Vaippakakun tarvikkeet
50 vaippaa2 harsoa
1 kapaloharso
Silkkinauhaa
Pahvisen alustan
2 talouspaperihylsyä
Kumilenkkejä
Sakset
Sellofaania
Teippiä
Koristeita ja lahjoja vauvalle, kuten tuttinauha, tutteja, puhdistusliinoja, suklaata...
"Kolmen lapsen vanhemmuus on ollut tähän mennessä opettavainen kuusi kuukautta. Vaikka miten yritin, en voinut valmistautua rintaa puristavaan riittämättömyyden tunteeseen enkä myöskään rakkauden tunteeseen, joka pulppuaa yli äyräiden päivittäin. Haleja ja hampaiden kiristystä, vauvantuoksua ja väsymystä, napinaa ja niin niin paljon naurua."
Kirjoitin Instagramiin toissapäivänä, kuopuksen täyttäessä puoli vuotta. Jollain tapaa taas pelkäsin tätäkin virstan- (vai sitten virtsan?) pylvästä kun tuntuu niin haikealta tämä kuopuksen kasvaminen. Mietin, että saisinko otettua kuvat vauvan nukkuessa. Koska sellaisiahan suloiset vauvakuvat on. Mutta mitä vielä! Yllättäin eilen näitä kuvia ottaessa tulikin ihan valtaisa ilo. Vauvakuviin tuli ihan uutta eloa kun malli ei vain nukukaan.
Hän on ja kasvaa koko ajan omaksi persoonakseen ja se jos mikä on vähintään yhtä ihmeellistä kuin pieni uusi elämä – jopa ihmeellisempää. Toinen puoli vauvavuotta on jäljellä ja aion nyt nauttia tästä puoliskosta juhlien tätä kasvun ja uuden oppimisen ihmettä, joka päivä. Jollain tavalla jopa hukuin siihen tunteeseen, että "muista tämä vauvantuoksu" ja "pistä nyt mieleesi tämä hetki kun vauva tuhisee rinnalla".
Muistoja ei voi pullottaa eikä aikaa pysäyttää. Hitto se vanha klisee on totta. On vain nautittava kyydistä.
Edelliseen postaukseen liittyen tässä tuulahdus "jotain vanhaa". Omaan bloggaustyyliin ei ole oikeastaan kuuluneet ne päiväkirjamaiset tekstit, mutta niiden virkaa paikkasivat erilaiset kuvapainotteiset postaukset. Kuvia tuli otettua todella paljon ja niiden avulla oli helppo ja nopea kertoa päivästä tai sukeltaa vaikkapa vapunpäivän juhlintaan.
Kuvien lisäksi ei useinkaan tarvita edes sanoja, joskin se toimii tarvittaessa myös toisinpäin. Joskus ajatukset pitää saada kirjoitettua auki ja joskus taas ollaan jonkin niin merkityksellisen äärellä, etteivät mitkään sanat edes riittäisi. Kävimme ottamassa lähimaastossa hieman isänpäiväkuvia.
Blogimaailmassa on tasa-arvon lisäksi kuhistu blogiskenen evoluutiosta. Millaisiksi blogit ovat muuttuneet ja ovat vielä muuttumassa. En usko, että monikaan lukijoista on kovin paljon tähän kiinnittänyt huomiota, mutta tämä keskustelu oli tarpeellinen itselleni. Sain ihan hurjasti energiaa tästä skenen sisäisestä keskustelusta, että missä me oikein nyt ollaan ja kävi ilmi, että moni muukin on pohtinut paljon omaa paikkaansa blogimaailmassa.
Olen jo pari vuotta ollut ihan kriisissä tämän harrastuksen suhteen. Rakas harrastuskenttä on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen, eikä aina oikein tiedä onko se hyvä vai huono asia. Ehkä se ei ole kumpikaan. Se vain on. On paljon puhuttu blogikuplan puhkeamisesta ja blogien katoamisesta. Itse luulen, etteivät blogit ihan pian vielä katoa, mutta jotain muutosta tarvinnee.
On puhuttu siitä, ettei blogien sisältö ole enää niin aitoa ja autenttista kuin joskus. Mutta klassikko "minun päiväni" -postaus tuntuu aika hitaalta täällä blogin puolella, kun snäpissä tai IG stoorissa sen olisi nähnyt jo lähes reaaliajassa.
Ehkä pientä rosoisuutta blogosfääri kaipaa, mutta toisaalta se koskeeko vain murto-osaa blogeista? Tai sanokaa nyt joku, että teidän listoilta löytyy vielä niitä "vanhoja kunnon blogeja", niitä päiväkirjamaisia? Pitääkö aina olla jotain todella fiksua sanottavaa vai käykö vähän kevyempi diipadaapa välillä? Entä blogikuvitus, jos kuvaa ei voisi kehystää seinälle niin sopiiko se blogiinkaan?
Omassa blogissa kynnys puhelinkuviin on todella korkealla, välillä on sitä kokeillut. Ei istu. Ei tunnu hyvältä, mutta muiden blogeissa se ei häiritse. Tässä teille kuitenkin esikoisen uuden, vasta valmistuneen, koulun upeaakin upeampi aula #nofilter.
Luen monia ihania bloggajia ja kirjoittajia, juuri heidän upeiden tekstien takia. Kuvista viis. Vaikka visuaalinen olenkin.
Miksi ja miten sinä päädyit tänne? Mitä haluaisit täällä nähdä tai kuulla? Sana on vapaa. <3
En pidä meidän kasvatustyylin määrittelemisestä mihinkään suuntaan, mutta jos sitä pitää lokeroida niin pyrimme kasvattamaan poikia sukupuolisensitiivisesti ja tasa-arvoa kunnioittavasti. Pojat saavat ilmaista itseään vapaasti. Siteeraan itse itseäni neljä vuotta vanhasta tekstistäni "Tytöt ja pojat": Minulle on tärkeää, että lapselta ei kielletä asioita sillä selityksellä, että se ei olisi hänen sukupuolelleen sopivaa. Oli kyse sitten harrastuksesta, vaatekappaleesta tai tunteiden näyttämisestä.
Hätkähdin kuitenkin kun selasimme esikoisen kanssa puuhakortteja ja yhdessä kortissa oli jalkapallotemppuja, joissa oli malleina tyttö ja poika. Hän sanoi minulle, että "Äiti, tee sä tämän puolen temput, kun nämä on helpompia?" Kysyin miksi ne ovat helpompia, niin hän vastasi:
Koska siinä on tyttö.
Huomasin, etten voi estää päiväkodin ja koulun vaikutusta. Ja juuri siksi ajatus siitä, että tasa-arvoa olisi jollain tavalla liikaa, häiritsee valtavasti. Kotoa saadut opit ovat lopulta aika pienessä arvossa kun mallia otetaan kavereilta ja muilta tärkeiltä aikuisilta. Tyttöys ei ole yhtä kuin huonompi ja sukupuolia ei ole kukaan tasoittamassa yhtenäiseksi massaksi. Päinvastoin päämääränä on, että jokainen saisi olla oma itsensä ja kokea tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena.