanhemmuutta yhden parituntisen perusteella.

    VastaaPoista
  6. Heippa!
    Mä en ymmärtänyt Sumarin kirjoituksessa sitä, että mitä väärää on keskustella lapsen kanssa siitä mitä hän tai he haluavat syödä? Me käydään usein ravintolassa lasten kanssa, heitä on yhteensä 4 joista 3 aina mukana. Ja kyllä, jokainen kerta keskustellaan siitä mitä te haluatte, ja jos on seisova pöytä, kierretään se ensin ja katsotaan mitä sieltä löytyy, jonka jälkeen keräämme yksi kerrallaan jokaiselle lautaselle sitä mitä he haluavat syödä. Ja mielestäni tämä ei kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Enhän minäkään mene seisomaan tuntemattomien viereen pyörittelemään silmiäni siitä mitä heidän lapsensa syö.
    Ja jos jonkun lapsella on hankalaa se todella tarkoittaa, että niin on vanhemmillakin. En vielä tunne ketään kuka antaisi lastensa riehua välittämättä siitä mitään.
    Pieni tsemppi hymy ennemminkin niille vanhemmille pitää antaa kuin tuomita.
    Mä olen niin raivoissani näistä kirjoituksista joita nyt nousee somessa koko ajan.
    Jospa vaan elettäisiin omaa elämäämme ja tsempataan ja hymyillään toisille 👍🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli myös mulle vähän epäselvää, sen viimeisen et äiti kysyi lapselta saako ottaa keittoa - ymmärsin, mutta olikohan se sarkasmia. Itse ainakin heitän (vaikkei saisi kun lapset ei ymmärrä) sarkastisia heittoja kun muut sanalliset keinot loppuu kesken. Mutta että miksi ei olisi saanut kysyä lapselta mitä hän haluaa lautaselleen. Nimenomaan, ei oikein jaksaisi näitä "lapset ravintolassa" -avautumisia.

      Poista

INSTAGRAM | @lindsonja

Uusimmat postaukset